Juoksutavoitteita


Tarkoitus olisi keksiä uusia tavoitteita pitämään kuntoiluintoa yllä. Niin kauan kuin jalat kestävät juosta, saavat tavoitteetkin liittyä juosten suoritettaviin lajeihin. Jotta viitsii harjoitella säännöllisesti niin harjoittelusta pitää olla näkyvää hyötyä, eikä se saa olla kovin tylsää. Juoksu täyttää molemmat kriteerit.

Tavoitteena pitäisi kuitenkin olla jotain uutta, eikä vain vanhan toistoa. Sen takia on syytä peilata vähän aiempia tekemisiä. Nopeimmat tulokset on tehty nuorempana, esimerkiksi kilometri tasan kolmeen minuuttiin. Sen alitus vaatisi enemmän vauhtiharjoittelua kuin mihin on kiinnostusta. Lisäksi arvelen että akillekset eivät enää kestä niin kovavauhtista treeniä. Myös suunnistuksen osalta tilanne on sama: arvokisasijoituksien parantelu vaatisi vuosien työn ja tuoreemmat jalat.

Pitemmillä matkoilla ei ikä ole samanlainen hidaste. Maratonilla on kolme tuntia vielä alittamatta. Eikä tavoite tarvitse välttämättä olla vauhdin nopeuttaminen. Maratonkeräilykin on hyvällä alullaan. Toisaalta tavoitteena olla myös maratonien juoksu riittävän mielenkiintoisessa kohteessa.

Viime vuoden juoksenteluni ovat keskittyneet lähinnä ultramatkojen ympärille. Ne ovatkin mukavia tapahtumia sikäli että niissä saa kuntoa koeteltua kiireettömästi ja harkiten. Sileän ultramatkoista olenkin jo kokeillut 6-tunnin, 24-tunnin, 48 tunnin ja 100-kilometrin juoksua. Lisäksi olen suorittanut 1390 kilometriä eli 30 päivää kestäneen etappijuoksun. Ultratunnelmaa olen päässyt kokemaan sekä hallissa että ulkoradalla. Muutaman kerran olen jopa osallistunut ultraintervallikisaan. 24-tunnin kisassa on kahdensadan kilometrin haamuraja vielä ylittämättä.

Polkujuoksussa olen kilpaillut 80-124 kilometrin matkoilla sekä 6-tunnin kisassa. Sen lisäksi olen tehnyt pari kertaa tuttavuutta 24-tunnin rogainingiin eli vaellussuunnistukseen. Läpimurto näissä lajeissa on vielä saavuttamatta, jos ei lasketa Nuts Karhunkierros 80 km voittoa vuonna 2013 ja veteraanien SM kultaa 24-tunnin Rogainingissa vuonna 2014.

Ensi vuosi tulee silti olemaan välivuosi.

Vuodesta 2009 lähtien olen juossut vähintään yhden ultramatkan vuodessa joten olkoon se tavoitteena myös vuodelle 2018. Tapahtumaa en vielä uskalla lyödä lukkoon vaan katsotaan mikä kalenteriin sopii. Vahvoilla on ensi kertaa järjestettävä Kauhajoki Ultra Running Festival 2.-8.7.2018, jonka ohjelmassa on Suomen ensimmäinen 6 vuorokauden juoksu, sekä 48h, 24h ja 6h kilpailut. Toinen tavoite olkoon vähintään yhden perusmatkan maratonin juoksu jossain sopivassa tapahtumassa. Sadasta juostusta maratonista puuttuu enää 16 kappaletta joten pitäähän niidenkin keräilyä vaivihkaa jatkaa.

Muut ideat jääköön sitten suosiolla myöhemmille vuosille. Ennätystulosten vaatima kova treeni odottaa akillesten tervehtymistä. Miksei myös voisi vielä juosta jossain vähän kauempana - sopivan eksoottinen ulrajuoksutapahtuma toisella mantereella tai jopa oma etappijuoksuprojekti. Miltä kuulostaisi valtatie 66 Chicagosta Los Angelesiin. Ehkäpä sitten joskus kun on enemmän vapaa-aikaa ja paremmat sponsorit. Myös pari kiinnostavaa lajia on vielä kokematta: seikkailu-urheilu ja triathlon.

Sikäli mikäli terveitä elinvuosia riittää niin lisää ideoita on helppo kehitellä. Miten olisi 100 km juoksu 100 vuotiaana?

Suositut tekstit