Armo

 

Sunnuntai

Istun kahvikupin ääressä ja kuuntelen hiljaisuutta. Eilisestä on hyvä mieli. Tytär oli yökylässä siskonsa luona, me ulkoilemassa lumisessa luonnossa, saunomassa leppoisalla porukalla myöhäiseen iltaan.

Mietin sunnuntaiaamun tavanomaiselle juoksulenkille lähtöä. Jossain välissä makuuhuoneen ovi aukeaa ja ulos lentää kissa, voimasanojen saattelemana. Osani saan myös minä kun en osaa olla ääneti. Lenkille lähtö helpottuu.

Juoksen kaksi tuntia. Marraskuun aamu tarjoaa viisi senttiä lunta. Aurinko pilkistää horisontista pilvien välistä vain hetken, loppumatkasta. Kun tulen takaisin, tunnelma on kuin pidätelty aivastus. Hän vääntäytyy penseänä omalle lenkilleen. Keitän odotellessa toiset kahvit. Hänen palattuaan hyppäämme autoon ja noudamme tytön.

Iltapäivällä hän viimein ottaa asiansa esille. Perustelee. Pyrkii taivuttelemaan minua asiassa jota en ollut edes ehtinyt ajatella. Ennakoivasti johdattelee, hyvissä ajoin.

Nyt tulee tunnustus. En ole mikään katajainen kansalainen. Näen asian näin: kullakin olkoon omat mielipiteensä. Tehköön kukin itse miten tekee, mutta toista ei tarvitse taivutella mieleisekseen. Mielellään pidän oman pääni, mielummin katkean kuin taivun. Nämä ovat perusarvoja, rikkumaton itsemääräämisoikeus ja sen sellainen.

Jos antautuu tärkeässä asiassa taivuteltavaksi niin pääsee hetkisen helpolla. Pikkuhiljaa, toistuessaan, sellainen kuitenkin myrkyttää mielen, ihmissuhteen. Näin ajattelen.

Pysäytän keskustelun niille sijoilleen ja kerron päättäväni mainitusta asiasta myöhemmin, omin neuvoin. Lausunto ei miellytä, mistä johtuen keskustelu jatkuu yksipuolisena mutta kovemmalla äänellä.

Onneksi kartanossa on nykyään tilaa sulkeutua kauimmaseen huoneeseen ja perehtyä kaunokirjallisuuteen. Loppuilta kuluu sivuja selaten, vaikkakin hankala tunnelma mielen perukoilla haittaa niihin keskittymistä.

Maanantai

On varhainen töihin lähtö. Hän vastailee yksisanaisesti, jos ollenkaan. Eilinen taivuttelu nostaa päätään. Toistan haluttomuuteni keskustella asiasta.

Istun töissä niin myöhään kuin kehtaan. Hän istuu sohvalla kun saavun kotiin. En katso, en sano mitään, hän ei katso takaisin, ei vastaa.

Ilta kuluu tällä lailla. Piirtelemme tytön kanssa keittiön pöydän ääressä, hän ei siihen osallistu. Kauempaa kuulen hänen nalkuttavan kissalle jotain. Kyse lienee samasta asiasta. Pysyn mahdollisimman kaukana. Tämä on asia josta en edes ala keskustella tässä vaiheessa. Tiedän kokemuksesta mihin se johtaa. Jossain on oltava raja.

Halaus ja iltasuukko on yleensä minimi. Nyt on menty kaksi päivää ohikatsomalla. Sulkeudun lukuhuoneeseen huonon kirjan seuraan.

Tiistai

Sama jäätävä aamurutiini toistuu huonon yön jälkeen. Jätän aamupalan kesken. Tiedossa on monta pitkää työpäivää asiakkaan luona. Lenkkeily hoituu työpaikan pukuhuoneesta käsin ennen kohteeseen lähtöä.

Tiistai-iltana saamme aikaan huutoriidan. Sulkeudun jälleen lukuhuoneeseen. Hetken päästä käyn ehdottamassa ettemme riitelisi tytön kuullen. Hän myöntyy ottamaan ehdotukseni harkintaan. Yrittää silti ottaa taivuttelu-aiheen esille, josta tilanteesta karkaan.

En jaksa keskittyä huonoon kirjaan. Katselen netti-somea, luen ja kommentoin. Ohimennen vastaan keskusteluketjuun jossa kysellään onnellista hetkeä elämässä. Siinä hetkessä nousee mieleen oikeutetusti muunlaisia hetkiä kuin tämänhetkinen. Miellyttäviä. Pinnalle nousee hetki, joka ei edes liity millään muotoa tähän meneillään olevaan ihmissuhteeseen. Kirjaan sen kommentiksi keskusteluketjuun.

Keskiviikko

Keskiviikko on jälleen pitkä työpäivä. Asiakasyrityksen kahviossa kuulen tällä kertaa parisuhdehuumoria. Osallistun keskusteluun nihkeästi. Viihdyn töissä silti tällä hetkellä paremmin kuin kotona. Jälleen menee pitkään.

Kotona onkin yllättäen mukavan rauhallista, tytär tulee minua ovella vastaan. Kysyy tehdäänkö jotakin illalla yhdessä.

Äitinsä tekee kotitöitä ja keskustelee korostetun normaalisti. Ihmettelen tätä käännettä. Hankalaa aihetta ei oteta esille. Olemukseltaan hän vaikuttaa päätöksen tehneeltä ylpeältä naiselta. Olen mielissäni tilanteesta, joka on lähes normaali.

Illalla hän pyytää minua viettämään aikaa tyttäreni kanssa. Tyttö etsii jostain pelikortit. Pelaamme monta kierrosta ristiseiskaa eli kiusaa. Nukkumaan mennessä tyttö kysyy kumman luokse joutuu muuttamaan.

Ajattelen että nyt ei ole oikea hetki ottaa tytön kummallista kysymystä esille hänen äitinsä kanssa. Asian ehtii selvittää myöhemmin. Siirryn lukuhuoneeseen ja tartun päättäväisesti kirjaan.

Torstai

Lähden liikkeelle kaljupääkahvin voimalla ennen kuin muut heräävät. Työt etenevät hyvin vaikka taas tulee menemään pitkään. Jossain vaiheessa häneltä tulee viesti: voisitko olla tytön seurana jonkin aikaa?

Töistä tultuani vietämme tytön kanssa laatuaikaa: minä juoksen juoksumatolla, tyttö katsoo viimeisimmät youtube-päivitykset. Kotona on rauhallista ja hiljaista.

Jumppasalilta palattuaan ei kulu kauaa kun hän tulee luokseni lukuhuoneeseen. Minä annan sinulle vapauden, hän sanoo, voit vaikka mennä saman tien onnesi luokse, ole hyvä. Olen silminnähden ymmälläni. Mistä tämä aiheen vaihtuminen? Vastasin että en ole juuri nyt suunnitellut lähteväni minnekään. Sanon kuitenkin että olisin onnellisempi jos hän kohtelisi minua paremmin. Hän poistuu dramaattisesti huoneesta.

Jään lukuhuoneeseen ihmettelemään asiaa. En pääse kirjassa eteenpäin.

Illempana asia selviää. Hän on osallistunut samaan some-keskusteluun, ja huomannut minun kertomukseni onnellisesta hetkestä, hetkestä joka on kovin kaukana meidän parisuhteestamme. Tavallisesti huomio olisi mennyt ohi olan kohautuksella, mutta erimielisyyksien herkistämällä hetkellä mielikuva lienee ollut hankala. Ilmeisesti ajatus on ehtinyt pyöriä pään sisällä pari päivää minun huomaamattani. Toppuuttelen tekemästä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Onnellinen hetki on vain hetki muiden joukossa, mieleen sattumalta noussut muistikuva, tapahtunutta historiaa.

Hän käy illalla lukuhuoneessa, jonne olen linnoittautunut, antaa lyhyen kohtalokkaan suudelman. Muuten hän ei sano mitään.

Perjantai

Perjantaiaamuna vaihdamme muutaman sanan aivan kuin minä tahansa aamuna. Ennen töihin menoa käyn jälleen juoksemassa työpaikan pukuhuoneesta käsin. Lunta lienee paikoitellen jo kymmenenkin senttiä. Pehmeää pakkaslunta.

Työpäivän aikana saan monta asiaa aikaiseksi. Siltä osin voin olla viikkoon tyytyvänen. Ryhdyn vallan hurjaksi ja ostan tulomatkalla kaupasta kaksi tölkkiä olutta.

Viikon päätteeksi osalleni määräytyy saunan lämmitys. Sen lämpenemistä odotellessa pystymme keskustelemaan kuin aikuiset ihmiset. Eritoten hän, yllättäen minut positiivisesti. Sanoo tukevansa minua siinä asiassa josta aiemmin oli taivuttelemassa pois. Huomaan kyllä että mieli ei ole täysin muuttunut. Suhtautuminen ilmeisesti on.

Voimakkaan persoonan taipuminen vähän arveluttaa. Myrkyttääkö sellainen pitemmän päälle mielen, ihmissuhteen?

Iltatouhujen jälkeen tyttö nukahtaa varhain omaan huoneeseensa. Hän sensijaan katsoo televisiota ja juo ilmeisesti tölkillisen appelsiinilonkeroa. Minä pääsen kirjassa eteenpäin, oluessa en. Paljastuu että kirja ei ole kovinkaan huono kunhan siihen jaksaa keskittyä.

Myöhemmin illalla vierailen makuuhuoneessa. Viivyn puolisen tuntia. Emme keskustele esillä olleesta aiheesta.

Seuraavalla viikolla episodi tulee ohimennen puheeksi, rauhallisissa merkeissä. Totean että voi kestää hetkisen että välit palautuvat kokonaan entisenlaisiksi. Siitä hän on varovaisen samaa mieltä.