Lukijavalinta: Hellraiser

Lukijoiden valintana kerron tarinan siitä kuinka ajelehdin vähän syvemmille vesille noin kolme ja puoli vuotta sitten ja mitä sitten tapahtui.

Olen aina ollut positiivinen mutta kuitenkin aika realistinen elämän suhteen. Sellaisen asenteen luulisi suojaavan uupumukselta tosi hyvin. Yleensä kai suojaakin, mutta on optimistillakin sudenkuoppansa.

Jos suhtautuu elämään huolettomasti niin saattaa unohtaa varautua ongelmiin tai jättää niitä käsittelemättä. Pitkä työura ja yhtä pitkä parisuhde saa asioita kertymään. Ehkä siinä ohessa tulee tissuteltua mersun tai kahden edestä olutta yömyssyjen muodossa. Kun sitten vauhti pysähtyy saattaa lumikola ollakin jo aika täynnä.

Olihan minulla sentään jotain riskitekijöitä. Mainitun kohtuullisen tissuttelun lisäksi minusta oli tullut hieman herkkäuninen, varsinkin jos joku asia painoi mieltä. Niitäkin asioita oli ehtinyt kertyä: työnantajani toistuvat irtisanomisaallot, paikkakunnalla huononeva työllisyystilanne. Saatoin siis valvoa yön tai pari jos huonoja uutisia tuli yllättäen mutta enimmäkseen olin positiivinen ihminen. Juoksuharrastuksen kautta minulla oli työn ulkopuolellakin elämää ja perheessä asiat kohtalaisen hyvin.

Varoitusmerkkejä 1-16.7.

 

Kun kesäloma vuonna 2013 alkoi olin pitkällisen flunssan ja yskän uuvuttama mutta muuten ihan kunnossa. Loman aloitti tuttuun tapaan kisamatka Bodom-järven ultraintervallijuoksuun jossa järvi kierretään vuorokauden aikana kymmenen kertaa. Kisa on raskas eikä siihen missään nimessä saisi osallistua sairaana. Koinkin ihmeparantumisen päivä ennen kilpailua niinkuin tällaisissa tapauksissa tahtoo käydä. Taistelin tapahtuman loppuun ja hupsis, kisan jälkeen olin jälleen yskivä toipilas.

Se kesä oli aurinkoinen ja lämmin mutta muistan sen paremmin uupumuksesta ja rintakivusta. Lääkitsin itseäni tuttuun tapaan oluella ja makkaralla, saunakin lämpesi melko usein. Olin väsymyksestä huolimatta ihan hyvällä mielellä, olihan kesäloma ja seuraavaan kilpailuun vielä aikaa. Härkätien ultrajuoksu oli päätavoitteeni - sadankuudenkymmenen kilometrin asfalttitaival Turusta Hämeenlinnaan. Kesän treenit olivat raskaita mutta tein ne huolella läpi aina kuin jaksoin.

Kesällä oli valoisaa ja lämmintä joten uni ei ollut parasta mahdollista. Muistan heränneeni usein jo kahdelta yöllä odottelemaan uudelleen nukahtamista.

Kolmannen lomaviikonlopun olimme Kuusamossa perheen kanssa retkeilemässä. Kävimme Rukalla, Kiutakönkäällä ja kiersimme pienen Karhunkierroksen. Reissulla oli ihanaa vaikken nukkunutkaan asuntovaunussa hyvin. Kun palasimme Kuusamosta jäljellä oli vielä viikko lomaa. Se viikko oli tarkoitus ottaa todella rennosti jotta palautuisin ennen töiden alkua.

 Lomailua Juuman upeissa maisemissa

 

Optimistin alamäki 17.7. - 15.8.

Viimeinen lomaviikko alkoi harmillisesti. Päivälehtien kautta saimme tietää uusista irtisanomisista. Kesä-YT kovan työn palkaksi on kaikkein vihoviimeisin menettely. Paikallinen juokseva luottamusmieskin irtisanoutui toimestaan vedettyään lyhyen ajan sisällä 30 YT-neuvottelua, monet niistä kesälomien aikaan.

Jatkoin kesälomaa lenkkeilyn ja saunomisen merkeissä. Juoksu ei tuntunut jaloissa hyvälle mutta lenkin ajan mieliala oli aina hyvä. Kotiin palattua työasiat painoivat jo mielessä. Tuolla viimeisellä lomaviikolla lopetin alkoholinkäytön kokonaan jotta paluu arkeen olisi helpompaa. Viimeistelimme kesäloman QStock-festareilla, minä olin kuskina. Valvoimme myöhään.

Ensimmäinen työviikko oli hidasta paluuta arkeen. Hämeen härkätiellä juostavan ultramaratonin suunnittelu ja alkoholinkäytön lopettaminen tuntuivat hyvälle vaikka tosiasiassa yömyssyjen poisjäänti oli lyhentänyt yöunia entisestään. Odottelin alkuviikon ajan normaalia unirytmiä. Loppuviikosta kävin työterveydessä univajeen takia ja sain liuskan nukahtamislääkkeitä ensiavuksi. Ne auttoivatkin aluksi.

Sain siis nukuttua mutta viikonloppuna tuli uusia ongelmia. Fyysinen kuntoni romahti äkillisesti. Tein viikonlopun aikana neljä juoksulenkkiä ja viimeisen jälkeen makasin kuin koomassa. Seuraavan yön valuin hikeä ja valvoin.

Oxroad-ultrajuoksua edeltävänä viikkona oli tarkoitus vähentää lenkkeilyä. Se ei ollut ongelma. En olisi pystynyt juoksemaan vaikka olisin halunnut. Viikon lenkkeilyjen kokonaismäärä: 4 kilometriä. Työt hoidin kunnialla. Mitä lähemmäksi kisaviikonloppu tuli sitä huonommalta olo tuntui. Lyhyet kävelylenkit ja tavaroiden pakkaaminen tuntuivat raskailta urakoilta. Olin kuitenkin optimisti ja odottelin ihmeparantumista. Yhdet kunnon yöunet ja pystyisin varmasti osallistumaan.

Hämeen Härkätiellä 16-19.8.

Kilpailumatkasta tuli elämäni raskain lomamatka. Ensimmäisen hotelliyön jälkeen oli selvää ettei minusta ole osallistujaksi. Nukahtamislääkkeen vaikutus oli vähentynyt päivä päivältä. Reissun aikana se antoi vain pari kolme tuntia unta yötä kohti. Olin järjestänyt kimppakyydin Tampereelta lähtöpaikalle Turkuun mutta jouduin itse jäämään kyydistä. Toivottelin kavereille hyvää kisaa. Kävin samana iltana ostamassa iltapalaa Valintatalosta kahdensadan metrin päästä. Matka kauppaan ja takaisin tuntui hurjan pitkältä.

Vietimme siis vapaan viikonlopun Tampereella lasten ehdoilla. Kun lapset kieppuivat Särkänniemen hupilaitteissa minä istuskelin huvipuiston penkillä synkissä mietteissä. Koko kesän jatkunut fyysinen rasitus ja unettomuuden aiheuttama uupumus oli vienyt nälän. Söin tuskin mitään. Tosaalta elimistöni oli jotenkin ylikierroksilla. Reissun jälkeen totesin painoni pudonneen lähes kuusi kiloa lyhyessä ajassa.

Palatessa ajoin yhden tunnin itse, lopun matkasta ajoi vaimoni. Se autoilu oli reissun kohokohta. Ratissa olin taas hetken aikaa ohjaksissa. Kovin turvallista se ei väsyneenä ollut.

Hidastettua elämää 20.8. - 31.9.

Epäonnistuneen kisareissun jälkeen havahduin siihen että nyt alkaa olla tosi kyseessä. Tutkin ilta illalta netistä kaikki mahdolliset ja mahdottomat unettomuuden, stressin ja uupumuksen hoitokeinot. Tutuksi tulivat kamomillatee, valeriaana, melatoniini. Lopetin kahvinjuonnin, muutin ravintoa terveellisemmäksi, menin maate mahdollisimman tarkkaan samaan aikaan. Kaikki tämä sillä seurauksella että kohta nukuin enää 1-2 tuntia yössä, loput ajasta odottelin aamua. Elimistö kaiketi säikähti niin suurta muutosta elintavoissa.

Mielialani alkoi olla huolestunut ja aloin olla hajamielinenkin. Saatoin unohtaa kauppareissulla mitä olin lähtenyt ostamaan. Työt kuitenkin hoidin poislukien kolmen päivän sairaslomaa. Kiitos kuuluu YT-neuvotteluille joiden takia työtahti ei ollut kiivas. En jaksanut enää olla huolissaan miten YT-neuvotteluissa käy. Lähinnä pohdin miten ihmeessä selviän seuraavaan päivään. Työtovereille heikkoutta ei tietenkään voinut näyttää.

Kolmas päivä syyskuuta ilmoitettiin Nokian matkapuhelintoimintojen myynnistä Microsoftille. Siinä vaiheessa jääräpäisimmillekin alkoi selvitä sotamies Rokan sanoin "Usot sie jot myö hävitää tää sota?" Töitä painettiin ammattiylpeyden voimalla.

Oulussa ei ollut Windows-puhelinten kehitystä joten toiminta tuskin jatkuisi pitkään. Lisäksi yhdistyminen nimenomaan Microsoftin kanssa tuntui yritysten historian huomioonottaen absurdilta. Mieleen muistui Mufasan viekkaan velipojan Scarin sanat elokuvasta Leijonakuningas, 1994: "...sydän palasina perin tämän kruunun. Ja silti tuskan keskeltä se nousee, uuden loistavan aikakauden aamu... jossa leijonat ja hyeenat yhdistyvät uuteen, parempaan aikaan!". Leijonien ja hyeenoiden yhteinen valtakunta ei elokuvassa ollut pitkäaikanen menestys.

Kirjanen Mirosoft-Nokian henkilöstölle, "One"

Tavallaan tieto Nokian matkapuhelinliiketoiminnan kohtalosta kuitenkin rauhoitti mieltä. Tulevaisuus ei enää ollut epäselvä vaan sitä pystyi ennakoimaan. Jäljellä olisi enää lyhyt loppunäytös. Silti muutamat seuraavat viikot olivat unettomuuden takia vaikeita. Yöt ja aamut olivat pahimpia, iltapäivät ja illat vähän helpompia. Tein ajankuluksi havaintoja terveydestäni:

   - Lähimuistin pätkiminen
   - Lepopulssi 20 pykälää normaalia korkeammalla
   - Verenpaineen suuri heilahtelu
   - Ajan hidastumisen kokeminen - välillä minuuttikin tuntui kestävän ikuisuuden
   - Rintakipu, vatsakipu, epälukuinen määrä jäsenkipuja
   - Voimat eivät riittäneet liikunnan harrastamiseen

Sain jotain hupia tuntemuksieni seuraamisesta. Eritoten ajan hidastumisen tunne herätti kadoksissa olleen huumoritajuni. Päättelin että jos aika hidastuu tätä vauhtia niin saan oikeastaan ikuisen elämän vaikka eläisin vain pari viikkoa. Vaikeimpina hetkinä koetin keskittyä olemassaolevaan hetkeen, elellä minuutti kerrallaan arjen pikku asioita puuhastellen. Osittain oireiden syy saattaa jäädä mysteeriksi. Työterveyslääkärin asiantunteva diagnoosi oli ylikunto.

Miedot lääkkeet eivät tehoa, sanoi Muumimamma. Ehdin käymään läpi sen syksyn aikana myös mielessä taustalla olevia käsittelemättömiä asioita. Olin työskennellyt pitkään suuressa yhtiössä hyvin palkattuna asiantuntijana. Nokia-uran jälkeen olisi pärjättävä huomattavasti pienemmällä kuukausipalkalla ainakin sellaisissa työtehtävissä joista olin kiinnostunut.

Tilanne kosketti myös parisuhdetta. Puolisollani on varsin hyvä ulosanti ja hänen haaveissaan elämä jatkui samanlaisena kuin siihenkin asti, jostakin löytyisi se seuraava Nokia perheen tulojen turvaksi. Oma todellisuuteni oli täysin eri maailmasta, haaveilin suurista muutoksista siihen mitä parisuhteemme roolit kotona ja työelämässä olisivat. Tämän ristiriidan takia koin pettymystä parisuhteessa ja se saattoi osaltaan hidastaa toipumista. Alitajunta kai pakotti käsittelemään tätäkin asiaa.

Tämänpuoleiseen 1.10. - 30.11.

Jostain kumman syystä päivät jatkoivat viimein kulkuaan. Muistan kuinka onnellinen olin kun nukuin ensimmäistä kertaa neljä tuntia yhteen putkeen. Silloin oli jo lokakuu.

Ehkäpä uupumuksella oli ollut jokin tarkoitus. Ainakin se pakotti pysähtymään elämänarvojen äärelle. Mielessäni järjestelin asioita kuin kahteen koriin. Ensimmäisessä korissa ovat elämän peruspilarit minunlaiselleni ihmiselle: Oma terveys, ystäviä, terveellistä ravintoa ja liikuntaa. Näihin pystyn vaikuttamaan aina itse ja niistäkin pystyy rakentamaan onnellisen elämän. Toisessa korissa ovat epävarmat ja muuttuvat asiat: työura, parisuhde, asunto ja varallisuus. Ne ovat sellaisia ylimääräisiä lisämausteita joista voi joutua päästämään irtikin joten niihin ei kannata liikaa takertua.

Aloin voida paremmin. YT päättyi, pystyin taas lenkkeilemään varovasti. Otin jo marraskuussa tavoitteeksi osallistua kuuden tunnin mäkijuoksuun kuun lopulla. Ajatuksena oli lähinnä kokeilla juoksemista pitkästä aikaa ja tavata ystäviä. Tunsin vielä oloni heikoksi mutta suunnitelmista tulin hyvälle mielelle. Yöunet olivat parantuneet ja mieliala niiden mukana.
 

Kolme vuotta eteenpäin

Voin nykyään tosi hyvin. Elämässä on paljon työn ulkopuolisia tavoitteita, harrastuksia, ystäviä. Minulle tärkeät asiat ovat sellaisia jotka eivät katoa vaikka työ loppuisi tai rahatilanne vaikeutuisi. Elän terveellisesti mutta kasvissyöjää minusta ei sentään ole tullut. Juoksen. Vältän riippuvuutta aiheuttavia aineita ja asioita. Kahvia sentään juon. En ole enää niin herkkäuninen ja uni ilman alkoholia on syvempää, palauttavampaa.

Jotain muutoksia on tosiaan tapahtunut. Microsoft-Nokia kuivui omaan mahdottomuuteensa nopeammin kuin rohkenin epäillä. Nykyään teen työtä pienemmässä yrityksessä mikä pitää ammattitaitoakin paremmin yllä. Tulotasoni on laskenut muttei sentään romahtanut. Olen vastapainoksi pienentänyt asumisen kuukausikuluja rahoituksellisin keinoin. Kotia ei ole tarvinnut vaihtaa.

Parisuhdekaan ei ole vaihtunut mutta muuttunut se on. Yhteentörmäyksiä on ollut, monia asioita puitu ja sovittu. Meillä on nykyään aika rentoa. Luulisin että kelpaamme sellaisina kuin olemme. Vaimoni on nuori ja kaunis. Hänellä on vielä paljon haaveita elämälle, samoin kuin minulla. Osa niistä on kanssani yhteisiä ja osa hänen ikiomiaan. En halua että hän kadottaa niistä yhtäkään. Minä olen mieluusti mukana niissä yhteisissä.

Suhtautumiseni työuupuneisiin ja huolten vaivaamiin on erilaista kuin ennen. Osaan olla hienotunteisempi. Osaan kuunnella ja harkita sanani huolella. Otan tällaiset asiat vakavammin kuin ennen. En hössöttele.

Ihmisenä olen varmasti muuttunut myös. Joka on tohtinut katsoa Hellraiser-trilogian niin tietää että helvetistä ei yleensä nousta maanpinnalle yksin. Kun portti aukeaa niin toisella puolella alkaa liikehdintä. Yleensä sieltä saa pari veikeää demonia peräänsä. Pahoin pelkään että minullakin on nyt ylimääräistä seuraa. Pitävät juoksijan liikkeessä.

Helvetin demonit: kurittomuus ja omapäisyys

"Joku astuu askeleensa varovasti harkiten

Joku tuhlaa rakkautensa rakastumisiin, ja aina

Pian, sano minulle pian, että vielä on aikaa

Pian, sano minulle, että elämä vasta alkaa

Taivaisiin, taakse Kuun, ohi Linnunratojen

Korkeuksiin, ihmeisiin, kuten kaipaus ihmisen

Lentää yli taivaanpeiton ihmeellinen tumma lintu vapauteen",
CMX, Linnunrata, 2010