Elonkorjuulla: Unelmia ja haaveita

Kaikki varmaan muistamme kuinka sitä nuorena aikuisena oli pää täynnä tulevaisuuden haaveita. Jos oikein muistan niin poikien listalla tärkeimpiä olivat:
  • Auto
  • Työpaikka
  • Hurjat seikkailut
  • Oma kämppä
Tyttösillä haaveet taisivat muistaakseni olla hieman erilaisia:
  • Lomareissu ystävien kanssa
  • Unelmien elämänkumppani
  • Perhe
  • Oma koti
Siitä kun kuluu muutamia vuosia eteenpäin niin miesten ja naisten haaveet alkavat muistuttaa erehdyttävästi toisiaan:
  • Jospa saisi laihdutettua 5, 10, tai 30 kiloa
  • Onnistuisi lopettamaan tupakinpolton
  • Saisi vähennettyä omaa tai puolison viinan juontia
  • Voittaisi ylipäätään edes lotossa
Sitten tulee se vaihe jossa ikää alkaa olla niin paljon ettei almanakkaa hirveä edes katsoa. Tällöin saattavat kaikki edellämainitut asiat olla jo elettyä elämää, paitsi se muhkea lottovoitto. Siinä voi joko lopettaa haaveilemisen sikseen tai keksiä jotain uutta unelmoitavaa.

Stressistä kärsivä ihminen ei tunnetusti jaksa unelmoida yhtään mistään. Saattaa se toimia niinkin päin että kunnon haaveilu silloin tällöin suojaa turhalta pikkuasioista stressaantumiselta. Niinpä sellaista voisi jopa suositella?



Urheiluhaaveita

Moni puhuu urheilun yhteydessä tavoitteista mutta minä olen suosiolla jättänyt ne tavoitteet nuoremmille. Itselläni on enää urheiluhaaveita.

Tällä hetkellä tärkein haave on juoksuseikkailu. Aion kokea vielä monta pientä ja ainakin yhden ison juoksuseikkailun. Pieniä seikkailuja voisivat olla vaikka Kiilopään kierros (kymmenen yli 500 metrin korkuisen tunturihuipun valloitus, noin 90 km:n mittaisella reitillä alle vuorokaudessa) tai juoksu Suomen poikki länsirajalta itärajalle. Pikkuseikkailun voi järjestää ex-tempore muutaman päivän valmistautumisella ja niitä pitää tietysti kehitellä säännöllisesti.

Suurempi seikkailu voisi olla vaikka geokätkösuunnistus Helsingistä Nuorgamiin tai E10-kaukovaellusreitin juoksu pohjoisesta etelään. Tällaiselle pidemmälle seikkailulle sopiva hetki voisi olla 50-vuotis juhlahumun aikaan 2-3 vuoden päästä sillä se vaatii hieman valmistautumista ja hyvän retkiseurueen.

Lähempänä toteutumista on sadan maratonin kerääminen, ja sen sadannen juhlistamista jollain erikoisella tavalla. Voisiko maratonin juosta jotenkin niin ettei kukaan muu ole tehnyt samaa? Nakumaraton on jo nähty, ja tiedän että Tukholman maraton on juostu pyyhe lanteilla ja saunavihta kädessä, mutta onko kukaan juossut 42 kilometriä tyylikkäästi kylpytakissa, yöjuoksuja ei lasketa? Jos ei niin se on varattu minulle.


Työhaaveita

Kesän jäljiltä on töissä kiirusta ja haaveena tietysti saada meneillään olevat projektit hyväksystysti valmiiksi. Sitä ei oikein voi laskea kunnolliseksi haaveeksi, joten mitäpä muuta? Viimeiset kolme vuotta töissä on ollut ihan kivaa, mutta melko samanlaista näyttöpäätteen äärellä istumista. Kiva olisi löytää jokin erilainen projekti, toimenkuva, työpaikka, tai muuten uudenlainen kunnianhimoinen suunta tekemisiin. Näillä ei kuitenkaan ole mikään kiire, viihdyn nykyisissä hommissa nimittäin ihan nyvin.

