Oulurastien A-radan tilastot ja tulevat tavoitteet

Sprintti, Hupisaaret, 2014

Oulu-rastit ovat pisimpään jatkunut tapahtuma johon olen osallistunut säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa osallistuin vuonna 1981. Kartta oli mustavalkoinen, rastit löytyivät hankalasti ja nuhjuiset tuloslaput ripustettiin maalin jälkeen narulle kuivumaan paremmuusjärjestyksessä. Nykyään rastit leimataan digitaalisesti ja tulokset ilmaantuvat internettiin rastiväliaikojen tarkkuudella. Muulta osin tapahtuman idea on säilynyt samanlaisena: rasteja järjestetään ympäri Oulun lähiseutua keväästä syksyyn 1-2 kertaa viikossa.

Tapahtuman sivustoa selatessa huomasin että omat tulokset saa haettua näkyviin viimeisen 18 vuoden ajalta. Se kattaa minulta mukavasti ikämies-vaiheen eli sen ajanjakson jolloin olen ollut 100-prosenttisesti kuntoilija. Hurjimpia tempaisuja ei tilastossa näy - muistan olleeni ensimmäistä kertaa nopein Oulu-rastien A-radalla 14-vuotiaana, vuonna 1985, Ylikiimingissä, rata 8 kilometriä, seitsemän rastia, aika noin tunnin, suota ja kuivaa kangasta. Nuorena poikana osallistuminen A-radalle oli kiehtovaa. Siinä pääsi mittelemään omaa kuntoaan samalla reitillä oikeiden aikuisten suunnistajien kanssa.

A-radan kiertäminen on mielenkiintoista myös nykyään. Vanhana veteraanina saattaa päästä vertaamaan kuntoaan kilpasuunnistuksen huippuihin joita silloin tällöin kuntorasteille erehtyy. Vertailu ei ole vakavaa, sillä kysymys on kuntoilutapahtumasta, mutta kyllä tuloslistalta pystyy usein päättelemään kuka on kunakin vuonna käynyt lenkillä ja kuka ei.

Vuosina 2004 - 2022 olen osallistunut Oulu-rastien A-radalle 80 kertaa. Siitä tulee noin 6 kertaa vuodessa eli melko paljon on jäänyt myös väliin. Vuosina 2012, 2017 ja 2021 en käynyt kertaakaan. Reittipituudet ovat vaihdelleet 3,3 - 8 kilometrin välillä ja maasto ollut välillä tiheää risukkoa, välillä kaupunkikortteleita. Tyypillisin reitin pituus on ollut 6 kilometriä. Enimmäkseen maasto Oulu-rasteilla on helppokulkuista ja rastit enintään keskivaikeita. Sellainen suunnistus sopii minulle.

Pisin A-rata on varsin suosittu. Niissä 80 tapahtumassa joihin olen ikämiehenä osallistunut, miesten sarjaan on osallistunut keskimäärin noin 60 harrastajaa. Oma sijoitukseni on tänä aikana ollut keskimäärin kahdeksas. Neljä kertaa olen jopa selvittänyt radan nopeiten:  Kempele 10.6.2004, Haapajärvi 25.6.2009,  Tahkokangas 20.5.2010 sekä Annalankangas 24.9.2019. Läheltä-piti -tilanteita eli kakkostiloja on jopa kuusi kappaletta: Ulmaja 5.8.2004, Pikkarala 5.5.2005, Laivakangas 13.5.2010, Asemakylä 9.5.2013, Maikkula 11.10.2014 ja Puolivälinkangas 23.4.2015. Tylyttäjät olivat tottakai karpaasien raskasta sarjaa: Heikki Grekelä, Keijo Parkkinen, Janne Tuomaala, Kai Ojala, Antti Laitinen, Jouni Kujala. Taulukossa 1 näkyy keskimääräisen sijoitukseni kehitys vuodesta 2004 eteenpäin.

Taulukko 1

Sijoituksen lisäksi kiinnostavaa on myös etenemisnopeuden muutos. Suunnistusvauhtia ei voi suoraan verrata tiejuoksun eikä edes polkujuoksun kilometrivauhteihin sillä suunnistusrata on yleensä mitattu linnuntietä, ja suunnistajan kulkema reitti on yleensä 1.2 - 1.5 kertaa sitä pidempi. Maastossa joutuu ylittämään esteitä kuten ojia ja juoksualustaan sisältyy polutonta suota, tiheikköja ja kivikkoa. Lisäksi vauhdissa joutuu suunnittemaan mitä reittiä kulkee, miettimään onko oikeassa paikassa ja silloin tällöin rauhoittumaan etsimään rastilippua maastosta.

Näillä parametreilla suunnistusvauhtini on vaihdellut A-radalla tarkastelujaksolla välillä 4,5 min/km - 9.9 min/km. Keskimääräinen suunnistusvauhti on ollut 6,7 min/km. Kertaakaan en siis ole käynyt kumisaappailla käyskentelemässä rataa läpi. Olen vähintään hölkännyt. Taulukossa 2 näkyy nopeuden muutos vuodesta 2004 lähtien. Tästä käyrästä olen tyytyväinen: olen jotakuinkin pystynyt pitämään suunnistusvauhdit samalla tasolla. Osittan siihen vaikuttaa se, että olen lisännyt miellyttävissä helpoissa maastoissa järjestettyihin tapahtumiin osallistumista ja jättänyt über-ryynäämisen suopusikossa kaatosatessa vähemmälle.








Taulukko 2

Oulu-rastien A-rata on sopiva arkinen iltapäivälenkki työpäivän päätteeksi ja ehkä juuri siksi niin suosittu. Näin ikämiesaikoina minulla on keskimäärin mennyt 40 minuuttia reitin suorittamiseen. Se on 5 minuuttia enemmän kuin päivän nopein aika, keskimäärin. Tässäkin asiassa on muutosta tapahtunut vuosien edetessä, taulukko 3.
Taulukko 3










Tilastotietoa on niin paljon että voin jopa laskea tason kehittymisen, indeksinä sjoitus ja aika. Käy ilmi että olen tarkastelujaksolla ollut suorituksissa "parhaan" 15%:n tasolla, loppua kohti huonontuen, taulukko 4. Vertailu on leikkimielinen sillä kuntorasteilla osallistujat juoksevat välillä leppoisasti ja välillä reippaammin - tapahtumat eivät ole kilpailuja.
Taulukko 4

Näin rastikauden päätteeksi on hyvä suunnitella seuraavaa kautta. Varsinaisen juoksuharrasteen osalta vuodelle 2023 ei ole mitään tärkeää kisatapahtumaa mutta tarkoitus olisi kehittää ja ylläpitää kestävyyttä monipuolisesti. Siihen hommaan säännöllinen Oulurastien kiertäminen sopisi kuin nakki silmään. Niinpä vuoden 2023 tärkein urheilullinen tavoite onkin kiertää mahdollisimman monet Oulu-rastit. Vähintään yhden kerran on rastien myös löydyttävä elikkä nimi oltava tuloslistalla kolmen nopeimman joukossa. Kävelemällä en lähde reittiä kiertämään.


Kommentit

  1. Olikos tilastoissa yhtään hylsyä tai keskeytystä? Niitähän luulis jo tolla suoritustahdilla jokunen irronneen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisi olla puolenkymmentä "oma rata" -suoritusta. Todennäköisesti vastaavat hylsyjä. Lisäksi löytyy E-rata noteerauksia aivan kärjen tuntumaan, mutta kaunokirjallisista syistä jäi kertomatta.

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit