Noukkijat.com
1.
Muistan vieläkin elävästi sen syksyisen iltapäivän Helsinki-Vantaan lentokentällä kädessäni liput Etelä-Ranskaan. Istuskelin aloillani ja tyhjensin isoa lager-tuoppia lasi-ikkunoiden vieressä lähteviä koneita katsellen. Paikalle oli tulossa muutama muu kokouksen osallistuja, jolleivät suunnitelmat tälläkin kertaa muuttuisi viime tingassa. Noukkijat.com:in palveluksessa viime hetken muutokset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Tuo aika on enää yksi rivi CV:ssäni mutta tuskin kukaan siihen aikaan pystyi välttymään sankaritarinoilta Noukkijat Oy:n historian varrelta. Miten konkurssikypsä kuluttajatuoteyritys karsi rönsynsä yksi kerrallaan ja laittoi kohtalonsa marjanpoiminta-alan epävarmojen kasvuodotusten varaan uhkarohkean toimitusjohtajansa Janus Kollilan johdolla. Miten monien yritysten ja erehdysten jälkeen päädyttiin nykyisen kaltaisiin matkapoimureihin. Miten pitkät perinteet omaava yritys osui kultasuoneen viime hetkellä kesken synkimmän talouskurimuksen.
Muutamassa vuodessa jokaisessa kodissa oli vähintään yksi matkapoimuri, niissäkin joiden asukkaat istuivat pääosan ajastaan neljän seinän sisällä. Firman toimitusjohtaja pönötteli Time-lehden kannessa. Noukkijoiden edustajat olivat esillä kaikilla alan foorumeilla. Matkapoimurit olivat kestäviä ja niissä oli värikuoret. Kaiken lisäksi ne poimivat nopeasti ja luotettavasti kuin junan vessa. Teknokuplan huipulle tultaessa oli matkapoimureihin ehditty yhdistää monenlaisia toimintoja - olipa joku koiranleuka ehdotellut partakonettakin. Jos noihin aikoihin kuuli suomenkielistä puhetta satunnaisella lentokentällä kaukoidässä niin kyseessä oli lähes varmasti Noukkijalainen.
2.
Edellinen työmatkani pari viikkoa aiemmin suuntautui Yhdysvaltain Länsirannikolle. Syy kiinnostukseen löytyi Sunnywhalesta, Puulaaksosta. Siellä oli sellaista teknologiaa mitä Euroopassa ei oltu vielä saatu markkinoille. Vaikka samanaikainen internetkupla oli sekoittanut sijoittajien pään, oli Noukkijoiden kiinnostuksen kohde paljon konkreettisempi: henkilökohtainen dynaaminen avustin (PDA). Se oli kannettava laite jolla poimittiin hedelmiä.
Tuo Puulaakson reissu oli etukäteissuunnittelun helmi. Liput business luokkaan seuraavaksi aamuksi. Lähes vuorokauden pituisella menomatkalla ohjelmassa oli projektin materiaaleihin tutustumista ja vapaata tissuttelua satunnaisessa seurassa. Varakkaan oloinen vaaleahiuksinen leskirouva oli viettänyt kuukauden Eurooppaa kiertämässä. Hän oli sikäli epätyypillinen Kalifornialainen että tiesi Suomesta tosi paljon. Projektimappiin tutustuminen jäi hiukan ohueksi.
San Franciscon kentällä piti vastassa olla kokonainen delegaatio. Ketään ei näkynyt. Hetken soittelun jälkeen selvisi että olin ainoa joka oli käytännössä ehtinyt paikan päälle tällä aikataululla. Vuokrasin auton ja päädyin isoon parkkihalliin ihmettelemään miten sen saa käyntiin. "Volvo Passive Security". Tovin kuluttua syöksyin monikaistaiselle moottoritielle valtava paperikartta auki taiteltuna. Ensimmäisestä liittymästä sukkelasti eksyksiin. Pysähdyin huoltoasemalle kyselemään neuvoja. Viimein sain katuohjuksen ohjattua Santa Claudian keskustaan, oikean nimiseltä näyttävän matalan hotellin pihaan.
Paikan päällä oli sentään toinenkin Noukkijalainen, tullut suoralla lennolla Brasiliasta. Nimi oli Pjotr Lounainen, rahoitusalan ihmisiä. Menimme hotellin lähistölle syömään Sushia ja keskustelemaan projektista. Kala oli tuoretta ja palat suuria, oltiinhan Tyynenmeren rannalla. Lounainen tuntui olevan innoissaan projektin bisnesmahdollisuuksista.
