Kotitöitä ja maratonjuoksua

Suomi 100 -juoksu on edistynyt kuin huomaamatta jo yli puolen välin. Viime päivien valopilkkuja ovat olleet juoksua seuraamaan tulleet ystävät ja tuttavat. Marko Mattila juoksi pikku hetken mukana Tervolassa, Veli-Matti Kulla saatteli polkupyörällä Kellon ohi, Petri Salonen oli vastassa Pateniemessä. Jossain reitillä oli tervehtimässä myös velipoika Jukka. Huomenna juoksemme Oulun keskustan läpi. Ei ihme vaikka sielläkin olisi ystäviä kannustamassa.

Kaksi viime yötä olen yöpynyt kotona. Tunnen oloni hieman rintamakarkuriksi mutta olen päässyt pesemään pyykit ja tekemään rästiin jääneet miesten työt kuten ruohonleikkuun. Kahdeksanvuotiaalla tytärelläni Jasminilla oli myös ollut ikävä.

Eilen vaimoni Satu pääsi juoksemaan Suomi 100 -juoksijoiden mukana ensimmäisen maratoninsa. Päivä oli lämmin ja nestettä kului. Juoksimme kotini ohi viidenkymmenen metrin päästä. Tyttäret Jasmin ja Jessika olivatkin pyörätiellä kannustamassa. Maalin jälkeen Satu pääsi asuntoautomme kuljettajan, hieroja Teemu Kaunismäen käsittelyyn.

Kommentit

Suositut tekstit