Kirjoita vaikka rakkaudesta...

Silloin kun arki on turhankin sujuvaa. Silloin kun nukkuu pitkät yöunet ja elämä on syönnillään. Aika juoksee silloin ilman jarruja tulevaisuutta kohti. Vain kirjoittaminen tökkii. Aiheita kyllä olisi. Olen kerännyt hieman listaa ideoista, tässä muutamia:
  • Kärryjuoksijan seuraava seikkailu: Jäämereltä, tai ainakin Lyngen-vuonon perukasta Norjasta pystyisi teoriassa juoksemaan perämeren rantaan noin viikossa, Torniojoen kannaksen ylittäen. Yöpymiset onnistuisivat vaikka mökkimajoituksella: Kilpisjärvi, Ropin pirtti, Karesuvanto (yöpyminen Hetta), Muonion Harriniva Safaris, Kolarin Gasthaus Riitan Majatalo, Pellossa montakin majoitusvaihtoehtoa, samaten Ylitorniossa. Perillä Torniossa voisi pulahtaa vilvoittavaan meriveteen ja käydä Haaparannalla Ikeassa syömässä ne kuuluisat lihapullat.
  • Etupään tie: Viisivuotiaana muutin keskustasta omakotilähiöön joen pohjoispuolelle. Asuin omilleni muuttamiseen asti osoitteessa Etupääntie 13. Sieltä olisi monenlaista tarinaa kerrottavaksi, kunhan saisi aikaiseksi.
  • Uuden urheiluharrastuksen ideointia: Elämäni varrella olen harrastellut monenlaista urheilua. Ainoa kilpalaji on ollut suunnistus, lisäksi kuntoilumielessä maraton, ultrajuoksu, rogaining. Sotilaslajeista olen kokeillut ampumasuunnistusta ja sotilaskolmiottelua. Mikä tulisikaan seuraavaksi: triathlon, seikkailu-urheilu vai kenties SwimRun. Tästä voisi saada kokonaisen juttusarjan kunhan ensin saisin lajin valittua ja treeni-innostuksen päälle.
  • Vaellustarinaa: Voisin pitkästä aikaa kirjoittaa tarinaa vaellusretkistä - vaikka siitä yksinvaelluksesta Lemmenjoelle lähes kolmekymmentä vuotta sitten, tai siitä hieman kosteammasta vaellusreissusta kaveriporukalla Luirojärvelle. Tai sitten voisi ihan suunnitella ja toteuttaa uuden vaellusseikkailun - siitä onkin aikaa kun olen liikkunut luonnossa rinkka selässä juomarepun tilalla.
  • Viihteellä: Eipä ole paljon tullut kirjoiteltua nuoruuden hurjista baarikierroksista, joista saattaisi jotain herkullisia tarinoita irrota jos muistia penkoo. Lähiaikojen huvituksissa viina ei ole virrannut entiseen tahtiin, mutta niistä muistikuvat ovat toki selkeämpiä.
  • Sekalaista: Ainahan voi kertoa armeijajuttuja, jos muuta kiinnostavaa ei keksi. Tai kertoa siitä miten ajautui urheiluharrastusten, tai toisaalta tietokoneohjelmoinnin pariin ja sitä kautta sille alalle töihin.

Ei. Rakkaudesta en kyllä ala kirjoittamaan. Ensinnäkään en osaa, ja toisekseen, se aihe on jo kaluttu läpikotaisin muiden kirjailijoiden toimesta.



"Kaikki muuttuu vaikeaksi jos haluaa omistaa asioita, kuljettaa niitä mukanaan. Minä vain katselen ja kun lähden tieheni, ovat ne minulla päässäni."

Muistan että jo lapsena olin melko kriittinen mitä tulee rakkauteen. Aikuisten parisuhteet näyttivät olevan välillä hieman ankeaa katsottavaa siihen verrattuna millaista elämää itse haluaisin elää. Toisaalta huomasin olevan olemassa myös ihania ihmisiä jotka kohtelivat kunnioittaen ja sydämellisesti jopa ventovieraitakin.

Ajatelkaapa jos talot rakennettaisiin niin että vain vierekkäiset kaksi lankkua naulattaisiin toisiinsa kiinni. Sellainen romahtaisi kasaan pienelläkin puhurilla. Romahtaisiko samalla tavoin maailma jossa rakkautta olisi olemassa vain parisuhteiden sisällä. Eikös tarvitakin myös niitä tosielämän Anni-mummoja ja Lauritähkiä jotka säteilevät rakkautta vähän joka suuntaan, eikä vain Väiski-papalle tai Minnatähkälle?


"Ei voi koskaan olla täysin vapaa, jos ihailee liikaa jotakuta."

Joskus rakkaus on sokea, eikä se ole välttämättä hyvä juttu. Vaarana on että ihailee omaa kuvitelmaansa eikä sitä todellista toista ihmistä - sellainen rakkaus on feikkiä ja pakkomiellettä. Eikös se vasta olekin arvokasta jos onnistuu rakastamaan jotakuta sellaisena kuin hän on? Sitäpaitsi, useimmilta meiltä löytyy myös niitä ei-niin-rakastettavia piirteitä, ainakin jos paha päivä sattuu kohdalle.


"Tänään meidän täytyy tehdä jotakin aivan erikoista, sillä nyt tulee kaunis päivä."

Samanlaisena toistuva raskas arki tekee kenestä tahansa tylsän tyypin. Missä on yhteinen spesiaali ajanvietto, kaunis ilma ja mahdollisuus kokeilla jotain uutta ja erikoista? Säästä en voi mennä takuuseen mutta muuten mahdollisuuksia tulee ja menee jatkuvasti, niistä vain pitää ottaa kiinni.


"Minä asun vähän siellä ja täällä. Minä kuljen kulkemistani, ja kun löydän hauskan paikan, pystytän telttani ja soitan huuliharppua."

Jos joutuisit valitsemaan: rakkaus vai seksi, miten valitsisit? Pirullinen kysymys. Voiko tuollaisen valinnan eteen oikeasti joutua, eihän? Mutta kai sitten se rakkaus kumminkin...


"Ensin täytyy lähteä, jotta voi palata."

Lähellä olevista ihmisistä saattaa ajan kanssa tulla huonekaluja. Silloin täytyy välillä ottaa hetkeksi etäisyyttä jotta tietää minkä luo haluaa - vai haluaako - palata takaisin. Rakkaus on ruma sana. Kaipaus soi kauniimpana. Molemmissa sanoissa on seitsemän kirjainta, sillä samasta asiastahan niissä on loppujen lopuksi kysymys.


---
otsikot: Nuuskamuikkusen sanontoja
"Rakkaus on ruma sana. Kaipaus soi kauniinpana.": Ismo Alanko. 

Kommentit

Suositut tekstit