Hitaus

Elämän jälkimmäistä puoliskoa varjostaa muun mukavan ohessa kaikinpuolinen elintoimintojen hidastuminen. Näistä merkittävin on kilpailuvauhdin asteittainen rauhoittuminen, joka etenee huolimatta siitä että päällisin puolin juoksuharjoittelu pysyy samanlaisena vuosikaudesta toiseen.

Ehkä vika on juuri siinä. Ehkä tulee aika, jolloin juoksuvauhtia ylläpitävästä harjoittelusta ei ole enää hyötyä. Ehkä se aika on jo tullut. Ehkä pitäisi keskittyä olennaiseen: hidastumisen hidastamiseen.

Juoksuvauhdin mittayksikkö on tonni. Jos tonni kulkee niin juoksu kulkee. Juoksuhitauden mittayksikkö on tonnikeiju. Tonnikeijulla tonnin intervallin jälkeen jalat painavat tonnin.

Hidastumista pystyy hidastamaan, olipa kyseessä tonnikeiju tai ikämies. Reseptinä tonnin intervalleja 2-3 kertaa viikossa, illalla sauna.

💦

Näitä pohdin aiemmin keväällä kun kisakalenteria katselin ja tuumasta toimeen. Ensimmäisenä kisana oli suunnistuksen kansallinen sprintti, kestoltaan cooperin testi, raastoltaan raskaampi. Kävi niin että tonnin resepteistä en uskaltanut luistella millään verukkeilla, pitkistä lenkeistä kylläkin.

Tulin siis tehneeksi vauhtileikittelyjä elikäs intervalleja. Tässä iässä kannattaa intervallit mitata pulssimittarilla, sillä nopeus ei juurikaan muutu verrattuna normaaliin hölkkään. Tonnin huomaa siitä että huohotus kiihtyy ja pulssi nousee, jos ei ole beetasalpaajia.

Kisan koittaessa viime viikonloppuna lähtöpaikalle ilmaantui itsevarma karpaasi uusissa lenkkareissa ja tukku "santsitonneja" takataskussa, kiinnitti kilpanumeron rintapieleen, katsoi ylpeänä peiliin, irroitti kilpanumeron, kiinnitti sen uudestaan, oikeinpäin.

Kisa meni hyvin.

Alkuerässä tulin toiseksi, aika oli vajaa 12 minuuttia, 10 sekuntia kärkeen. Finaalissa tupeksin jo 15 minuuttia, lopputulos kolmas sija miehet yli 50 vuotiaat. Jäin voittajasta 14 sekuntia ja tiedän tarkalleen miksi. Kiersin yhden kerrostalon väärältä puolelta, johon hupeni 15 sekuntia. Lisäksi loppukirissä alkoi keuhkottaa.

Lisämaininta. Kisassa oli enemmän kuin kolme osanottajaa 😡  

💦

Kisan jälkeen endorfiinihuuruissa päättelin että jos jaksaa juosta 15 minuuttia niin jaksaa yksin tein neljä tuntia. Niinpä olin tänä lauantaina eli eilen jo maratonkestoisen MuddyX-rogainingin eli pistesuunnistuksen lähtöviivalla, jalkasarjassa.

Logiikka oli se, että nopeutta pitää vanhan harjoitella, mutta hitaus, se onnistuu luonnostaan. Niinpä niistä pitkiksistä luistamisen ei pitäisi olla kummoinen ongelma.

Eikä ollutkaan, alkumatkasta. Lämmin kesäpäivä, hakkuuaukealla paistatteleva kyykäärme, mutapolkua, pyörätietä ja pikku kukkuloita. Hyvin menee. Kolmen tunnin kohdalla vetisen suon yli että heilahtaa. Paitsi että ei heilahda. Jäinen vesi iskee reidet sisäpinnalta kramppiin. Taival metsäsaarekkeeseen ja takaisin on hyytävän tuskallinen. Palattuani pitkospuulle otan sukat jalasta ja väännän ne kuivaksi, samoin kuin kengät. Lähden nilkuttamaan pois maastosta, onneksi rasteja oli jo ehtinyt kertyä siihen mennessä.

Tulin lopulta toiseksi, kisassa jossa osallistujia oli monta.

Se meni hyvin.

💦

Voiko tällaisesta kokeilusta vetää suoria johtopäätöksiä? Että jos jaksaa juosta 15 minuuttia niin jaksaa juosta yhtä hyvin neljä tuntia ja silti kisa menee hyvin?

Voiko samalla tavalla siis ajatella että jos jaksaa juosta 4 tuntia niin jaksaa juosta 10 tuntia tai yli? Ei voi. Sitä tässä olen yrittänyt itselleni hokea ja perustella.




 

Kommentit

  1. No, olet kuitenkin KK 83km kisahistorian ensimmäinen voittaja! 💪 Se ei pyyhkiydy koskaan. Ei muuta ku startista Juuson peesiin ja valtavaaralla vilkkua päälle. 👍

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit