Neljännesvuosisata maratonjuoksua

Aloitin maratonjuoksut 20-vuotiaana kun olin vielä villi ja vapaa sinkkumies. Urheilu-ura kilpasuunnistuksessa oli ollut jo jonkin aikaa laskussa ja teki mieli kokeilla jotain uutta kuntoilun saralla. Maraton tuntui sopivalta haasteelta vaikka en ollut vielä juossut niin pitkään edes lenkillä. Juoksuvauhtia sentään riitti. En muuttanut harjoittelua mitenkään, valitsin vain sopivan tapahtuman.

Vuoden 1991 Kempele-maratonilla lähtöpaikka oli Sarkkirannan urheilukeskuksessa ja reitti juostiin käymällä edestakaisin kaksi kertaa Äimäraution suunnalla. Kisa oli samalla veteraanien SM joten kovavauhtisista kirittäjistä ei ollut puutetta. Vauhdinjako ei ollut vielä tuttua - katsoin kellosta ensimmäisen kilometrin ajaksi 3:35. Kympin kohdalla tuntui vielä ihan hyvältä, väliajan ollessa hieman alle 39 minuuttia. Juoksin ensimmäisen puolikkaan kahden kokeneen maratoonarin mukana ja kuuntelin juttuja aiemmista tapahtumista. Puolimaratonin kohdalle tulimme hyvässä vauhdissa aikaan 1.27. Tunsin reiteni olevan hieman jumissa joten jättäydyin herrojen vauhdista - molemmat kiihdyttivät vielä vauhtia saaden viimein lopputulokseksi 2.47.

Minä sensijaan sain hyvän oppitunnin maratonjuoksusta. Kolmenkympin kohdalle juoksuvauhti hidastui tasaisesti uupumuksen ja jalkojen kipeytymisen takia. Koetin silti pusertaa nuoruuden uholla. Naapurin tuttu ikämies meni ohi ja ehdotti peesiä. Toisin kävi. Jalkoja alkoi kramppaamaan ilkeästi. Taiteilin seuraavat kymmenen kilometriä välillä kävellen pylväänväli kerrallaan ja yritin pysytellä tajuissani. Neljänkympin kohdalla pakottauduin taaas juoksemaan ja sain pikku loppukirinkin aikaiseksi. Ensimmäisen maratonin ajaksi tuli 3.23.11. Sitä nopeammin olen juossut jatkossa vain kuusi kertaa.

Tähänastisen elämäni toinen ja viimeinen sinkkumaraton oli Simon Kiri-Maraton vuonna 1992. Osallistuin siihen ex-tempore ollessani viikonloppuvapaalla varusmiespalveluksesta. Juoksin huomattavasti järkevämmin: melkein tasavauhtia 35 kilometrin kohdalle ja siitä hiukan hidastaen maaliin. Otin muutenkin rennommin eli juttelin ja hymyilin juottopisteillä, kävelinkin välillä muutaman askeleen. Kiri-maraton juostiin yhtenä kierroksena ja sää oli miellyttävä. Olin pitkään kisan neljäntenä mutta reitin loppupuolella tapahtumaa seuraava isäntämies otti piipun suustaan ja tokaisi: "siellä kaverilla kramppaa jalat, saat kohta kiinni". Tulin kolmanneksi ajalla 3.15.28.

Seuraavat viisi vuotta keskityin enemmänkin elämiseen ja hauskanpitoon joten maratonsaldo ei karttunut. Kiloja sen sijaan karttui ja naikkonenkin jostain mukaan tarttui. Innostuin uudestaan vasta vuonna 1999. Olin juuri vakiintunut perheenisäksi ja hoikistunut takaisin urheilullisiin mittoihin. Juoksin tuolloin Kempele-Maratonilla pelkästä juoksemisen ilosta ajan 3.24.09 ilman tulostavoitteita. Olin yleisessä sarjassa neljäs.

