Leikki jäi kesken

 

Intro

Sain viime viikonloppuna kuningasidean juosta kahdessatoista tunnissa Oulujärven rannalta polkuja pitkin meren rantaan. Minua kiinnostaa tällainen taivaltaminen maantieteellisesti merkittävästä paikasta toiseen samanmoiseen. Kun innostus siis oli päällä niin valmistelin omatoimitapahtuman ennätysnopeasti, ja yhtäkkiä olinkin kesäloman viimeisenä lauantaiaamuna Oulun rautatieasemalla odottelemassa junaa.

Lauantain sää oli mitä parhain, mutta moni asia meni siitä huolimatta pieleen. Viimein jätin seikkailun kokonaan kesken. Seikkailusta jäi kuitenkin hyvät fiilikset, ja joku kerta vielä teen tuon uusiksi ja pääsen  perillekin. Tämä tarina kertoo miten seikkailu eskaloitui siihen pisteeseen, mihin se eskaloitui.

 

Lähtö

Junassa huomasin ensimmäisenä että minulla ei ollut määräysten vaatimaa kasvomaskia mukana. Taittelin kiireesti nenäliinasta maskintapaisen ja kiinnittelin sen narunpätkillä korville. Juna oli onneksi melko tyhjä ja junamatka Vaalaan lyhyt.

Rautatieasemalta piti vielä suunnistaa lähtöpisteeseen, jollaiseksi olin valinnut Oulujoen ylittävän sillan aivan Oulujärven tuntumasta. Minulla oli arvioitu kantamuksiin kaikki mitä tarvitsen reitin varrella, sillä välillä ei ole mahdollisuutta ostaa lisää. Selässä kannoin Camelback juomareppua jossa oli tärkeimmät turvallisuus- ja hygieniavälineet (pilli, avaruuslakana, varaenergia, nenäliinat, yms) sekä 2,5 litraa urheilujuomaa ja 400 gramman seos karkkia, kuivahedelmiä, merisuolaa ja muromysliä. Hartioilla oli sen lisäksi 0,9 litraa vettä juomaliivissä (suodatinlötköpullot) ja vyötäröllä 0,9 litraa urheilujuomaa (2 x peruslötkö). Tämä kolmen kantovälineen kokonaisuus tuntui aluksi hyvältä mutta ei pitemmän päälle ollut kovin ergonominen. Varusteiden lähtöpaino oli yli 7 kiloa. Juomaa painosta oli siis 4,3 litraa joka on vain 3,5 desilitraa tunnissa 12 tunnin ajalle jaksoteltuna. Se ei ole kovin paljon aurinkoisena päivänä.

Jalkaani laitoin maantielenkkarit sillä olin kesän mittaan saanut oikean jalan kantapääni kipeäksi siihen malliin että nuo erikoispohjallisella varustetut kengät olivat ainoat joihin uskalsin luottaa.

Seikkailija & 7 kilon kantamukset

Lähtöpaikalta lähetin ensimmäisen kuva-arvoituksen Facebookiin. Annoin seuraajien arvailla pitkin matkaa mitä hölmöä olen tällä kertaa tekemässä. Poseerauksen jälkeen lähdin klo 8:30 luottavaisin mielin tapsuttelemaan lyhyttä asfalttipätkää kohti Pikku-Rokuaa. 

Pikku-Rokua

Paino selässä meni juuri ja juuri miellyttävyyskynnyksen yli, mutta tiedossa oli että taakka kevenee sitä mukaa kun saa juotua nestettä vähemmäksi. Asfaltilta oli kiva siirtyä polulle, ja Pikku-Rokuan dyynimäinen kaunis jäkäläkangasmetsä oli uusi tuttavuus. Valitsin ikävä kyllä reitin jossa oli epätasaista metsätyökoneen jälkeä. Niinpä hankalampi oikea kantapää pääsi vähän muljahtelemaan ja sitä kautta kipeytymään jo alkuvaiheessa.

Ensimmäinen karttalehdykkä: Pikku-Rokua

Ohitin Pikku-Rokuan alueen noin puolessatoista tunnissa. Mieleen jäi kaivertamaan meninkö missään vaiheessa pitkin Rokua-Vaala -vaellusreittiä? Ainakin yksi polku näytti sellaiselta että sitä oli kunnostettu. Vastaan tuli myös ensimmäisiä polun yli kaatuneita puita.

Prologi: pätkä asfalttia

Myskyn jäljet tulivat tutuksi

Rokua

Siirryin varsinaisen Rokuan maastoon Tervatietä pitkin, mutta kampesin varsin pian pienemmille poluille. Täällä myrskytuhojen vaikutukset alkoivat näkyä oikein kunnolla. Pahimmillaan kaatuneet puut estivät polulla etenemisen kokonaan. Jäin ihmettelemään miksi kaatuneita puita ei korjata pois, odotellaanko vielä jotain vakuutusrahoja ennen kuin siivoamispuuhiin uskalletaan ryhtyä?