3.
Kollegat saapuivat Helsinki-Vantaalle kun olin jo saanut lagerin tyhjäksi. Kättelin nuoria nälkäisiä projektipäälliköitä: Tiro Tirkkonen, Ron Martukainen, Harry Kosunen. Lento Helsingistä Pariisiin oli tupaten täynnä ja ruoka mitäänsanomatonta, mutta olut oli sentään hyvää. Martukainen ja Kosunen olivat ensimmäistä kertaa Ranskanmaalle menossa ja mukana oli isot matkalaukut tuliaisia varten.
Pariisissa vaihdoimme kenttää kaupungin pohjoispuolelle. Olimme vähän myöhässä, joten kiirehdimme ensimmäiseen taksiin. Taksikuski äkkäsi pian että olemme Suomesta. "Häkkinen". Sitten vedettiin moottoritien kierreliittymiä sataaneljääkymppiä pienellä Citroenilla. Ehdimme Orlyn kentälle hyvissä ajoin, Eiffel-tornia emme nähneet.
Jatkolento oli lyhyt. Eipä aikaakaan kun seisoimme aurinkoisen Mount Pellierin kauniilla kävelykaduilla kuin toisesta maailmasta materialisoituneina. Keskuskävelykatu oli täynnä tyylikkäitä kahviloita ja viininmyyntikojuja. Ranskattarilla oli lyhyet hameet ja pitkät korot. Hajaannuimme kaupungille.
4.
Päämaja Sunnywhalessa oli melkoinen ilmestys. Se oli siirtynyt 3Cum:in omistukseen samassa rytäkässä 1998 erään paremmin tunnetun it-yhtiön kanssa. Pysäköinti oli yhtä vaivatonta kuin Plumin tuotteiden käyttö: Volvo kuljetettiin parkkihalliin henkilökunnan toimesta. Helppokäyttöisyys oli Plumin toiminnan kovaa ydintä: "We know the low hanging fruits". Markkinat kävivät kuumina varsinkin Kaliforniassa jossa vuorenrinteet ovat täynnä matalalla roikkuvia hedelmiä, lähinnä luumuja, appelsiineja ja rypäleitä.
Ensimmäinen kokousputki kesti kolme päivää. Minä olin teknologiakokouksissa ainoa Noukkijalainen kymmentä paikallista asiantuntijaa vastassa. Keskustelu kiersi kehää - päätöksentekijät istuivat omassa kokousputkessaan. Välillä lounastettiin ilmaista pizzaa ja Coca-Colaa Puulaakson tapaan.
Kolmantena päivänä menetin kärsivällisyyteni ja ruhjoin itse kasaan jonkinlaisen projektisuunnitelman. Havaitsin helpotusta neuvottelukumppaneissa. Kehitystiimin johtaja Roger istui pöytääni kahvitauolla ja kertoi 3Cum:in liiketoimista. Yhtiön tuottavin bisnes oli valmistaa hivenaineita ja vitamiineja aikuisille miehille. Muut liikealueet tuottivat pikemminkin tappiota joten he tarvitsivat kipeästi jotain näytettävää tulokseksi tästä hämmentävästä poimuriprojektista. Minua taas odotti Suomessa neuvottelujen aikana kasaantuneet työt.
5.
Euroopan toimisto Mount Pellierissä oli aivan eri maata kuin pääkonttori. Tunnelma oli rento ja heti aamusta tarjolla oli cafe lattea ja pientä purtavaa.
Meitä oli täällä vastassa miellyttävä asiantunteva tiimi. Ranskalaisittan äännettyyn englantiin tottuu muutamassa tunnissa ja keskustelu on jopa helpompaa kun kukaan ei ole synnynnäisesti englanninkielinen. Kosusen sanoin: "Englantia jota minäkin ymmärrän".
Teknisesti neuvottelut olivat vaikeat. Eniten meitä huoletti johtomme ylimääräiset vaatimukset, ei niinkään itse tuoteidea. Matkapoimuri jossa on kaikki toiminnot maassa kasvavien marjojen poiminnasta aivan sinne matalalla roikkuvien hedelmien keräilyyn asti. Kiinnostava ajatus sinänsä. Mutta että koottaisiin laite kiireellisen aikataulun takia olemassaolevan matkapoimurin ja PDA:n osista ikäänkuin legoja yhdistelemällä? Ei! Tuloksenahan pitäisi olla edes jossain määrin tyylikäs ja helppokäyttöinen "älypoimuri".
Fläppitaulusta pyyhittiin päivän mittaan satoja poimurihirvioitä. Viimein Tirkkonen sai puserrettua ehdotelman joka tuntui siinä vaiheessa siedettävältä. Laitteella saattaisi pystyä poimimaan sekä marjoja että hedelmiä, mutta kömpelösti verrattuna parhaisiin matkapoimureihin. Yhteistuumin jätimme kuvan pois virallisista dokumenteista. Plumin paikallisen projektipäällikön Ijon Tichyn kireästä kestohymystä paistoi läpi huolellisesti peitelty vitutus. Hän oli hyvä tyyppi.
Palaveri venyi pitkäksi joten emme enää jaksaneet lähteä kaupungille aikaa viettämään. Linnoittauduimme sen sijaan minun hotellihuoneeseeni. Tunnelmat olivat hermostuneet. "Katastrofi tästä vielä tulee" summasi Kosunen tilanteen. Vertailimme eilisiltaisia ostoksia. Minulta löytyi muutama pullo viiniä ja Kosuselta laatikko olutta. Päätimme loiventaa stressiä hiukkasen. Martukainen korkkasi ensimmäisen viinipullon: "Ei mutta... ei uskoisi että ruokakaupasta... tämähän on helvetin hyvää!". Oluet ja viini loppuivat aamukahdelta. Paluulento oli varattu jo aamuviideksi joten ehdimme ottaa pikaiset parin tunnin unet kukin omissa huoneissamme.
Herätyskello tunkeutui kuin kirkonkello krapulaiseen tajuntaan. Ryntäsimme hotellin aulaan nuhjuisina: minä, Tirkkonen ja Kosunen. Martukaisen hotellihuoneesta raikui herätyskellon kovaääninen piippaus. Yritimme selittää asiaa hotellin henkilökunnalle puuttellisella ranskan kielen taidolla. Välillä rynkytimme Martukaisen ovea. Ei vaikutusta. Harmistusta alkoi olla ilmassa, sillä reittilento Mount Pellieristä Pariisiin lennettiin vain kolmesti viikossa.
Yleisavain löytyi kun koneen lähtöön oli kymmenen minuuttia. Martukainen nukkui vielä ruususen unta. Kaveri sai herätyksen jonka muistaa. Syöksyimme hajanaisena joukkiona munaravia taksiin ja kannustimme kuskia raivoisaan suoritukseen. "Häkkinen".
Kone oli onneksi myöhässä joten ehdimme portille juuri ennen sulkeutumista. Kesken kiireen Martukaisen jättimäinen matkalaukku aukesi. Iso valikoima viskipulloja liukui sinne tänne pitkin lentokentän lattiaa. Henkilökunnalla oli vaikeuksia pokerinaaman kanssa kun aikuiset miehet konttasivat pullojen perään.
Tulomatkalla Martukainen kunnostautui ranskalaisneitojen naurattelussa. Oli pirulainen vielä humalassa. Minulla jyskytti päässä joko edellisen yön viini tai edessä oleva lähes absurdin vaikea tuotekehitysprojekti.
6.
Projekti sai rahoituksen ja jatkui jonkin aikaa. Yrityksen menestyksekkäimmiksi tuotteiksi jäivät kuitenkin perinteiset matkapoimurit. Älypoimureita yritettiin sittemmin monella eri konseptilla ja välillä tehtiin ihan bisnestäkin. Viimein Noukkijat.com jäi pois kuluttajatuotteista ja keskittyi marjankuljetusalalle. Nykyaikainen vihreä robottipoimuri poimii kymmenkertaisella nopeudella muinaiseen konseptiimme verrattuna.
Martukainen perusti startupin, Tirkkonen siirtyi ikkunoita valmistavan teollisuuden palvelukseen, Kosunen kaivosteollisuuteen. Lounainen on tiettävästi palannut takaisin rahoitusalalle. Minä itse asun vakituisesti Oulussa, ansaitsen pelimerkkini yhäkin laitesuunnittelun parissa. Juoksen pitkää ultraa ja olen ihmisiksi.
Muistan vieläkin elävästi sen syksyisen iltapäivän Helsinki-Vantaan lentokentällä kädessäni liput Etelä-Ranskaan. Istuskelin aloillani ja tyhjensin isoa lager-tuoppia lasi-ikkunoiden vieressä lähteviä koneita katsellen. Paikalle oli tulossa muutama muu kokouksen osallistuja, jolleivät suunnitelmat tälläkin kertaa muuttuisi viime tingassa. Noukkijat.com:in palveluksessa viime hetken muutokset olivat enemmän sääntö kuin poikkeus.
Koneita Helsinki-Vantaalla
Tuo aika on enää yksi rivi CV:ssäni mutta tuskin kukaan siihen aikaan pystyi välttymään sankaritarinoilta Noukkijat Oy:n historian varrelta. Miten konkurssikypsä kuluttajatuoteyritys karsi rönsynsä yksi kerrallaan ja laittoi kohtalonsa marjanpoiminta-alan epävarmojen kasvuodotusten varaan uhkarohkean toimitusjohtajansa Janus Kollilan johdolla. Miten monien yritysten ja erehdysten jälkeen päädyttiin nykyisen kaltaisiin matkapoimureihin. Miten pitkät perinteet omaava yritys osui kultasuoneen viime hetkellä kesken synkimmän talouskurimuksen.
Muutamassa vuodessa jokaisessa kodissa oli vähintään yksi matkapoimuri, niissäkin joiden asukkaat istuivat pääosan ajastaan neljän seinän sisällä. Firman toimitusjohtaja pönötteli Time-lehden kannessa. Noukkijoiden edustajat olivat esillä kaikilla alan foorumeilla. Matkapoimurit olivat kestäviä ja niissä oli värikuoret. Kaiken lisäksi ne poimivat nopeasti ja luotettavasti kuin junan vessa. Teknokuplan huipulle tultaessa oli matkapoimureihin ehditty yhdistää monenlaisia toimintoja - olipa joku koiranleuka ehdotellut partakonettakin. Jos noihin aikoihin kuuli suomenkielistä puhetta satunnaisella lentokentällä kaukoidässä niin kyseessä oli lähes varmasti Noukkijalainen.
Matkapoimuri punaisella värikuorella
2.
Edellinen työmatkani pari viikkoa aiemmin suuntautui Yhdysvaltain Länsirannikolle. Syy kiinnostukseen löytyi Sunnywhalesta, Puulaaksosta. Siellä oli sellaista teknologiaa mitä Euroopassa ei oltu vielä saatu markkinoille. Vaikka samanaikainen internetkupla oli sekoittanut sijoittajien pään, oli Noukkijoiden kiinnostuksen kohde paljon konkreettisempi: henkilökohtainen dynaaminen avustin (PDA). Se oli kannettava laite jolla poimittiin hedelmiä.
Tuo Puulaakson reissu oli etukäteissuunnittelun helmi. Liput business luokkaan seuraavaksi aamuksi. Lähes vuorokauden pituisella menomatkalla ohjelmassa oli projektin materiaaleihin tutustumista ja vapaata tissuttelua satunnaisessa seurassa. Varakkaan oloinen vaaleahiuksinen leskirouva oli viettänyt kuukauden Eurooppaa kiertämässä. Hän oli sikäli epätyypillinen Kalifornialainen että tiesi Suomesta tosi paljon. Projektimappiin tutustuminen jäi hiukan ohueksi.
San Franciscon kentällä piti vastassa olla kokonainen delegaatio. Ketään ei näkynyt. Hetken soittelun jälkeen selvisi että olin ainoa joka oli käytännössä ehtinyt paikan päälle tällä aikataululla. Vuokrasin auton ja päädyin isoon parkkihalliin ihmettelemään miten sen saa käyntiin. "Volvo Passive Security". Tovin kuluttua syöksyin monikaistaiselle moottoritielle valtava paperikartta auki taiteltuna. Ensimmäisestä liittymästä sukkelasti eksyksiin. Pysähdyin huoltoasemalle kyselemään neuvoja. Viimein sain katuohjuksen ohjattua Santa Claudian keskustaan, oikean nimiseltä näyttävän matalan hotellin pihaan.
