Sata mailia koillismaan korpea


Sain ostettua peruutuspaikan NUTS Karhunkierroksen perusmatkalle eli noin 164 kilometrin polkujuoksukisaan ja kun halvalla saa niin pakkohan se on.

Otin vähän riskilisää sillä en ollut kevään mittaan tehnyt minkäänmoista ultra-harjoittelua. Ihan hyvää peruslenkkeilyä toki muttei tarpeeksi pitkiä treenejä, varsinkaan poluilla. Positiivisesti katsoen jalat ovat ehtineet parantua kohtuullisen ehjiksi vaikkei oikea kantapää tule varmaan ikinä miksikään juurakonkyntäjäksi, mutta erikoismuotoiltujen kenkien avulla sillä kyllä pystyy hölkkäämään. Painokin oli kevyen talven jäljiltä pari kiloa yläkanttiin kun ei mitään kurinalaisuutta vaativaa tavoitetta ollut talven mittaan vielä ollut.

Miksi sitten lähdin mukaan? No kun kaikki muutkin olivat menossa. Jonkin verran hampaankolossa kaiversi neljä vuotta sitten munahankeen kulminoitunut keskeytys. Arvelin maaliinpääsyn olevan tällä kertaa mahdollista, joskaan ei millään huipputuloksella.

Saavuimme Rukalle lähtöä edeltävänä iltana. Meille oli varattuna upea pieni mökki aivan takarinteen ravintolan läheltä. Ilta meni juoksuvarusteita järjestellessä: juomareppu, pähkinöitä, karkkia, suklaata, suolaa, kofeiinitabletteja, nenäliinoja ja pakolliset varusteet kuten hanskat, lamppu ja kuoritakki. Drop-bageihin valikoitui urheilujuomajauhetta, vaatteita, kenkiä ja lisäravintoa ja tietysti lisää nenäliinoja.

Vaikka mökki oli tosi kiva niin yöunet menivät lämpimällä yläparvella kierimiseksi ja aamulla väsytti. Aamiaiseksi kuppi kahvia ja pari paahtoleipää. Kävin 15 minuutin aamulenkin jotta vähän piristyisi ja eikös Koposen Perttu bongannut minut ikkunasta. Pian kännykkään ilmaantui viesti että olisiko lainata jesaria, kun Mariannalla oli jotain säätämistä varusteiden kanssa. He olivat majoittuneet viereiseen mökkiin.

Lähdin kiiruusti viemään drop bageja ja hakemaan numerolappua kello yhdeksältä mutta sattui pikku kömmähdys. Juoksureppu jäi mökin pöydälle joten en päässyt varustarkastukseseta läpi. Ajelin nöyrästi takaisin mökille ja yritin uudestaan. Varustarkastus meni repun kanssa läpi kuin ei mitään.



Olin lähtöpaikalla jo reilusti ennen kahtatoista joten ehdin jututtaa vanhoja juoksututtuja: viime kesän Suomi-100 juoksusta mukana oli minun lisäkseni Janne, Heli ja Marianna. Starttipaikalla pyöri lähtöaikeissa muitakin vanhoja juoksututtuja kuten Onni Vähäaho, Tommi Lahtonen, Juha Jumisko ja Jari Määttä. Myös isäni oli saapunut paikalle seuraamaan starttia. Minuutit vierähtivät nopeasti ja lähtökuulutusten jällkeen olimme matkalla eturinteen ensimmäisissä portaissa. Oli järkytys kuinka painavalta reppu tuntui ylämäessä. Joko mäkitreeni oli jäänyt liian vähälle tai elopainoa oli vain liikaa, ja siihen vielä reppu päälle.

Päätin edetä tosi rauhallisesti Konttaisen huoltoon asti kaiken varalta. Hidastelusta huolimatta hiki valui ja olo tuntui hankalalta. Ilmiö johtui joko lämpimästä säästä tai huonosti nukutusta yöstä mutta sama tunne jatkui pitkälle iltapäivään asti. Koetin juoda urheilujuomaa mutta se oli lämmennyt ja maistui pahalle.


Aikaa Konttaiselle kesti hieman yli tunnin. Olo oli kuin auringonpistoksen saaneella, yleensä syöminen ja juominen maistuu jo Konttaisella muttei tällä kertaa. Kokeilin pulssia ja se oli tosi nopeaa tykytystä seistessäkin saati sitten juostessa. Lähdin huollosta melkein heti eteenpäin.