Tässä Rokuan itäpuolen maastossa meni huomattavan pitkään vaikka reittini yhtyikin Keisarinkierrokseen. Alkoi vaikuttaa siltä että tämä reissu etenee kuviteltua hitaammin. Syvyyden kaivolla olin vasta kolmen tunnin kohdalla. Rokuan maisemat olivat toki mukavia ja tällä välillä näin päivän ainoat kanssaretkeilijät, pääasiassa reppuretkeläisiä.

Toinen karttalehdykkä: Itä-Rokua

Pitkäjärven lepopenkit

Myrskytuhoja silmänkantamattomiin

Omaksuin alusta lähtien sellaisen rytmin että puolen tunnin välein juon vähän ja tunnin välein syön. Saavuttuani Rokuan länsiosaan aloin ymmärtää että matkaa on vielä mahdottomasti ja juomat sen kun hupenevat. Päätin ottaa melko puhtaasta Kirvesjärvestä suodatinpullot täyteen tuoretta vettä, ikävä kyllä minulla oli vain kaksi suodattimellista pulloa, yhteensä 0,9 desilitraa. Arvioni mukaan Kirvesjärvi oli viimeinen riittävän puhdas vesistö josta viitsii vettä ottaa, sillä Muhoksen - Tyrnävän peltovesistä tuskin saa juomakelpoista edes suodattamalla. Laiturilla konttaillessa kului sen verran aikaa että pääsin karttalehdeltä eteenpäin vasta yli neljän tunnin kohdalla. Olin selvästikin jäljessä aikataulusta.

Kolmas karttalehdykkä: Länsi-Rokua

Vyötärölaukussa kaksi lötköä ja "kilpailunumero"

Ahmasjärvi

Rokuan jälkeen reitillä oli pieni asfalttipätkä joka kaartoi Ahmaksen kalevalaisen perinnekylän sivuitse. Järven poukamasta käännyin luoteeseen viettävälle polulle. Ensin polku meni pitkin jäkäläkangasta jossa sain taas pomppia tuulenkaatojen yli. Sitten polku jatkoi heinittyneenä ojitetun suon keskellä kulkevaa kapeaa kannasta. Karttalehdykkä vaihtui kun yli viisi tuntia oli kulunut.

 

Neljäs karttalehdykkä: Ahmasjärvi

Pohjavesialue! Ei kuseksita!

Näihin alkoi jo kyllästyä!!

Pieni Ahvenjärvi

Polku kulki luoteeseen kangaskaistaletta pitkin ohittaen pari lampea. Päivä oli jo lämmennyt sen verran että pulahdus olisi voinut olla paikallaan. Polun mutkassa huomasin häijyn luikeron hietikossa. Onneksi se ei liikkunut joten sain napattua kuvan. En jäänyt tarkistamaan oliko kaveri vielä hengissä.

Viides karttalehdykkä: Pieni Ahvenjärvi

Kaiketi kyy

 

Muhosjoki

Päästyäni soratien varteen syöksähdin välittömästi pusikkoon isommalle hädälle. Lievä huoli kävi Kirvesjärven veden laadusta mutta onneksi puskareissu jäi ainoaksi. Jatkoi soratietä aikani kunnes sain hieroa silmiäni ja Kirvesjärven veden laatu alkoi taas epäilyttää. Aution metsätien varrella oli ihka-oikea saluuna. Jouduin asian ihan jälkikäteen tarkistamaan: kyseessä oli villin lännen kylä "Los Coyotes" joka on vuokrattavissa ryhmien käyttöön. Vahva suositus.

Ylitin muhosjoen siltaa pitkin noin 7,5 tunnin kohdalla ja jatkoin kärrytietä suoraan länteen. Ennen maantien ylitystä saavutin kirkasvetisen soramonttulammen joka oli merkitty uimarannaksi. Vesi oli kylmää ja raikasta, joten pulahdin veteen jäähdyttelemään siten että jalkaterät jäivät rannalle (jotta kengät eivät kastuisi). Se raikasti oloa mukavasti vaikka olin pahasti aikataulua perässä yli kahdeksan tuntia kulunut kun jatkoin eteenpäin.

Kuudes karttalehdykkä: Muhosjoki

Los Coytes

Muhosjoen kuohuvat kalliot

 

Kirkasvetinen uimaranta

Kukkolanvaara

Jatkoin selkeää kärrytietä länteen kohti Kukkolanvaaraa. Juoksu kulki taas vähän paremmin mutta juomat alkoivat olla vähissä. Kukkolanvaaran bongaaminen oli työn ja tuskan takana sillä tämä mahtipontisesti nimetty kohouma oli vain pieni mutka korkeuskäyrässä. Olin vaaran kupeessa 9,5 tunnin kohdalla eli hyvinkin kaksi tuntia tavoiteaikataulusta myöhässä. Alkoi olla aika miettiä mitä viimeisen 2,5 tunnin osalta voisi vielä koettaa. Ylipään ristyksessä päätin yrittää nopeampikulkuista tiereittiä pitkin. En huomannut tarkistaa että sitäkin kautta on jäljellä vielä 34 kilometriä, eli sula mahdottomuus ehtiä perille. Innolla lähdin soratietä raastamaan, kun kantapääkin kesti sitä paremmin.