Paras yritykseni kolmen tunnin alitukseen osui seuraavalle vuodelle. En tuolloinkaan tehnyt sen ihmeempää maratonharjoittelua mutta Oulu-maratonille sattui kolea kevätilma joka sopi minulle. Tapahtuma juostiin neljänä yhtäpitkänä lenkkinä Oulujoen reunoja myötäillen. Pysyin kolmea tuntia tavoittelevassa porukassa niitä näitä jutellen. Vielä 35 km kyltillä vauhti tuntui hyvältä ja tavoite mahdolliselta mutta sitten vauhti alkoi hidastua vaivihkaa. Tulin kuitenkin maaliin hyvävoimaisena ajassa 3.08.45. Se on paras tulokseni tähän mennessä.

Vuonna 2004 Oulu-maraton muutti nimensä. Terwahölkkä ja -maraton sai alkunsa. Oikuttelevassa kevätkelissä Oulujoen rantoja kierteli lähes 1200 juoksijaa, minulla kyseessä oli jo kahdestoista maraton. Jälleen kerran jäi kolmen tunnin raja haaveeksi mutta olin tyytyväinen siitä että pari vuotta vihoitellut nilkka alkoi olla kunnossa. Tuloksena oli tavanomainen tulos 3.22.33. Juoksin silloisen työnantajani Nokian nimissä.

Move-Maraton juostiin vesisateessa

Move-Maraton järjestettiin Iissä ensimmäistä kertaa vuonna 2011. Asuin Haukiputaalla juoksemisesta vastikään innostuneen vaimoni ja kahden lapseni kanssa. Move oli minulle kolmaskymmeneskuuudes maraton. Olin innostunut ultramatkoista pari vuotta aiemmin joten yleiskunto oli hyvä. Maraton juostiin neljänä lenkkinä Iin keskustan, Iijoen ja Illinsaaren kauniissa maisemissa. Alkumatka meni vesisateessa hitaasti samalla kun vaimoni osallistui naisten sarjassa kympille. Jalat olivat ultraharjoittelusta jumissa mutta viimeisen kierroksen alussa aloin saada rytmistä kiinni. Sain vanhan suunnistajatuttuni Markuksen kiinni viisi kilometriä ennen maalia ja kiihdyttelin ronskisti ohi. Maalissa aika oli melko vaatimaton 3.35.52 mutta se oli kuitenkin ensimmäinen kiihtyvävauhtinen maraton jonka olin saanut aikaan.

Viidennenkymmenennen maratonin juoksin Virpiniemen maastomaratonilla vuonna 2014. Reitti kulkeen kumpuilevalla mäntykankaalla helppokulkuisia polkuja ja latupohjia pitkin. Pukeuduin juhlan kunniaksi vähän hienommin: vaalea kauluspaita, kravatti, suorat housut, jopa huolella lankatut kengät. Kilpailunumerona oli tietysti 50. "Kiva tapa viettää viisikymppisiä" "Eikäkun viideskymmenes maratoonihan tämä" "Jaa näytät kyllä viisikymppiseltä" "Kiitos..." Niissä varusteissa urakka oli hikinen ja tulos 3.47.01 ihan siedettävää tasoa. Tulin kolmanneksi miesten 40v sarjassa.

Pukeudu oikein maratonille

Viimeisin maratontulokseni on viimevuoden Kiiminki-Maratonilta. Aika 3.41.52 syntyi tuulisella reitillä kun jalat olivat vielä kipeät Rogainingin MM-kisojen jäljiltä.

Näillä maratonmäärillä en ole vielä mikään maratonkeräilijä. Perinteisesti sellaiseksi on noteerattu 100+ lista eli yli 100 virallista maratontulosta keränneet. Ahkerimmat keräilijät saavat aikaan huomattavasti enemmän. Ritva Vallinvaara-Pasto sai vuonna 2016 kokoon yli 100 maratonia vuodessa. Kalevi Saukkosella on kasassa kunnioitettavat 2071 maratonia (tämä luku voi olla jo vanhentunut kun luet tätä). Itse olen kyllä tyytyväinen jos saan osallistuttua sataankaan viralliseen maratoniin koko ikänäni.

Kuinka ollakaan juoksin ensimmäisen virallisen puolimaratonin vasta viime vuonna. Aika oli Kempeleessä lämpimässä säässä juostuna 1.33.42. Siinäkin olisi vielä vara parantaa.

Kommentit

Suositut tekstit