San Franciscosta kohti Puulaaksoa
Paikan päällä oli sentään toinenkin Noukkijalainen, tullut suoralla lennolla Brasiliasta. Nimi oli Pjotr Lounainen, rahoitusalan ihmisiä. Menimme hotellin lähistölle syömään Sushia ja keskustelemaan projektista. Kala oli tuoretta ja palat suuria, oltiinhan Tyynenmeren rannalla. Lounainen tuntui olevan innoissaan projektin bisnesmahdollisuuksista.
3.
Kollegat saapuivat Helsinki-Vantaalle kun olin jo saanut lagerin tyhjäksi. Kättelin nuoria nälkäisiä projektipäälliköitä: Tiro Tirkkonen, Ron Martukainen, Harry Kosunen. Lento Helsingistä Pariisiin oli tupaten täynnä ja ruoka mitäänsanomatonta, mutta olut oli sentään hyvää. Martukainen ja Kosunen olivat ensimmäistä kertaa Ranskanmaalle menossa ja mukana oli isot matkalaukut tuliaisia varten.
Pariisissa vaihdoimme kenttää kaupungin pohjoispuolelle. Olimme vähän myöhässä, joten kiirehdimme ensimmäiseen taksiin. Taksikuski äkkäsi pian että olemme Suomesta. "Häkkinen". Sitten vedettiin moottoritien kierreliittymiä sataaneljääkymppiä pienellä Citroenilla. Ehdimme Orlyn kentälle hyvissä ajoin, Eiffel-tornia emme nähneet.
Jatkolento oli lyhyt. Eipä aikaakaan kun seisoimme aurinkoisen Mount Pellierin kauniilla kävelykaduilla kuin toisesta maailmasta materialisoituneina. Keskuskävelykatu oli täynnä tyylikkäitä kahviloita ja viininmyyntikojuja. Ranskattarilla oli lyhyet hameet ja pitkät korot. Hajaannuimme kaupungille.
4.
Päämaja Sunnywhalessa oli melkoinen ilmestys. Se oli siirtynyt 3Cum:in omistukseen samassa rytäkässä 1998 erään paremmin tunnetun it-yhtiön kanssa. Pysäköinti oli yhtä vaivatonta kuin Plumin tuotteiden käyttö: Volvo kuljetettiin parkkihalliin henkilökunnan toimesta. Helppokäyttöisyys oli Plumin toiminnan kovaa ydintä: "We know the low hanging fruits". Markkinat kävivät kuumina varsinkin Kaliforniassa jossa vuorenrinteet ovat täynnä matalalla roikkuvia hedelmiä, lähinnä luumuja, appelsiineja ja rypäleitä.
Plum Collectingin päämaja
Kolmantena päivänä menetin kärsivällisyyteni ja ruhjoin itse kasaan jonkinlaisen projektisuunnitelman. Havaitsin helpotusta neuvottelukumppaneissa. Kehitystiimin johtaja Roger istui pöytääni kahvitauolla ja kertoi 3Cum:in liiketoimista. Yhtiön tuottavin bisnes oli valmistaa hivenaineita ja vitamiineja aikuisille miehille. Muut liikealueet tuottivat pikemminkin tappiota joten he tarvitsivat kipeästi jotain näytettävää tulokseksi tästä hämmentävästä poimuriprojektista. Minua taas odotti Suomessa neuvottelujen aikana kasaantuneet työt.
5.
Euroopan toimisto Mount Pellierissä oli aivan eri maata kuin pääkonttori. Tunnelma oli rento ja heti aamusta tarjolla oli cafe lattea ja pientä purtavaa.
Mount Pellierin katuvilinää
Meitä oli täällä vastassa miellyttävä asiantunteva tiimi. Ranskalaisittan äännettyyn englantiin tottuu muutamassa tunnissa ja keskustelu on jopa helpompaa kun kukaan ei ole synnynnäisesti englanninkielinen. Kosusen sanoin: "Englantia jota minäkin ymmärrän".
Teknisesti neuvottelut olivat vaikeat. Eniten meitä huoletti johtomme ylimääräiset vaatimukset, ei niinkään itse tuoteidea. Matkapoimuri jossa on kaikki toiminnot maassa kasvavien marjojen poiminnasta aivan sinne matalalla roikkuvien hedelmien keräilyyn asti. Kiinnostava ajatus sinänsä. Mutta että koottaisiin laite kiireellisen aikataulun takia olemassaolevan matkapoimurin ja PDA:n osista ikäänkuin legoja yhdistelemällä? Ei! Tuloksenahan pitäisi olla edes jossain määrin tyylikäs ja helppokäyttöinen "älypoimuri".