Seitsemäs karttalehdykkä: Kukkolanvaara

Ängeslevänjoki

Exodus

Markkuun tienristeyksessä en sitten tullut katsoneeksi oikeaa suuntaa vaan käännyin vahingossa itään kohti Muhosta. Ehdin juosta jo alunperin suunnitellun polkureitin ohi ennenkuin huomasin kömmähdyksen. Sitten aloin tutkiskella karttaa. Aikaa tavoitteseen oli enää jäljellä alle tunti, mutta perille oli vähintään kolmen tunnin matka reittiä kuin reittiä. Juomaa oli jäljellä desilitra. Siinä meni motivaatio melko lailla nollille kun olin jo ehtinyt poikkeamaan reitiltä mutta en silläkään uhrauksella pääsisi järkevään aikaan perille. Katkesi niinsanotusti henkinen selkäranka. Laitoin tuossa vaiheessa DNF viestin facebookkiin ja soitin kuljetuksen kotiin. Hölkkäsin lämpimikseni vielä vajaan kympin öljysoratien reunaa Kajaanintien varteen josta noutaminen olisi helppoa. Seikkailuni oli siinä.

Kahdeksas karttalehdykkä: Polvenkangas

Asfalttia pitkin pois

Analyysi

Reissu ei toki ollut turha: sain kasaan noin 90 kilsaa lenkkeilyä, ajallisesti 12 tuntia 30 minuuttia, eli ihan tavoittelemani kestoinen kuntolenkki. Matkallisesti tavoite olisi ollut noin 106 kilometriä 12 tunnissa. Jalkapohjaan kantapään alle sain rakkulan. Jälkeenpäin tavoite kuulostaa hurjalta sillä asfalttitulokseni 100 kilometrin juoksussa ovat 11-12 tunnin väliltä. Ehkä se oli minulle hiukan liian haastava tällä kunnolla.

Käyttämättä jäi kolme karttalehdykkää: Murto, Mourunkijärvi ja Kempele. Lähinnä harmittaa että historiallinen Voitie jäi tällä kertaa näkemättä. Muulta osin ehdin reitin kiinnostavimmat kohdat kulkea.

Yhdeksäs karttalehdykkä: Murto

Kymmenes karttalehdykkä: Mourunkijärvi

Yhdestoista karttalehdykkä: Kempele

Esille nousee kysymys: onko tulossa uusintaa? Totta kai tulee. Kun uusinnan aika koittaa, niin lähden meren rannasta ja etenen kohti Oulujärveä. Sisämaassa vedet ovat puhtaampia joten voin lähteä liikkeelle vähemmällä nestemäärällä kun tiedän että loppumatkasta sitä saa. Kantamusten tavoitepaino voisi olla 3,5 kiloa tämänkertaisen 7 kilon sijasta.  Lisäksi lähden liikkeelle paremmassa kunnossa ja viileänä päivänä jolloin nestettä ei kulu niin paljon.

Varmaa on että lähden uusintaan vasta kun jalat ovat täysin tikissä / kivuttomat. Otan jalkaan sellaiset kengät joilla on hyvä juosta sekä polkua että soratietä. Nyt juoksin lenkkareilla koska nilkka kestää niitä paremmin, muttei niillä mitään herkkua ollut polkua juosta. Lisäksi soratiet joille oli levitetty koko leveydeltä karkeaa soraa olivat kammottavia. Aikataulut voisi myös suunnitella hiukan väljemmin, esim. 14 tuntia, jolloin pikku aikataulun venyminen ei johda heti matkan keskeytykseen.

Pikku-Rokualla ja Rokualla valitsisin todennäköisesti hiukan eri reitin, nyt kun tiedän mihin puita on kaatunut sikin sokin.

Jos lähden reittiä uusimaan niin yksi asia pysyy samana. Kyseessä tulee olemaan omatoimilenkki jota en ota liian vakavasti.

Sitä ennen on kuitenkin muuta. Ensi viikonloppuna pääsen käymään tämän seikkailun tavoitteessa, Kempeleessä. Lähden juoksemaan asfalttimaratonin Kempeleen Z-maratonille. Siitä tulee 30-vuotis taitelijajuhla, sillä juoksin ensimmäisen maratonin vuonna 1991, kaksikymmenvuotiaana. Mietitään näitä juoksuvaelluksia tuonnempana.

 

Hyvin tuli liikuntaa vaikka kesken jäi!