Jatkoin Konttaiselta varovaista vauhtia, kävelinkin muutaman askeleen aina vähän väliä jotta syke vähän laskisi ja olo helpottaisi, mutta ei siitäkään oikein ollut hyötyä. Enimmäkseen kuitenkin vielä juoksin. Sää oli kirkas ja aurinkoinen joten periaatteessa ei saisi valittaa. On harvinaista että pääsee näkemään nuo maisemat parhaimmillaan.

Basecampin huoltoa lähestyessä juoksu oli jo vähän tuskaisaa. Huoltotien varressa kannustamassa olleella Marko Vapalle vastasinkin että "sepä taisikin olla siinä". Hän vastasi jotain kannustavaa.

Olin huollossa aikaan 3:25 ja istahdin miettimään mikähän tässä nyt on vialla. Olin juonut vain muutaman imaisun urheilujuomaa, yhden geelin ja yhden karamellin. Nyt Basecampissa otin sitten Mozartin kuulia, suklaata ja monta kupillista vettä. Juomareppuun lisäsin vain hiukan järjestäjien urheilujuomaa. Pääsin kuitenkin jatkamaan noin viiden minuutin päästä.

Hölkkä kulki taas hetkisen vähän paremmin mutta ilmeni uusi ongelma. Oikean reiden sisäsivulle loksahti ylämäessä niin voimakas suonenveto että jouduin kiljaisemaan. Se aukesi venyttelemällä mutta tuli taas uudestaan jos yritin astua vähänkään pidemmän askeleen ylämäessä. Jatkoin sitten tipuaskelilla. Sama homma seuraavassa ylämäessä ja sitä seuraavassa. Imeskelin merisuolaakin siihen asti kunnes nesteet loppuivat repusta ja lähinnä kävelin eteenpäin mutta näitä kiljahduksia saatiin seurata Jussinkämpälle asti.

Jussinkämpän jälkeen ohitseni pyyhkäisi diesel-veturi Visa-Pekka. Valitin vesien loppumista johon Visa-Pekka vastasi että ota purosta. No niinpä tietenkin. "Lehtis-Heli on tulossa pari kilometriä taaempana".

Sain ennen Oulankajokea reppuun purovettä ja onnistuin piristyneenä hölkkäämään muutaman kilometrin. Kiutakönkään alajuoksulla puhti taas loppui ja jouduin kävelemään. Mieli oli hiukan lohduton kun näin aikaisessa vaiheessa jo tökkii tämä eteneminen. Visa-Pekka oli jo lähdössä eteenpäin kun saavuin Luontokeskuksen huoltoon ajassa 9:17. Edelliseen etappiin oli tuhraantunut melkein kuusi tuntia.

Tässä huollossa sainkin jo sitten aikaa tuhrattua kaksikymmentäviisi minuuttia. Vaihdoin pitkän puseron päälle kylmän yön varalta ja join puolen litran energiajuoman sekä söin banaania ja kiehuvaan veteen sekoitetun valmispuuron. Juomarepusta kaadoin purovedet pois ja vaihdoin tilalle tavallista vettä.

Ennen pitkää viereisille penkeille istahtivat Jari Määttä ja Heli Lehtinen. Molemmat ovat tuttuja asfalttijuoksuista, muun muassa viime kesän Nuorgam-Helsinki juoksusta jossa Jari oli mukanan Jyväskylän etapilla ja Heli koko matkan.

Taukoni kesti 25 minuuttia ja lähdin hieman piristyneenä jolkottelemaan reittiä pohjoiseen. Noin kilometrin mentyäni Heli otti minut kiinni ja kohtapuoliin kolmanneksi liittyi Jukka Numminen jonka kanssa olin ehtinyt jo jutella matkan varrella. Reitti oli alussa helppokulkuista joten pääsimme etenemään juosten. Kiutavaaran kohdilla meidät yhytti Määtän Jari ja Martin Stefanov joten sopiva letka yötä varten oli melkein valmis. Hiukan myöhemmin meidät saavutti myös sandaaleilla ja varvassukilla juokseva Pasi Pirhonen.