Fläppitaulusta pyyhittiin päivän mittaan satoja poimurihirvioitä. Viimein Tirkkonen sai puserrettua ehdotelman joka tuntui siinä vaiheessa siedettävältä. Laitteella saattaisi pystyä poimimaan sekä marjoja että hedelmiä, mutta kömpelösti verrattuna parhaisiin matkapoimureihin. Yhteistuumin jätimme kuvan pois virallisista dokumenteista. Plumin paikallisen projektipäällikön Ijon Tichyn kireästä kestohymystä paistoi läpi huolellisesti peitelty vitutus. Hän oli hyvä tyyppi.
Palaveri venyi pitkäksi joten emme enää jaksaneet lähteä kaupungille aikaa viettämään. Linnoittauduimme sen sijaan minun hotellihuoneeseeni. Tunnelmat olivat hermostuneet. "Katastrofi tästä vielä tulee" summasi Kosunen tilanteen. Vertailimme eilisiltaisia ostoksia. Minulta löytyi muutama pullo viiniä ja Kosuselta laatikko olutta. Päätimme loiventaa stressiä hiukkasen. Martukainen korkkasi ensimmäisen viinipullon: "Ei mutta... ei uskoisi että ruokakaupasta... tämähän on helvetin hyvää!". Oluet ja viini loppuivat aamukahdelta. Paluulento oli varattu jo aamuviideksi joten ehdimme ottaa pikaiset parin tunnin unet kukin omissa huoneissamme.
Herätyskello tunkeutui kuin kirkonkello krapulaiseen tajuntaan. Ryntäsimme hotellin aulaan nuhjuisina: minä, Tirkkonen ja Kosunen. Martukaisen hotellihuoneesta raikui herätyskellon kovaääninen piippaus. Yritimme selittää asiaa hotellin henkilökunnalle puuttellisella ranskan kielen taidolla. Välillä rynkytimme Martukaisen ovea. Ei vaikutusta. Harmistusta alkoi olla ilmassa, sillä reittilento Mount Pellieristä Pariisiin lennettiin vain kolmesti viikossa.
Yleisavain löytyi kun koneen lähtöön oli kymmenen minuuttia. Martukainen nukkui vielä ruususen unta. Kaveri sai herätyksen jonka muistaa. Syöksyimme hajanaisena joukkiona munaravia taksiin ja kannustimme kuskia raivoisaan suoritukseen. "Häkkinen".
Kone oli onneksi myöhässä joten ehdimme portille juuri ennen sulkeutumista. Kesken kiireen Martukaisen jättimäinen matkalaukku aukesi. Iso valikoima viskipulloja liukui sinne tänne pitkin lentokentän lattiaa. Henkilökunnalla oli vaikeuksia pokerinaaman kanssa kun aikuiset miehet konttasivat pullojen perään.
Tulomatkalla Martukainen kunnostautui ranskalaisneitojen naurattelussa. Oli pirulainen vielä humalassa. Minulla jyskytti päässä joko edellisen yön viini tai edessä oleva lähes absurdin vaikea tuotekehitysprojekti.
6.
Projekti sai rahoituksen ja jatkui jonkin aikaa. Yrityksen menestyksekkäimmiksi tuotteiksi jäivät kuitenkin perinteiset matkapoimurit. Älypoimureita yritettiin sittemmin monella eri konseptilla ja välillä tehtiin ihan bisnestäkin. Viimein Noukkijat.com jäi pois kuluttajatuotteista ja keskittyi marjankuljetusalalle. Nykyaikainen vihreä robottipoimuri poimii kymmenkertaisella nopeudella muinaiseen konseptiimme verrattuna.
Martukainen perusti startupin, Tirkkonen siirtyi ikkunoita valmistavan teollisuuden palvelukseen, Kosunen kaivosteollisuuteen. Lounainen on tiettävästi palannut takaisin rahoitusalalle. Minä itse asun vakituisesti Oulussa, ansaitsen pelimerkkini yhäkin laitesuunnittelun parissa. Juoksen pitkää ultraa ja olen ihmisiksi.
Kommentit
Lähetä kommentti