Akilleen kantapää

Juoksijalla käy aina kipeää jonnekin. Jos kuitenkin käy kipeää samaan kohtaan kuukaudesta toiseen niin vaivaan pitää puuttua.

Kantapäässä on kaksi limapussia akillesjänteen alla ja päällä vähentämässä hankausta. Minulla on oikean jalan kantaluu niin ulkoneva että se altistaa limapussin tulehdukselle. Lisäksi suuret kilometrimäärät ja vaihtelevat juoksualustat lisäävät riskiä. Vaiva uusiutuu ja muuttuu helposti krooniseksi kuten minulla on ajan mittaan käynyt.

Limapussin tulehdus kantapäässä on kivulias. Viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet hankalia - kantapäähän käy juostessa ja kävellessä mutta pyöräily sen sijaan onnistuu.

Hoidoksi saattaa auttaa kantakorotuksen ja pehmusteiden käyttö sekä arkikengissä että juoksukengissä. Minun tapauksessani kun kantapäässä oleva kuhmu on huomattavan ulkoneva ja kantapää vaivaa jatkuvasti, suositellaan kysymään asiantuntevalta ortopediltä tai urheilulääkäriltä. Joskus hoidoksi tarvitaan leikkaus, joko tulehtuneen limapussin poisto tai kantaluun muotoilu.

Jos olisi tavanomainen vuosi niin vaiva ei luultavasti aiheuttaisi toimenpiteitä. Seurailisin kantapään tuntemuksia huvittuneena ja pyöräilisin pitkin mäntymetsiä juoksukisoista haaveillen. Ei kuitenkaan ole ihan tavanomainen vuosi ja kipu on kestänyt liian pitkään. Ensi kesänä pitäisi pystyä juoksemaan Nuorgamista Helsinkiin. Se vaatii juoksuharjoittelua ja ehjät jalat.

Pikkuvaivat eivät haittaa

Mitä teen? Juoksen vähemmän ja pyöräilen enemmän. Jätän kisoja väliin jos on pakko. Hankin korotuspohjalliset. Käyn ortopedillä. Palaan töihin lomilta.

Kommentit

Suositut tekstit