Aprillipäivänä: valokuvamalliksi varttuneella iällä!

Olen jo pitkään pohtinut että juoksemisen rinnalle olisi hyvä löytää joku muukin kehittävä harrastus. Yksi kaunis päivä pari viikkoa sitten sainkin idean.

Blogin takia olen tutustunut jonkin verran valokuvaukseen. Kokoelmasta löytyy maisemakuvia, toimintakuvia ja jopa ihmismallien käyttöä. Tykkään myös olla kuvattavana sillä mikäs sen hauskempaa kuin poseerata linssiluteena kameralle ja liittää sitten kuvat vaikkapa instaan tai blogitekstin joukkoon. Omakuvia löytyy näinollen kiitettävä määrä. Eräänä iltana kuvaillessani kännykkäkameralla sainkin huiman idean: entäs jos kokeilisin päästä ihan oikeisiin valokuvamallin töihin? Voisiko se olla tämän ikäiselle edes mahdollista?

Jätin asian hetkeksi mieleni perukoille hautumaan, eihän minulla ollut mitään kontakteja mallimarkkinoille. Jotain kauttahan sitä pitäisi ensin päästä näyttämään kyntensä.

Seuraavana aamuna juttelin asiasta puolisoni kanssa. Yllätyin suuresti kun hän ei tyrmännyt ajatusta suorilta selin. Ei kuulemma pienet lisätienestit olisi perheelle yhtään pahasta. Näin heti että hänellä oli jotain mielessä. "Annahan tulla, sinulla on joku ajatus".

Puoliso muistutti kaukaisesta Angelika-serkustaan joka asui New Yorkissa. Angelika teki uraa kiinteistöalalla, mutta hänellä oli takanaan pitkä kokemus kansainvälisestä valokuvamallin urasta. Todennäköisesti Angelikalla oli sillä alalla tosi hyviä kontakteja. Serkukset eivät ikävä kyllä olleet pitäneet keskenään minkäänlaista yhteyttä, mutta toisaalta tässä voisi olla hyvä tekosyy tutustua kaukaiseen sukulaiseen.

Kului taas pari päivää. Keväiset lenkkeilyilmat olivat niin hyviä että vapaa-aika kului lähinnä juoksun merkeissä. Olin jo melkein unohtanut koko episodin, kun löysin kotiin tullessa jääkaapin ovesta lappusen: "soita Angelikalle klo 14:00 (New Yorkin aikaa) +1 (929) 450-2891". Tarkistin kännykästä mitä paikallinen aika siellä oli tällä hetkellä. Eastern Daylight Time oli tarkalleen 13:57.

"Angelika."
"Hei, tässä soittaa, köhöm, serkkusi mies Suomesta..."
"Mitä Suomeen kuuluu?"
"Ihan ok."
"Entäs mitä serkulle kuuluu!"
"Ihan hyvää, kiitos..."
"Onko Lapissa vielä lunta?"
"Kyllä on ihan omiksi tarpeiksi. Kesää odotellessa."
"Ihanaa, rakastan lunta ja maaseutua."
"Kiva kuulla. Oikeastaan olisi asiaakin."
"Niin?"
"Etsiskelen kontakteja mallimarkkinoille."
"Oh..."
"No?"
"Arvaapas kuinka usein minulta kysytään tätä."
"Varmaan aika usein."
"No ei nyt niinkään."
"Eikö?"
"Eipä juuri. Paria tyttöä olen avittanut."
"Minulle apu kelpaisi."
"Epäilemättä."
"Eikun ihan oikeasti. Olen tosi innostunut asiasta."
"Katsotaan. Voisit lähettää vähän kuvia. Sähköpostilla."
"Selvä. Laitan hetimiten."
"Apu ei sitten ole aivan ilmaista."
"Ok."
"Sanon tämän nyt. Suurin osa ei pääse alkua pitemmällä."
"Juu. Tiedetään."
"Kerrohan serkulle terveisiä!"
"Tottakai."

Intoa puhkuen kokosin sähköpostin liitteeksi joitan parhaita kuvia ja kävin vielä ottamassa vähän uusiakin otoksia valokuvaamossa. Sähköpostiin tuli lyhyt vastaus, jonka jälkeen ei kuulunut pitkään aikaan mitään.


Oli maaliskuun viimeinen viikko ja olin jo ehtinyt ajatella asian kuivuneen kokoon, kun puhelin alkoi piristä.

Angelika soitti, ja pahoitteli että oli kulunut niin pitkään. Miesmalleilla oli vähän omat kuvionsa joista hän ei ollut niin hyvin perillä, mutta nyt hänellä on yksi nimi. Mallitoimisto on tietyissä piireissä kansainvälisestikin tunnettu vaikkakaan ei suurimpiin lukeutuva. Voisi olla hyvä ponnahduslauta silti. Lisäksi heillä on koulutuskeskus ihan Lapin vieressä, Levillä. Koulutuskeskusen omistaja James Valkeapää on vähän kummallinen mutta silti kulttuuri-ihmisiä. Koulutukset ovat ilmaisia ja niihin haetaan nimenomaan miesmalleja.

