Pohjolan pikku piilaakso
Näin ensimmäistä kertaa päivänvalon helmikuussa 1971. Oulu oli silloin alle sadantuhannen asukkaan pikkukaupunki. Ensimmäinen paikallinen autopuhelinverkko oli vain pikku-uutinen sanomalehdessä, sillä autopuhelimet olivat vielä turhan kalliita tavalliselle kuluttajille. Samana vuonna Santa Clarasta Kaliforniasta kotoisin oleva pikkufirma julkisti ensimmäisen integroidun mikroprosessorin.
Teknologian kehittäminen San Franciscon lahden alueella oli suurelta osin Yhdysvaltain puolustusvoimien tukemaa. Suomi ei kylmän sodan aikaan ollut pekkaa pahempi: Oulussa Nokia voitti 1972 puolustusvoimien tarjouskilpailun sotilasradion kehittämiseksi. Nokian valmistamien radioiden tekniikka lisensioitiin Yhdysvalloista.
Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä uusi teknologia oli korttelin lapsille varsin kaukainen asia. Oli kiinnostavampaa metsästää muurahaisia Heinätorin pensaikkojen alta, ostella papatteja ja vetopommeja tiskin alta, tai marssia Sonnisaareen onkivavat olalla laulun tahdissa: "me ollaan sonnisaaren sonneja". Meille se oli iso kaupunki ihmeitä täynnä vaikka huolia olikin ilmassa.
Oululla oli kunniakas historia. Oulun linnan kukoistuskaudella 1600-luvulla valloitettiin Euroopan tervamarkkinat. Linnan raunioita lähellä olevat kadut ovat vieläkin sen suuntaisia että niiden myötäisesti pystyisi ampumaan linnan tykinaukoista. Menestystä tuli vielä laivanrakennuksessa, nahkateollisuudessa ja lohikalojen viennissä mutta seitsemänkymmentäluvulla kaupungin tulevaisuus oli usvan peitossa. Se oli hitaan talouden ja työttömyyden aikaa. Suurin työnantaja oli paperitehdas ja sen kyllä haistoi.
Jotain toivoa sentään oli kytemässä Oulun Yliopistolla, jossa oli sähkötekniikan ja tietojenkäsittelyn osastot jo silloin. Samana vuonna kun Intelin ensimmäinen 8-bittinen prosessori valmistui, Nokian Oulun tehdas aloitti autopuhelinten valmistuksen. Yliopiston kampuksen tuntumassa värkkäiltiin tietokoneiden kanssa. Polar Electro esimerkiksi aloitti uraauurtavan rannetietokoneen kehittämisen vuonna 1978.
Ensimmäiset muistoni huipputekniikasta lienevät insinööritoimistosta jossa isäni työskenteli 70-luvulla. Kahvituntien välissä he murskasivat numeroita Hewlett Packardin isonpuoleisilla funktiolaskimilla. Muistan myös jääkaapin kokoisen minitietokoneen, joka rouskutti numeroita automaattisesti. Olimme jo muuttaneet keskustasta lähiöön ja kiinnostuksen kohteet olivat ihan muuta kuin teknologiaa: Polkupyörärallia poluilla lähiseudun poikien mukana, pihaleikkejä naapurin tytön ja hänen pikkuveljensä kanssa, uiskentelua veljesten kesken viileässä Oulujoessa.
Moni asia muuttui kahdeksankymmentäluvun alussa. Kotitietokoneet yleistyivät nopeasti ja lapset muodostivat ennennäkemättömään tahtiin harrastelijaporukoita ja verkostoja. Perehdyimme saatavilla oleviin peleihin sekä apuohjelmiin ja kehittelimme omiakin. Paikallinen elektroniikkateollisuus oli jälleen matalasuhdanteessa samalla kun uusi insinöörisukupolvi oli vasta hautumassa. Oulun ja paikallisten sijoittajien vastaus oli perustaa uusi teknologiakylä Yliopiston kampuksen läheisyyteen.
Yliopisto tuli minulle tutummaksi kahdeksankymmentäluvun lopulla. Valtava päärakennus oli kaupungin pohjoisosan kartassa huomiota herättävä kohde. Rakennuksen sisältä saattoi löytää sekä käyttäjäystävällisen Apple Macintosh -tietokoneen että harvinaisempia Symbolicsin valmistamia Lisp-koneita. Oulun Yliopisto kasvoi nopeasti 80-luvulla. Samaan aikaan kun Ethernetiä oltiin saamassa valmiiksi Xerox PARC laboratoriossa, OuluBoksin "wiz", Jarkko, viimeisteli Internet Relay Chat -protokollaa (IRC). Mikhail Gorbachev jätti pakollisen Lenin-museovierailun väliin 1989 jotta ehti käydä tutustumassa Oulun Teknologiakylään. Se oli myös vuosi jolloin otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoittauduin sisään Yliopistoon lukemaan tietotekniikkaa.
