Huonon isän muistelmat

Olen huono isä.

Se johtuu varmaan siitä että minusta ei pitänyt tulla isää. Onnistuin sluibailemaan aika hyvin sinne 28-vuotiaaksi. Tiesin kyllä että nainen haaveili perheestä, ja koittihan se hetki jolloin en enää hennonut sanoa ei. Olin humalassa.

Mistä tunnistaa huonon isän: häntä hirvittää ottaa vastuuta. Häntä ärsyttää herätä yöllä lapsen itkuun. Hän ei oikein jaksaisi pähkäillä mikä sitä vaivaa. Häntä kyllästyttää pelata kaksivuotiaalle tarkoitettuja pelejä ja leikkejä. Häntä uuvuttaa lukea se sama kirja sanasta sanaan uudestaan ja uudestaan. Häntä rasittaa siivoilla lasten sotkuja leikkien jälkeen. Kaikkein vähiten huonoa isää kiinnostavat vauvat.

Myönnettäköön etten ole aina ollut kaikkein suuri vauvafani. Lapsena minulta kysyttiin mikä olisi pikkuveljelle sopiva nimi. Katsoin punakkaa kurttuista naamaa hetkisen ajan ja vastasin että lihakäärme. No juu, ovathan vauvat ihan söpön näköisiä kun kasvojen punoitus hellittää, mutta eikö sellaisen hervottoman käärön sylissä kannattelu tunnu vähän luonnottomalta? Ja onko mikään sen inhottavampaa kuin jatkuva kakkavaippojen vaihto?

Ensimmäinen lapsemme syntyi uudenvuoden aatonaattona. Kun vaimoni jäi aatoksi synnytyslaitokselle niin minä siirsin koordinaattini anoppilan puolelle ryyppäämään. Rimakauhua pukkasi. Onneksi ilmaantui muuta tekemistä: piti marssittaa lankomies yhteispäivystykseen päänahkaa paikkaamaan. Voin siis sanoa että olin uutenavuotena lastani lähellä, samassa keskussairaalassa.

Lapsi oli onneksi tyttö ja kaunis sellainen. Kyllä sitä kehtasi kylässä kuljettaa, siinähän tuo meni koristeena. Muilta osin on huonolla isällä noista ajoista kauhunsekaisia muistoja. Lyhyeksi jäivät yöunet monen monta kertaa. Opin lapsen kasvattamisesta tasan yhden asian: miten lapsi saadaan nukahtamaan. Muumitarinoilla. Kun rupeaa tarinoimaan tuttujen muumihahmojen arkisista seikkailuista korostetun yksityiskohtaisesti ja verkkaisesti niin lapsikin tajuaa että juttu ei lopu koskaan. Se nukahtaa.

Arjen keskellä olen yleensä ollut se poissaoleva vanhempi. Töissä, lenkillä, muilla asioilla. Laatuaika pikkulasten kanssa on saattanut jäädä muutamaan väsyneeseen minuuttiin silmät ristissä. Se on huonon isän merkki.

Koitti aika että olin taas onnistunut välttelemään tiettyä aihetta monenlaisin verukkein melkein vuosikymmenen. Ainokainenkin alkoi olla melko harmittomassa iässä joten pohdiskelin että näinkös on homma bueno. Sitten tapahtui kauheita.

Se tapa miten seuraavasta lapsesta päätettiin ei aivan kestä päivänvaloa. Sanottakoon vaikka niin että naisväki liittoutui minua vastaan. Jouduin siis taivuttelun kohteeksi. Lapsi sai alkunsa Eppu Normaalin syyskonsertin jälkeen - Syvään Päähän oli erikoinen levy. Jos tuloksena olisi ollut ilkeä pikkupoika niin en olisi välttämättä antanut sitä anteeksi.

Kuin kohtalon oikusta huono isä sai taas ihanan hymyilevän ja luonteikkaan pikkutytön. Pikkuvanhan kuin isän mieliksi. Puolentoista vuoden iässä tyttö totesi: kaikki näköjään odottavat että minulle kasvaa hiukset. Ja niinhän ne kasvoivatkin - pitkät ja vaaleat kuin siskollansa.

Vuosien harjoittelu tepsii asiaan kuin asiaan. Huonosta isästä tulee ajan kanssa vähän vähemmän huono. Isihommat jaksaa jos niitä ei ole liikaa. Se muutama minuutti päivässä isäilyä menee vaikka verta pierren. Voihan lapset aina lahjoa herkuilla ja rahalla jos eivät muuten tokene.


Huono isä on töissä paljon

On väärin sanoa että huono isä olisi aina töissä tai pitkin kyliä huitelemassa. Joskus hän on lenkillä myös. Lapsen harrastusten aikaan voi käydä lenkillä. Isovanhempien luona vieraillessa voi käydä lenkillä. Lasten syntymäpäiväjuhlienkin aikaan voi käydä lenkillä. Yleensä riittää kun isi näyttäytyy, ei sen tarvitse norkoilemaan jäädä.

Kyllä huonon isän elämä on nyt mallillaan kun lapset ovat kasvaneet. Onhan siinä vielä pikkuhommaa kun kuljettaa nuorempaa harrastuksiin tai käy vanhempainilloissa. Kyllä sellaisen kestää. Tärkeintä ettei enää vauvoja pyöri jaloissa. Kotonakin uskaltaa näyttäytyä kun ei etuovelta asti ole vastassa pikkulapsen kitinää vaan ihan asiallista vttuilua niin kuin kuuluukin.

Ei minua hävetä olla huono isä. Tulos ratkaisee. Saimme aikaan hyvät lapset, hyvän perheen. Olisihan minusta voinut tulla melkoinen kiiltokuva-isukki jos olisin perehtynyt asiaan. Opiskellut isijuttuja netistä, käynyt isivalmennuksessa, ollut arjessa enemmän läsnä. Anteeksi. Oli muuta hommaa.

Huonon isän hyvät lapset

En ole koskaan halunnut lahjoja isänpäivänä. En ole isätyyppiä, sanon. Mielessäni isätyyppi on joko juhamietomainen partasuu jätti tai lyhyt pyöreäposkinen automies. Minä olen pikemminkin nuuskamuikkustyyppiä - siinäpä oiva perheenpää. Lapset ja vaimo ovat taatusti vapaan kasvatuksen tuloksia. On niitä silti joskus ilmaantunut, isänpäivälahjoja.

En halua tänäkään vuonna lahjaa mutta voisin sellaisen antaa. Lahjaksi haluaisin antaa kiitoksen perheelleni, ja samalla kaikille huonojen isien perheille, puolisoille ja muille tukijoukoille. Kiitos että olette jaksaneet. Emme olisi osanneet yksin. Te tiesitte miten ne isihommat toimii. Meillä huonoilla oli siis loppujen lopuksi aika helppoa, ei tarvinnut kuin suorittaa. Kiitos.

Kommentit

Suositut tekstit