Heräsin, katsoin aurinkoon

 

Mehutiiviste maistuu paremmalta kuin mehu. Sellaiseen päätelmään tulin pikkupoikana kun ensimmäistä kertaa sain maistaakseni appelsiinituoremehutiivistettä.

Karamellit ovat tiivistettyä mehua, paitsi parempia. Oikeat vitamiinit ovat tableteissa, ei hedelmissä. Aikanaan visioitiin että avaruuslentäjille tarjoiltaisiin ravinnoksi pelkkiä tabletteja ja vettä.

Sama edistysaskel on tapahtunut uutisissa. Hyvä uutinen on nykyään yhden kappaleen mittainen, kaksi onkin jo liikaa. Kun muistelen lähihistoriaa niin mieleen tulee että teksti-TV on varmaankin kaiken pahan alku ja juuri. Siitä opittiin että kaikki uutiset on kerrottavissa viidellä rivillä. Nykyään riittää lööppi.

Ihminen haluaa tietoa ja kokemuksia nopeasti, tiiviinä pakettina. Ajantasainen tieto pitää saada heti, helposti omaksuttavassa muodossa. Jos uutinen on liian pitkä, se käy tylsäksi. Tässä on ilmeinen vaara. Kun kohu-uutiset ovat lyhyitä ja tiiviitä, eikä niissä ole yksityiskohtia, alkavat ne muistuttaa liikaa toisiaan. Niihin kyllästyy. Tylsiä yksityiskohtia välttelemällä on uutismaailmasta saatu entistäkin tylsempää. Yhtälailla pureskeltuna löytyy valmiita elämänohjeita ja pikamatkailuelämyksiä.

Kuntoilustakin on suureen suosioon noussut tiivistetty kuntoilu. Muutaman minuutin HIIT-harjoittelulla saa saman vaikutuksen kuin tunnin juoksulenkistä ellei paremmankin. Sillä hoikistuu silmissä, nuortuu, ja vastakkainen sukupuoli huomioi ihan eri tavalla.

Internetistä löytyy Googlen hakukoneella mainosrahoilla punnittua tietoa valmiiksi punnittuna, ilman että itse tarvitsee punnita. Onhan se tehokasta. Silti hämmästellään suu auki valeuutisia.

Nykymaailmassa elämme joka hetki jättiläisen hartiolla. Olemme aiempien sukupolvien keksintöjen armoilla ja jatkuvasti riippuvaisia kanssatallaajien työn tuloksista. Emme juokse porukalla alasti karkuun preeriasusia emmekä keräile siloisilla sormilla apinanleipää apinanleipäpuusta. Nykyään elämme keinotekoisten prosessien varassa, sellaisten joita emme yksilöinä ymmärrä sen tarkemmin.

Täytän viikon päästä viisikymmentä vuotta, mutta mikä on yhteenveto 50 vuodesta? Alle prosentti ajasta on kulunut niihin kohokohtiin mitkä muistan, loput on harmaata unohtunutta taiteilua päivästä toiseen. Onko todellakin niin että suurin osa ajasta kului odotteluun: milloin taas tapahtuu jotain? Onko se väliin jäänyt aika ollut turhaa? Oliko niitä väliaikoja edes olemassa?

Entä jos ne unohtuneet hetket olivatkin arvokasta elämää? Ehkä joku muu muistaa ne, ellen minä? Pikkuveli kertoi että osasin aikanaan kirjoittaa hyviä tieteisnovelleja, lähes Asimov-tasoisia. Musta aukko, ei pienintäkään muistikuvaa.

Ihmisen onnellisuus saattaa riippua siitä millä lailla tylsinä hetkinä elää. Optimistilla on mahdollisuus ajatella positiivisesti 99% ajasta eli silloin kun ei tapahdu mitään. Jos 1% ajan rytisee niin se on vain lyhytkestoinen häiriötila, kuriositeetti. Olen tavannut hyväntuulisia vanhuksia jotka eivät muista muuta kuin sodan, sairaudet, onnettomuudet ja rakkaiden kuolemat. Siellä on täytynyt olla jotain hyvääkin, mutta se ei kaiketi muistu mieleen.

Pitäisi mitata kuinka suuri osa ajasta menee autopilotilla, omissa ajatuksissa. Nämä hetket eivät jää mieleen mutta niitä on. Aivan kuin unet, ne muistuvat mieleen uudestaan kun uppoaa taas samanlaisiin mietteisiin. Arkitodellisuus on joskus liian monimutkainen paikka, tapahtuu kaikenlaista johon pitää reagoida. Joskus on pakko karata pään sisälle. Siellä sisällä on itseni kokoinen maailma.

 ---

Suunnittelin isoja ja upeita 50-vuotisjuhlia mutta maailma päätti toisin. Koronaviruksen takia Pohjois-Pohjanmaalla on linjattu seuraavaa: Yksityistilaisuuksia ei järjestetä. Poikkeuksena suositukseen ovat pienimuotoiset muistotilaisuudet, joita voidaan järjestää.

50-vuotias on niin vanha, että syntymäpäivät voi laskea muistotilaisuudeksi. En kuitenkaan lähde venyttämään sääntöjä tässä asiassa. Tällä hetkellä auki saavat olla vain ulkoliikuntareitit ja ryyppyravintolat, joten juhlimiseen ei jää kovin paljon vaihtoehtoja.

Juhlan kunniaksi päätän avata polkujuoksureitin Ruskotunturin takamaastoon 28.2.2021 klo 07:00 - 15:00. Siellä mahtuu harjoittelemaan polku/mäkijuoksua yhtä turvallisesti kuin hiihtoladulla konsanaan. Reitin varrelle avataan pop-up ryyppyravintola, jossa on tarjolla alkoholittomia juomia.

Itse synttäripäivänä 23.2. karkaan pääni sisälle aikaa viettämään: kirjoittelen ehkä muutamia tiiviitä kappaleita tulevaan kirjaan (yhteisprojekti). Alkuillasta käyn toki pitämässä live-lähetyksen Musa-Vintiltä mahdollisen karaoke-mikrofonin äärestä klo 19:00-20:00. Sinne saa myös tulla omia aikojaan käymään turisemassa kunhan ei tule minun syntymäpäiviäni viettämään, kertapa yksityistilaisuuksia ei saa järjestää. Ryypätä saa ja lauluja saa kuunnella tai laulaa.

Kotona saatan vielä illalla maistaa luostarissa tiivistettyä olutta. Valvon pitkään, todella pitkään, koska tiedän että tuon nerokkaasti vältellyn pullakahvipäivän jälkeen koittaa taas tylsä päivä, sellainen joka unohtuu ennen pitkää:

  "Heräsin, katsoin aurinkoon
   Juuri mailleen laskevaan
   Hetken mietin, kuka oon
   Ja missä herätä mä saan

   Ei riitä edes olon vaikeus
   Mieleni täyttää outo haikeus
   Mutta minkäs sille teet
   On juhlat loppuneet" 

     Martti Syrjän sanoitusesta Elämän Tarkoitus

 --

Päivitys: kävin synttäripäivänä 50 km aamulenkin, päivällä söin pippuripihvin lähiravintolassa ja illalla pidin live-lähetyksen 19:00 - 19:32 joissa ohjelmanumeroita muunmuassa karaoke-cover Reetun ikivihreästä kappaleesta "oon viisikymppinen" sekä kirjailijaystäväni Markun ex-tempore sanoittama runo "Jykä". Päivä oli ihan onnistunut, kiitos onnittelijoille.