Nokialle ne olivat traagisia aikoja. Legendaarinen pääjohtaja Kari Kairamo löytyi kuolleena 1988 rohkean ulkomaan markkinoille laajentumisen jälkimainingeissa. Hän jätti jälkeensä vahvan tietoliikennesektorin ja sekavan joukon muita toimintoja kaapeleista ja autonrenkaista televisioihin ja henkilökohtaisiin tietokoneisiin. Oulun kampuksen suurin projekti oli ensimmäisen GSM tukiaseman kehitystyö. Yhdysvalloissa länsirannikon tietojärjestelmätalo Oracle oli vielä altavastaajana itärannikon jättiläiselle IBM:lle.
Yhdeksänkymmentäluvun taitteessa edessä oli joukko yllättäviä tapahtumia. Ensimmäinen niistä oli Neuvostoliiton romahdus. Suomen pohjoiset osat vajosivat nopeasti työttömyyskierteeseen viennin ja valuuttalainojen takia. Paikalliset teknologiayhtiötkin taistelivat selvitäkseen eivätkä pystyneet palkkaamaan lisää työntekijöitä, joten opiskelijapojan vähäiset tulot tulivat jäätelöpalleroiden pyörittelystä ja taimitarhan urakkahommissa raatamisesta.
Kun viimein valmistuin 1994, ilmassa oli jo positiivista tunnelmaa. WWW kiihdytti Piilaakson Internet-teollisuutta. Oulussa oltiin myös toiveikkaita GSM-menestyksen myötä. Verkko- ja matkapuhelinliiketoiminnan menestys toi myötätuulta Nokialle ja sen yhteistyökumppaneille. Vuonna 1994 matkapuhelimissa oli jo SMS-viestitys ja melodiset soittoäänet. Applella oli myynnissä ensimmäinen tablettitietokone, Newton nimeltään, mutta myynti takkusi. Vuonna 1996 julkaistua Nokia Communicator 9000:sta pystyi käyttämään kannettavana Unix-terminaalina tai vaikka koko huoneen konferenssipuhelimena. Sekään ei kappalemääräisesti ollut mikään jättimäinen myyntimenestys.
Ensimmäinen vakituinen työpaikkani oli VTT Elektroniikassa Oulussa. Siellä tehtiin monenlaista tutkimusta, osa varsin mielenkiintoistakin. Virtuaalitodellisuuteen perehdyttiin innolla. Silmikkonäytöllä varustetun puettavan tietokoneeni akut painoivat liki kymmenen kiloa ja niistä riitti virtaa puoleksi tunniksi. Myöhemmin samana vuonna Stanfordin Yliopiston tutkijat kokeilivat fyysisten esineiden faksaamista paikasta toiseen. Järkevämmiltä tutkimuksilta ne silloin vaikuttivat kuin näin jälkeenpäin.
Elokuussa 1997 kiirehdin Helsingistä Singaporen lennolle. Olin ensimmäistä kertaa isännöimässä sessiota alan isossa konferenssissa. Koneessa viereeni istuutunut neito esittäytyi hetimmiten. Hän oli matkalla viettämään häämatkaa Thaimaan kautta Australiaan. Oli juuri mennyt naimisiin lentokapteenin kanssa. Juttelimme sitä ja tätä viinilasin ääressä samalla kun herra lentokapteeni vietti aikaa ohjaamossa ystäviensä kanssa. Ulkona oli ukkosmyrsky joten juttua riitti myöhään yöhön. Meillä oli paljon yhteistä, minullakin oli hääpäivä tulossa pari viikkoa myöhemmin ja häämatka jo varattuna. Tulevaisuus jännitti selvästi molempia. Aamuyöstä sulhanen saapui paikalleen ja tuore aviopari poistui koneesta jo Bangokissa välilaskun aikaan.
Minä jatkoin samalla koneella Singaporeen ja majoituin ylelliseen Hotel Concordeen konferenssin ajaksi. Kokous oli mielenkiintoinen, oli lämmintä ja paikallinen ruoka oli hyvää. Paluupäivänä huomasin lentokentällä yllättävän paljon savua. Kuulin jälkeenpäin uutisista että Indonesian metsät olivat liekeissä. Kotipuolessa paikallinen teknokupla oli hyvää vauhtia muotoutumassa. Se ei ollut dotcom-kupla niin kuin Yhdysvaltain Länsirannikolla vaan Suomessa kuplan tunnusmerkki oli lyhenne WAP, Wireless Application Protocol. Olin liekeissä itsekin: menimme naimisiin, minä ja vaalea tyttönen, ja ostimme oman asunnon. Tuli ensimmäinen tytärkin. Aloin juosta maratoneja, laihdutin, lopetin tupakoinnin. Viimein otin vastaan työn Nokian palkkalistoilla.