Pitemmässä juoksussa voisi kyseeseen tulla sivuprojektina työskentely ihan uudellakin alalla, vaikkapa yrittäjänä. Olisipa kiva oppia vaikka vaatesuunnittelua. Ala on melko vakiintunut mutta uskoisin että vieläkin olisi mahdollista saada aikaan uusi vaatetrendi. Missä kukaan ei ole vielä onnistunut? Miettikääpä mekkoja miehille. Miten niin ei mahdollista? Onhan miehille korkokenkiäkin, nimittäin bootsit. Ja aiemmin mainittu miehekkään tyylikäs kylpytakki - sehän on eräänlainen mekko. Jos hyvin istuvassa mekossa olisi käännetty kaulus, isot taskut ja charmikas kuviointi niin miksei? Rento tyylikäs asu nykymiehelle juhlaan ja vapaa-ajanviettoon.


Jotain uutta

Taideharrasteet ovat kiinnostaneet aina, mutta viime vuosina niille ei ole tullut annettua tarpeeksi aikaa. Mielessä on esimerkiksi jo pitkään kangastellut johonkin teemaan sidottu kuvataidenäyttely mutta se on kyllä tosi pitkässä kuusessa. Ensin pitäisi herätellä harrastus henkiin ja suoltaa muutama vuosi roskaa kunnes ehkä alkaisi saada jotakin käyttökelpoista aikaan. Tämä haave saa siis vielä jäädä odottamaan syvempää innostusta.

Musiikin puolella on tapahtunut seuraavaa: taloon on muuttanut Hellas-piano asumaan. En itse ole vieläkään valtavasti innostunut soittamisesta mutta ai että olisi hienoa päästä esiintymään solistin roolissa. Tekisi vaikka pikku livekeikan, esimerkiksi omissa 50-v pippaloissa. Miksei myös pari huumorilla höystettyä musavideota Youtubeen. Suomipopista ja -rockista riittää ammennettavaa cover versioina, uutta ei tarvitse kehitellä. Oikeastaan biisilistakin alkaisi olla valmis, vaikkakin muuttuu viikoittain.

Lähimpänä toteutumista luovan tekemisen puolelta on ollut kirjan kirjoittaminen, joka tosin koki viime talvena takaiskuja kun hyvän idean aikaikkuna ehti mennä ohi ja rikkinäinen kovalevy vei mukanaan 140 sivua käsikirjoitusta. Levy on kyllä tallella ja rahalla tiedoston saa palautettua mutta toisaalta intokin vähän jo hiipui. Jotain kirjoittamisen puolella on kuitenkin tapahtumassa. Minulta on tilattu arvovaltaiselta taholta polkujuoksuseuran pikkujouluihin runo. Tällä kertaa aion laatia runon oikein etukäteen että tulee hyvä. Jos suosio on suuri niin voisinpas rustata vaikka kokonaisen runokirjan.


Terve elämä

Kukapa ei haaveilisi terveistä vuosista itselle, läheisille ja ystäville. Mutta mitä olisivat elämän haaveet tarkemmin? Onko siellä sellaisia asioita mihin voi itse vaikuttaa?

Terveyden puolella haaveilen aloittavani jossain vaiheessa kuntosaliharjoittelun, mutta ei lihasten maksimoimiseksi vaan kehon terveyden ja sopusuhtaisuuden ylläpitämiseksi. Kun lihaksissa on sopivasti voimaa niin olo tuntuu arjessa reippaammalta ja kevyemmältä. Sopiva määrä salitreeniä tukee myös juoksuharrastusta.

Toinen haave olisi kokeilla sokerin käytön vähentämistä: onko olo virkeämpi, parantaako unen laatua, putoaako elopaino? Käsittääkseni joillekin ihmistyypeille nopeiden hiilihydraattien vähentämisestä on hyötyä kun taas toisille ei juurikaan. Olisi jännä tietää kumpaan kastiin kuuluu.

Haaveena myös on tehdä enemmän sellaisia asioita joista tulee onnelliseksi. Viettää aikaa sellaisissa harrasteissa ja sellaisten ihmisten kanssa joista tulee hyvälle tuulelle, esimerkiksi juoksu ja monet seikkailulajit ovat tällaisia. Joskus sitä haluaa puuhailla omissa oloissaan ja toisinaan ystävien tai läheisten kanssa. Haaveena olisi saada aikaa järjestymään kaikkeen tähän.

Tärkein haave kuitenkin on että muistaisin jatkaa haaveilua riippumatta siitä kuinka nopeasti saan haavelistan kohtia ruksittua. Jotkut haaveet saattavat lässähtää, ja toiset toteutua yli odotusten. Molemmissa tapauksissa tulee tilaa jollekin muulle, vaikkapa sellaiselle jonka voi toteuttaa ex-tempore heti kun innostus on kuumimmillaan. Silloin saa koko listakin unohtua hetkeksi odottamaan.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit