Puolet petäjäistä

250 kg sahatavaraa pilkottuna


Tämä teksti sai innoituksensa tulossa olevasta sähkökriisistä.

---

Kahden vuoden sähkösopimuksia myydään tällä hetkellä 0,35 euron hintaan per kilowattitunti. Samoissa lukemissa pyörii myös pörssisähkö. Hinta on seitsenkertainen viime vuoden samaan ajankohtaan verrattuna. Sähköllä lämmittävälle omakotiasujalle se on paljon. Sähköstä on tullut luksustuote johon kaikilla ei kohta ole varaa.

Sähkölämmittäjänä havahduin asiaan jo hyvissä ajoin keväällä, vaikka maksankin toistaiseksi vain puolet mainitusta vertailuhinnasta. Lämpiminä kesäkuukausina lompakkoa ole vielä kovasti ehtinyt kirpaista. Tilasin silti viimeistä huutoa olevan ilmalämpöpumpun olohuoneen seinään pöhisemään ja opettelin viimein kunnolla lattialämmityksen päiväkohtaisten ajastusten ohjelmoinnin salat. Nämä pikku niksit tulevat ensi talvena säästämään selvää rahaa mutta sähkön hintamuutokseen verrattuna vaikutus on lähinnä kosmeettinen. Jotain tehokkaampaa pitää keksiä.

Huomio kiinnittyi näitä pohtiessa pirtin nurkassa pönöttävään leivinuuniin. Pitäisikö lämmittää enemmän puulla? Paljonkohan se maksaa?

Puulämmitys on varsin vakiintunutta tekniikkaa joten sen hyödyt ja haitat ovat hyvin tiedossa. Nykyään suositaan koivua, koska samasta määrästä koivua saa hieman enemmän lämpöenergiaa kuin esimerkiksi männystä. Yhdellä heittokuutiolla koivuklapeja lämmittää noin 1000 kilowattitunnin verran.

---

Polttopuun kysyntä on kasvanut ympäri maan joten kuivasta koivuklapista joutuu maksamaan täälläkin 70 euroa per heittokuutio. Tokmannista saa koivupusseja kympillä, mikä vastaa noin 170 euron heittokuutiohintaa. Miten se suhtautuu sähkön hintaan? Jos sähköyhtiön tarjous on siirtohintoineen 0,4 eur/kWh niin sama 1000 kilowattituntia maksaa 400 euroa sähkössä, eli kuusi kertaa enemmän kuin koivuklapit. Itseasiassa kannattaisi lämmittää vaikka niillä Tokmannin pienillä kalliilla halkopusseilla. Koivuklapi on halpaa!

Tilasin ilman muuta ylimääräisen kuormallisen koivua joka saapuu joskus, mutta jäin pohtimaan eikö lämmitykseen olisi vieläkin edullisempaa menetelmää. Mikä oli esimerkiksi se keväinen lappu Ruskon jätekeskuksen akvaarion ikkunassa: "Polttopuumaksu 20 euroa kärry. Vaa'alla käytävä mennessä ja tullessa"? Hetken mietittyäni lähdin selvittämään asiaa.

Kävi ilmi että puutarhajätealueen vieressä on käsittelemättömän puutavaran kasa. Sieltä saa ottaa haluamaansa tarkoitukseen kärrynsä täyteen kunhan maksaa lähtiessä 20 euron maksun. Harmittelin uskollisen peräkärryni pienuutta, mutta ajoin kuitenkin puntarin kautta kaatopaikalle, suoraan käsittelemättömän puutavaran pinojen luokse.

Pinottuna oli merkittävä määrä polttokelpoista puuta. Runsaslukuisimpana tuotteena mainittakoon eurolavat, hyvänä kakkosena kakkosnelonen. Päätin ottaa koemielessä molempia.

Nakkelin peräkärryn kukkuralleen, läjä painoi 250 kiloa - noin heittokuution verran mäntyä eli 800 kilowattitunnin verran kahdellakymmenellä eurolla. Sähkön verrokkihintaan 0,4 eur/kWh verrattuna se olisi 16 kertaa edullisempaa. Ruman näköistä puutavaraa, ei lainkaan yhtä nättiä kuin metsiemme mustavalkoinen kulta, mutta kyllä se ainakin saunan pesässä palaa, ajattelin, kun kärryä kotipihaan parkkerasin.

---

Seuraavana aamuna pohdittavaksi tuli epämääräisen läjän pilkkominen polttokelpoiseen muotoon. Ajattelin että siinäpä kiva pikku treeni. Yksi eurolava rautakangella osiksi ja käsisahalla pinoksi. Pian selvisi että ei näin. 250 kg mäntyä on noin sata metriä kakkosnelosta tai kolmesataa metriä lautaa. Saa siinä käsisahalla sahata. Mikä neuvoksi?

