Ultrajuoksijasta sprintteriksi: MM-kisaraportti paikan päältä

Valmistautuminen kisoihin

Valitsin ikäsarjojen MM-kisojen sprinttimatkan jo alkuvuodesta tämän vuoden päätavoitteeksi. Kevään valmistautumisista ja koettelemuksista kirjoitin jo aiemmissa tarinoissa joten niitä on turha toistaa tässä. Taitoharjoitteluun panostin laatimalla siihen soveltuvan tietokoneohjelmiston, linkki pitäisi näkyä tuossa ylhäällä. Lisäksi osallistuin kuntosprintteihin ja kävinpä koettamassa kuntoa SM-sprintissä asti.

 

Ravintovalmennuksen osalta laitoin asiat kuntoon työterveyslääkärin kannustuksella, siitäkin on erillinen juttu. Ultrajuoksija voi syödä mitä vaan mutta sprintterin pitää vähän katsoa mitä suuhunsa laittaa.

 

Kisaa edeltävälle kuukaudelle laadin oikein harjoitussunnitelman, ja sainkin noudatettua sitä kohtalaisesti. Ohjelmassa oli peruslenkkeilyä tiellä ja polulla, lajinomaisia taitoharjoituksia sekä vauhdikkaampia juoksuharjoituksia radalla ja mäkiportaissa.

 

Harjoittelun tavoite oli saada sprintin reipas matkavauhti kulkemaan niin automaattisesti ettei vauhdin ylläpitämiseen tarvitsisi keskittyä, vaan pystyisi täysipainoisesti syventymään kartanlukuun juostessa.  Tavoite onnistui osittain.

Ainoaksi ongelmaksi muodostui vasen jalka. Treenikuukauden puolivälissä vasen akilles kipeytyi ja se saattoi vaikuttaa askellukseen. Kun sitten sain akilleksen paremmaksi niin kisan aikana saman koiven puoleinen lonkka kipeytyi ja tuotti hiukan harmia. Tämä urheiluvaivojen riski on aina olemassa kun muutetaan harjoittelua ja unohdetaan lihashuollon osuus.

Sprintin karsinnat

Saavuin varsinais-suomen seudulle jo hyvissä ajoin karsintoja edeltävänä päivänä, mutta jätin mallisuunnistuksen väliin että ehdin asettua valitsemalleni rauhalliselle Caravan-alueelle noin tunnin päähän kisakeskuksesta. Siellä ravitsin terveellisellä kauramössöllä tätä 85 kilon painoista pelkistä lihaksista sekä rustoutuneista kipupisteistä koostuvaa taisteluvalmista kilpaurheilijaa.

Lauantaisten sprintin karsintojen kilpailukeskukseksi oli valittu upea alue Samppalinnan länsipuolelta Paavo Nurmi-stadionin ympäristöstä. Stadionalueelle kaikki noin 4000 kilpailijaa plus katsojat mahtuivat oikein mukavasti.

 

Lähtöpaikalle oli kilpailukeskuksesta viitoitusta noin 1500 metriä joten lähdin sinne hyvissä ajoin. Vaikka lähtöviitoitukselta ei saa poiketa, niin maastoon saa hiukan tuntumaa kun pitää matkalla silmänsä auki. Verryttelin samalla kymmenisen minuuttia, hölkkää ja kiihdytyksiä.

 

Itse karsintakisassa keskityin siihen että suunnittelen reitinvalinnat etukäteen, että luen karttaa (juoksuvauhdissa) riittävän useasti, ja että pidän tarkasti mielessä mitä rastiväliä olen suorittamassa. Vauhdinpitoon en keskittynyt lainkaan, vaan toivoin että se asia hoituu n.s. itsestään kisajännityksen avittamana.

Näillä teeseillä karsintakisa menikin riittävän hyvin: seitsemästoista sija omassa lohkossa toi tavoitteiden mukaisen paikan A-finaaliin.

Maaliin tullessani minulla oli sellainen mielikuva että tein virheettömän suorituksen. Jälkeenpäin, saatuani kartan käteen, huomasin pari pientä noin kymmenen sekunnin virhettä.

 

Tässä karttapalassa toinen pikkuvirheeni. Menin rastivälin 16-17 oikealta: viistosti stadionin kivi-istuimia alas, aidan aukosta stadionille, ja rataa pitkin rastille. Sen lisäksi että lonkka kipeytyi kivi-istuimia pomppiessa, valinta oli hidas. Huomaatko mistä olisi ollut nopeampi mennä?

Sprintin A-finaali

Sunnuntain kilpailuksekus Turun Tuomiokirkon puistikossa oli hieman tiiviimpi, mutta maasto sen itäpuolella yliopiston kampuksen molemmin puolin oli kuitenkin mielenkiintoinen.

 

Lähtöpaikalle hölkätessä vasen lonkka ja akilles olivat todella kipeät. Olin huolissani kivun vaikutuksesta kisaan, varsinkin keskittymiseen. En yleensä käytä kipulääkkeitä urheillessa, paitsi MM-kisojen finaaleissa tarvittaessa. Buranan avustuksella finaalirata menikin tasavarmalla suorituksella läpi, ainoat virheet olivat vain pieniä pysähdyksiä tai epävarmuuden hetkiä. Juoksuvauhdissa ei lonkkaa varoen ollut ehkä aivan parasta puristusta.

Keväällä asettamani tavoite kuitenkin täyttyi: MM-kisojen sprintissä A-finaaliin pojat 50v sarjassa ja finaalistakin kelvollinen suoritus: 53:s sija kolme minuuttia kärkeä hitaammin. Noilla sijoituksilla kisa oli erittäin tiukka, muutaman sekunnin sisällä oli paljon porukkaa. Kärki meni finaalissa kuitenkin kovaa.

Kuvassa yksi kiinnostava pätkä radan keskivaiheilta. Rastivälin 15-16 menin käytävän ja portaiden kautta, mutta ramppien kohdalla epäröin hetken ennen kuin lähdin oikean kautta ylös. Teinkö virheen? Mistä sinä olisit mennyt tuon välin?

Nälkä kasvaa syödessä

Vuoden 2024 päätavoite on saavutettu, entäs sitten? No kisathan eivät päättyneet siihen - tiistaina koittaa seuraava haaste eli maastomatkojen karsinnat. Tulosodotukseni maastosuunnistuksesta eivät ole aivan sprintin tasoa, mutta taistelen toki siinäkin tosissaan, nilkat tönköksi teipattuna. Tulosluettelo kertoo sitten miten homma etenee. Jos pääsen keskimatkalla A-finaaliin niin seikkailu jatkuu, muussa tapauksessa nokka kääntyy kotia kohti. Ensin kuitenkin nautin hetkisen onnistuneesta kisaviikonlopusta.