Kylmä ilma ja rento matkavauhti helpottivat oloa sen verran että porukan mukana oli helppo tulla. Auringonlasku tuli ja meni. Taivalkönkään jälkeen alkoi vastaan tulla nopeampia juoksijoita joten heidän tervehtimisestään oli viihdettä yön ajaksi. Aamuyöstä alkoi olla hieman viileää joten laitoin hansikkaat käteen. Keskustelimme yölämpötiloista ja tulimme siihen lopputulokseen että Sallan suunnalla saattaa olla jopa hallaa. Ei muuten mutta minulla oli vain ohuet shortsit jalassa, ja vaihtovaatteita vasta Hautajärven kääntöpisteellä.

Tällä välillä oli aika paljon juurakkoa mutta lupailin ensikertalaisille että viimeiset 10... tai ainakin 5 kilometriä ovat helppoa juostavaa. Taisi se viisi kilometriä olla lähempänä totuutta. Saavuimme Hautajärvelle hieman kolmen jälkeen aamuyöllä.

Hautajärvellä puimme lämpimämpää vaatetta, söimme jalostajan pizzaa ja puuroa, sekä jotain muuta pientä. Oli myös mahdollisuus käydä sisävessassa ja hyödynsinkin sitä myös silmälasien pesuun. Energiajuoma ei oikein maistunut mutta vesitäydennystä otin lisää.


Varttia vaille neljä Hautajärveltä pölähti polulle neljä juoksijaa: Heli, Jyrki, Jari ja Pasi. Aamuyö oli viileä muttei kuitenkaan hallaa, ehkä hieman yli viisi astetta. Etenimme aluksi reippahasti juosten. Aivan alkumatkasta vastaan tuli Marianna joka oli vielä matkalla Hautajärvelle päin. Oli kaatunut pari kertaa, mutta aikoi yrittää vielä eteenpäin.

Etenimme aamuyöntunteina pysähtymättä mutta rauhallista vauhtia etelään ja laskeskelimme millä kohtaa 80 kilometrin juoksijat rynnisivät ohi.

Hieman ennen Taivalköngästä Pasi ja Jari tekivät irtioton ja jättivät Helin ja minut kaksistaan. Toki näimme Taivalkönkään jälkeenkin muita samaan suuntaan matkaavia: Hintsa, Belt, Ketola, yms. Tärkeimpänä keskusteluaiheena oli ehtisimmekö Oulangan huoltoon ennen 54 kilometrin kisan starttia. Ensimmäistä kertaa alkoi myös selviä rakkulan ja irtokynnen kaltaisia tuntemuksia tuntumaan jaloissa - ei ihmekään jos on potkaissut tuhat kertaa erimuotoisiin puunjuuriin.

Ennen Oulangan huoltoa saimme taas juostua tasaisemmalla polulla mutta lievä uupumus vähän karsi menohaluja. Ensimmäisenä 80 km juoksijoista ohitsemme hurahti flow-Tero Ruokolainen joka ehti kysellä miten menee, tarvitsemmeko mitään. Vauhdikas juokseva herrasmies. Huoltoon saavuimme ajassa 21:30 juosten ripeästi, sillä saimme 54 km juoksijoilta ja kuuluttaja Teemu Takkulalta upeaa kannustusta.

Tällä kertaa pidimme vain 12 minuutin tauon: kevyempää vaatetta päälle, banaania suuhun ja matkaan. Vaihto oli jopa niin nopea että unohdin lisätä vettä juomapussiin.

Jari jäi vielä huoltoon, Pasi myös mutta otti minut ja Helin kiinni hieman myöhemmin. Seuraava jännäämisen kohde olivat 54 kilometrin juoksijat jotka rynnisivät ohitsemme kapealla polulla. Jonkin ajan päästä heitä alkoikin tulla, ensin vain muutama ja sitten enemmän ja enemmän. Lähtijoitä sarjassa oli yli seitsemänsataa. Tilanteesta kuitenkin selvittiin sillä juoksijat olivat kohteliasta sakkia. Todella monet huomasivat kysyä onko kaikki kunnossa, tarvitsemmeko mitään - ravintoa, suolaa, vettä. Siitä tuli ihan hyvälle mielelle. Toisaalta melko moni kyseli onko minulta mennyt kenkä rikki. Ensimmäisellä kerralla vastasin pitkällä lauseella, sadanteen kysymykseen riitti vastaukseksi pikku ynähdys. Kenkäni ei siis ollut rikki, vaan sen kantakuppiin oli varta vasten leikattu pari viiltoa jotta kenkä ei paina arkaa kantapäätä.

Jussinkämpän luona Pasi pyyhkäisi taas ohi, ja minulta loppui vesi, aivan kuin tulomatkallakin. Tämä juurakkoinen osuus menikin sitten tosi hitaasti odotellessani Kitkajoen paljon kehuttua kirkasta ja maukasta vettä. Matka oli pitempi kuin muistinkaan.

Viimein pääsimme Kitkajoen varteen josta löytyi vettä mutta myös uutta matkaseuraa. Perttu Koponen tavoitti meidät omalla 80-kilometrin taivalluksellaan ja lyöttäytyi hilpeään seuraan. Matka eteni koko ajan kohti Basecampia vaikka Helillä oli huoli ajan riittävyydestä ja minä koetin vakuutella että hyvin ehdimme. Totta puhuen tuolla välillä aikaa kului melko
lailla juurakoissa joten huoli oli aiheellinen.

Basecampin huoltoon saavuimme kun matkaa oli tehty 29:00. Tarjottavat alkoivat olla jo hiukan vähissä - mielessä oli kahvi ja puuro mutta kumpaakaan ei ollut jäljellä. Saimme huollon suoritettua alle kymmenessä minuutissa.

Basecampin jälkeen oli taas niin hyviä pätkiä että saimme myös juostuakin, mutta mitä lähemmäs Konttaista saavuimme sitä hitaammaksi matka kävi. Vattuvaara, Kumpuvaara, Hopeavaara, Konttainen. Ylämäet menivät oikeasteen melko hyvin mutta juurakkoiset tai kiviset alamäet hitaasti jalkakipujen takia. Niissä olisi voinut sauvoista olla apua.

Kumpuvaaralla Perttu alkoi olla vähän huonossa hapessa ja aikoi hidastaa vauhtia mutta se ei sopinut. Olimme aiemmin jo päättäneet että ylitämme maalilinjan kolmestaan joten Perttu saisi luvan jaksaa vauhdissa. Hidastaakaan ei voinut aikarajojen takia. Annoin Pertulle ensin yhden geelin ja kun se ei auttanut niin pari kofeiinitablettia vielä perään. Kohta Perttu olikin vauhdissa taas.


Konttaisella olimme ajassa 32:50 eli aikarajojen puitteissa maaliin ehtiminen näytti todennäköiseltä. Teimme taas vajaan 10 minuutin pikahuollon ja jatkoimme vaaran rinteeseen.

Konttainen-Valtavaara-Ruka vuorijono oli jälleen ikimuistoinen pätkä. Kivikkoalamäet olivat hankalampia nyt kun reidet olivat jumissa ja jalassa sukkapaketin sisällä kipristeleviä tuntemuksia. Valtavaaralle saapuminen on aina jonkilainen henkinen maali kun Rukan rinteet jo näkyvät. Niin tälläkin kertaa. Oli niissä muutamassa alamäessä ja Rukan viimeisessä nousussa silti suorittamista, sitä en kiistä.

Punaiselle matolle juoksimme tyylikkäästi käsi kädessä: Perttu keskellä ja Heli ja minä sivuilla. Ikävä kyllä kukaan ei tainnut napata kuvaa maaliintulosta. Maalissa meille jaettiin  muistopalkinnot ja keittokin oli vielä lämmintä. Vaikka oli jo ilta niin mukavasti oli vielä maalipaikalla väkeä kannustamassa, muun muassa Perttua vastassa oli Marianna jouduttuaan keskeyttämään aikarajojen tultua vastaan ja Helin mies Jyrki Kukko joka oli maalissa vastaanottamassa kilpailijoita ja jakamassa muistopalkintoja.

Loppuajaksi NUTS Karhunkierroksen perusmatkalla tuli 35:01:23. Läpipääsy oli tämän talven harjoittelun huomioon ottaen positiivinen yllätys. Jos tuonne tulee vielä joskus lähdettyä niin ehkä hieman paremmin valmistautuneena, pitempiä lenkkejä kunnon juurakkopoluilla tehneenä. Tämän kevään treenit huomioonottaen täytyy olla tyytyväinen.


Kommentit

  1. Hienosti hallittu taas! Onnittelut 100 mailin selättämisestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kehuista Onni. Työvoitto oli tämä suoritus, koko rahan edestä saimme nautittua. Mutta mikäpä siinä kun säätkin suosivat vaeltajia...

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut postaukset