On muitakin sahoja kuin käsisaha: käsisirkkeli, pöytäsirkkeli, jiirisaha, pistosaha, puukkosaha, monitoimityökalu, vannesaha, moottorisaha. Alustavasti houkutteli pilkkoa kasa aggressiivisesti moottorisahalla mutta sikin sokin poikittain sojottavat viiden tuuman rautanaulat saivat toisiin aikeisiin. Päätin kokeilla puukkosahaa ihan siitä ilosta että viimein pääsisi kokeilemaan sellaista tositoimissa. Olin antanut itseni ymmärtää että puukkosaha alias "foxtail saw" on omiaan erilaisissa purkutöissä ja sitähän tämä oli jos mitä.

Ensimmäinen testi: puukkosahalla lauta katkeaa hyvällä terällä kolmessa sekunnissa, kakkosnelonen kymmenessä. Periaatteessa koko kuorma pitäisi siis olla pilkottuna tunnissa, jos on Mietaa. Kahdessa, jos on Pertti perus-insinööri. Meni kaksi ja puoli. Sahaaminen oli vain pieni osa ajasta, enemmän meni purkurautaa väännellessä, nauloja linttaan vasaroidessa. Vaikka puukkosaha ei ole nopeudessa moottorisahan veroinen niin tosi näppärä se on eurolavojen paloitteluun. Se myös osoittautui varsin turvalliseksi käsitellä, ei ottanut kimmokkeita edes nauloista tai jännityksessä olevasta puutavarasta.

Puukkosaha, sahattavat, pituusmitta (klapi)

Toinen testi elikkä se tärkein: miten palaa mäntypuu? Jos saunan lämmitys vie noin 5 kilowattituntia niin se maksaa sähkön verrokkihinnalla kaksi euroa ja eurolava-hinnalla 12,5 eurosenttiä. Tosin puusaunaan tulee yleensä laitettua vähän enemmän pökköä kuin sähkösaunaan niin tuplataan luku 25 eurosenttiin. Hinta on silti niin halpa että löylyn luulisi olevan huonon. Vielä mitä: testin perusteella puusaunan löyly on huomattavasti parempi kuin sähkösaunan. Eurolava-kakkosnelos-kombo myös syttyi helposti, koivusta lainatulla tuohirullalla toki.

---

Tietenkään puun poltto ei ole mikään ekoteko, tuleehan siitä hiilidioksidipäästöjä vaikka puu muuten onkin uusiutuvaa energiaa. Koivuhalkoa ja eurolavaa verratessa on kuitenkin huomattava että eurolavan poltto on kierrätystoimintaa eli uusiokäyttöä. Siinähän poltetaan kertaalleen hyödynnettyä puuta jolle ei enää ole oikein muuta käyttöä. Koivuklapin olisi voinut jättää metsään kasvamaan ja hiilinieluksi mutta eurolavan kohtalona olisi todennäköisesti ollut kaukolämpölaitos. Siinä mielessä lavojen ja rakennusjätteen polttaminen on tavallaan - jos ei nyt hiilineutraali ilmastoteko - niin lähinnä vastaava.

Testien lopuksi harmittelin että tämä mänty on niin huonoa puuta ettei sillä sentään leivinuunia voi lämmittää. Tähänkin löytyi totuus googlettamalla, sivustolta Kyllä Äiti Tietää: "Leivinuunin voi lämmittää kuusella, männyllä, koivulla ja haavalla. Kuusta ja mäntyä pidetään parhaina."

Muistakin lähteistä löytyi samaa tietoa: kuiva mänty on hyvää polttopuuta myös leivinuuniin, sitä pitää vaan laittaa vähän enemmän kuin koivua. Tuohipäällysteinen koivu nokeaa uunia jonkin verran, mänty ei niinkään.

Onko lopputulema nyt niinkuin Saarijärven Pate aikanaan lausui: "Pane uuniin puolet petäjäistä, veihän naapurimme lämmöt Fortum.»

---


Niin tosiaan, unohdin mainita että kuorman päällä kulki vielä melkoinen nippu hyväkuntoista rimaa ja lautaa samasta kasasta poimittuna. Näille jäi hintaa nolla euroa. Ajattelin tehdä niistä talveksi asuntovaunulle katoksen.

---

Vielä pakollinen juoksupäivitys.

"Ookko käyny lenkillä?"

"oon"

"Entä tapahtumissa?"

"firmojen välinen Cooperin testi 2905 m"

"maanpuolustuskeskuksen Kesäyön marssi 42 km, 6 h 42 min"

"Ookko mihinkää muualle menossa?"

"joo"

Kommentit

Suositut tekstit