Sain Angelikalta Jamesin numeron, ja soitin tietysti heti innoissani. Hetken odottelun jälkeen puhelimeen vastasi keski-ikäinen miesääni.

Esittelyjen jälkeen James alkoi vuolaasti kertoa mallikoulutuskeskuksen toiminnasta. Perinteisesti kursseille osallistui pääasiassa parikymppisiä miehiä. Kurssin tavoitteena on hankkia valmiuksia valokuvien ja videoklippien tuottamiseen useille kansainvälisille verkkosivustoille. Kun huomautin että olen jo hieman yli 20-vuotias hän höräytti nauruntapaisen ja kertoi kuulleensa siitä Angelikalta. Sitten sain kuulla luennon alan trendeistä ja niiden vaihtelusta. Oli taas tulossa muotiin että mukana on toisinaan myös vähän seniorimpiakin miehiä, sellaisia johon kohdeyleisö pystyy samaistumaan. Näinollen tämä yhteydenotto tuli juuri passelisti, hänellä kun on aika huonosti omia kontakteja ikäihmisten suuntaan.

Kävi ilmi että seuraava kurssi alkaa jo samalla viikolla joten ilmoittauduin mukaan. Koetin puhelimessa vielä vaivihkaa tiedustella harjoittelun sisältöä. James vastasi siihen lyhytsanaisesti "asentoja enimmäkseen", joten en kehdannut udella sen enempää.

Ilmoitin siis jo samana iltana puolisolleni että lähden tästä sitten kahdeksi viikoksi mallikurssille, koetahan pärjätä. Puoliso esitti huolenaiheen että eikös siellä ole vaarana että ihastuu kauniseen naismalliin ja katoaa lopullisesti teille tietymättömille? Ei huolta, vastasin, Levin haciendalle ei kuulemma niillä nalkuttajilla, naisilla siis, ole juurikaan asiaa.

Toki jännitin hiukan itsekin. Mikä se tuollainen malliksi valmentava kurssi muka on, en ole aiemmin sellaisesta kuulutkaan. Olenko liian sinisilmäinen? Voisiko se olla huijausta? Toisaalta James kuulosti puhelimessa todella uskottavalta, puheäänen perusteella ainakin hänen olemuksensa toi mieleen stereotyyppisen kauneusalalla toimiva miehen jostain amerikkalaisesta modernista saippuasarjasta.

Nyt olen rautatieasemalla matkalaukun kanssa junaa odottelemassa. Pakkasin mukaan kaikenlaista, vaikka vaatekomeron sisällön voisi kuulemma huoletta jättää kotiin. Jos haluaa noudattaa tiukasti lain kirjainta niin omat varmuusvälineet saa toki mukaan ottaa mutta James ei sanojensa mukaan ole tästä asiasta viitsinyt pahemmin nipottaa, aikuisia ihmisiähän tässä ollaan. Jäi kysymättä tarkemmin mistä varmuusvälineistä on kysymys, mutta pakkasin mukaan naskalit ja avaruushuovan. Immeljärven jää on toki vielä paksua, mutta jos ulkokuvauksia tehdään Myllyjoella niin varmuusvälineet ovat toki paikallaan. Ahaa, sieltä se juna tuleekin. Pikkuisen jännittää täytyy myöntää.

---

Päivitys: olen tulossa maitojunalla Rovaniemen kautta takaisin kotiin. Kolme tuntia jaksoin sitä hommaa ja sitten karkasin ikkunan kautta ulos. Kirjoitan ehkä tarkemmin joskus mitä kävi kunhan pääsen istahtamaan näppäimistön äärelle, mutta ei ihan lähiaikoina, sen verran oli rankka kokemus. Ihmettelen todellakin millasille nettisivustoille tuollaisia "taidekuvia" edes otettaisiin. Sikäli taitaa olla melko hyödytön kurssi. Onneksi noudatin Angelikan puhelimessa antamaa neuvoa: "Älä vielä päivätöitä lopeta kuitenkaan". Tällä hetkellä seisoskelen täydessä ravintolavaunussa tuoppi kourassa ja yritän unohtaa mitä unohdettavissa on. Sellainenkin ajatus kävi mielessä että jättäisin nämä hommat suosiolla nuoremmille ja jatkaisin sittenkin juoksulajien parissa.

Aprillipäivänä 1.4, Herran Vuonna 2019
Kirjailija Ite

Kommentit

Suositut tekstit