Nokia kipusi pörssissä mutta niin tekivät monet Piilaakson Internet-yhtiötkin. Alkoi olla kyseessä sellainen kupla joka ei voinut kuin puhjeta. Niin tapahtui, ja Oulu kyllä otti hiukan osumaa mutta Nokia palkkasi vielä lisää. Uudet miljonäärit hurjastelivat katukuvassa avoautoillaan. Muistan tuon aikaisen matkani Piilaaksoon Santa Claran ja Palo Alton alueelle. Ihmiset kanniskelivat mustavalkonäyttöisiä Palm PDA-laitteita ja lähettelivät muistioita tai käyntikortteja toisilleen infrapunalinkin kautta. Oli melkein huvittavaa kuinka kiintyneitä he olivat noihin kummiin laitteisiin. Itselläni oli jo käytössä värinäytöllinen Nokia Communicator 9210, jossa oli uutukainen Rovio-peli, nettiselain ja kunnollinen sähköpostiohjelma.
Vuosituhannen alussa alkoi tuttuja ihmisiä kadota paikallisista teknologiayhtiöistä. Ravintolassa kuulimme huhuja MyDevicesta, täysin uudenlaisesta kosketusnäytöllisestä älypuhelimesta täynnä sensoreita. Nyt kun selailen noita patentteja vuodesta 2002 eteenpäin, muistuttavat ne hieman erästä iDevicea joka tuli markkinoille vasta useita vuosia myöhemmin. Seurasimme toki silmät tarkkana Applen tuotekehitystä kuten käyttäjäystävällistä iPod musiikkilaitetta kun se julkaistiin vuonna 2001. Joidenkin mielestä Steve Jobs loi ympärilleen todellisuusvääristymän. Oli hänen itsevarmuudellaan myös todellisuuspohjaa, laitteiden käytettävyys oli huolellisesti suunniteltu. Toisaalta jokainen yhtiö jonka brändi on Coca Colan tasolla vääristää todellisuutta hiukkasen. Anssi Nokialta saattoi vetää povitaskustaan melkein millaisen muovilätyskän tahansa ja kännykkäkansa huusi halleluja. Ne myivät myös kuin häkä.
Piilaakson seutu oli enemmän tai vähemmän Internet-laaksoa tuohon aikaan. Cisco ja Juniper pitivät hallussaan laitteistopuolta kun taas Yahoo!, Google ja eBay valloittivat Internetiä ohjelmistopuolella. San Franciscolainen Twitter oli aloittamassa sosiaalisen median aikakautta. Nokia oli yksi ensimmäisistä älypuhelinvalmistajista joka integroi Twitter-sovelluksen ja muitakin some-sovelluksia puhelimeensa muttei silti onnistunut välttämään monen menestyvän yrityksen sudenkuoppaa, innovatiivisuuden jähmettymistä. On vaikea viedä läpi radikaaleja muutoksia vielä siinä vaiheessa kun suuri osa asiakkaista pitää yrityksen tuotteita riittävän hyvinä.
Pidin jäähyväispuheeni muille ohjelmistoarkkitehdeille samana vuonna kun iPhone ja Android julkaistiin. Sain yleisöstä hyvät naurut kun luin lainauksen kirjasta "Component Based Software Engineering" joka oli julkaistu jo 90-luvulla. Lainauksessa varoiteltiin ongelmista jotka saattavat johtaa sekavaan DLL-helvettiin jopa huolellisestikin toteutetussa komponenttijärjestelmässä. Meillä tosiaan oli tutuksi käyneessä Symbian-käyttöjärjestelmässä dynaamisia kirjastoja ihan omiksi tarpeiksi, vaikkakaan tuo yksityiskohta ei riitä selittämään käyttöjärjestelmän luisua merkityksettömyyteen.
Piilaakson yritykset osallistuvat ahkerasti rojaltivapaisiin standardointielimiin kuten IETF:aan. Foorumeina ne ovat vielä vähemmän kaupallisia kuin tietoliikenteen standardointi joka oli Nokian leikkikenttää. Yhdessä vaiheessa minusta tuli rojaltivapaan OpenCL standardointielimen delegaatti muutamaksi vuodeksi joten sain oppia jotain Piilaakson vaikutusvallasta niissä. Khronos OpenCL oli ohjelmointirajapinta laskennan kiihdyttämiseksi grafiikka- ja rinnakkaisprosessoreilla. Piilaakson yritykset Apple, AMD, Nvidia, Intel, Vivante ja EA olivat varsin aktiivisia osallistujia kokouksissa. Neuvottelujen osallistujat olivat myös ihailtavia persoonia. Kun suuri oikeusjuttu tuli julki kokousaamuna, juttelimme jo iltapäivällä Applen edustajien kanssa kuin ennenkin.
Kun Nokia N9 työnnettiin sivuun Windows puhelinten tieltä, kesti yllättävän kauan ennen kuin sen mainos Peltolan kampuksen julkisivussa korvautui Windows-puhelimen mainoksella. Toki vertailin senaikaista iPhonea ja N9:aa vierekkäinkin. Minulla ei jäänyt mieleen kumpi niistä oli helppokäyttöisempi, muistan vain kuinka paljon kauniimpi laite N9 oli.
Windows-puhelimet sitten olivatkin ihan oma tarinansa. Ne seikkailut tuovat mieleeni WebOS:n, kohutun älypuhelinkäyttöjärjestelmän Palm Inc:itä Sunnyvalesta. WebOS kuului niihin tuotteisiin, jotka olivat teknisesti kehittyneitä mutta eivät onnistuneet saamaan laajempaa käyttäjäkuntaa. Palm Inc myytiin Hewlett Packardille 2010 mutta sekään ei saanut muokattua modernista HTML5 käyttöliittymästä menestyvää tuotetta. Palm Inc:n yrityskulttuuri oli minulle tuttua jo 2000-luvun alusta ja heille jos jollekin olisi suonut menestystä. Kulttuuriin kuului ilmaiset lounaat ja nörttimäiset ammattinimikkeet kuten "Vanhempi Bitinvääntäjä". Palmin tarina päättyi lopullisesti vuonna 2011. Mozilla ei onnistunut juurikaan paremmin Firefox-käyttöjärjestelmänsä kanssa. Ei kai se ollut HTML5 joka sittenkin tappoi nämä molemmat hankkeet?
Viimeiset vuoteni Nokialla vietin perinteisessä matkapuhelintiimissä joka lopussa muunsi itsensä peruspuhelinten kehittäjästä halpojen älypuhelinten innovaattoriksi. Eräänkin kerran toimiston päällikkö tuli vastaan etuovella ja myhäili että mitäs nyt, sinut näkee harvoin hymyilemässä tuolla tavoin. Yrityksen tilanteeseen nähden tunnelmat olivat kuitenkin siedettävät. Olimme aika ylpeitä viimeisestä älypuhelintuoteperheestä, jonka saimme valmiiksi ollessamme jo osa Microsoftia. Puhelimissa pyöri Android KitKat 4.4:een perustuva ohjelmisto.
Kaupunki ei lopettanut kasvuaan sittenkään kun Microsoft ja Broadcom viimein lähtivät lopullisesti. Väkiluku on tuplaantunut sitten seitsemänkymmenluvun, joten se on lähes sama kuin Sunnyvalessa ja Palo Altossa yhteensä. Investoinnit tulevaisuuteen ovat myös jatkuneet. Infraan ja yritystukiin ainakin on riittänyt rahaa. Vastikään valmistui jopa valtava parkkialue KiviSydän kolmekymmentä metriä syvälle keskustan alle kaivettuun luolaan. Vain aika näyttää oliko se investointina hyödyllinen mutta on siellä toistaiseksi asiakkaita ollut.
Lievää innostusta Oulun yritysmaailmassa on jo ollut nähtävissä. Nokian varjoista nousseen paikallisen teknologiajätin Electrobitin langattomien teknologioiden osasto muutti nimensä Bittiumiksi. Sillä on ollut vaikeuksia palkata parhaita vapautuneita asiantuntijoita kun ulkomaiset jätit ARM, MediaTek, Nordic Semiconductor, YotaPhone ja Spreadtrum avasivat tuotekehityskonttoreitaan kaupunkiin. Nokian verkkoliiketoiminta on kaupungissa vielä läsnä Ruskon tehtaan ja tuotekehitysosaston muodossa. Nykyinen työnantajani Haltian käynnisti miljoonien arvoisen bisneksen avaimet-käteen laitesuunnittelussa melkein tyhjästä. Continental osti Electrobitin autoelektroniikan toiminnot ja jatkaa Linnanmaalla. Qt Company, UROS, Kyynel, IndoorAtlas, FingerSoft, ja sadat pienemmät teknologiayritykset punovat suunnitelmiaan tälläkin hetkellä.
Oulun seutu on tunnettu mitä kummallisimmista tapahtumistaan. Kuka on kuullut Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisoista? Paikallinen startup-yrityskulttuuri ei ole poikkeus: hullunhauskoihin tapahtumiin kuuluu muun muassa Polar Bear Pitching jossa startupit voivat esittää ideoitaan sijoittajille Oulujokeen tehdystä avannosta käsin.
Olen jo 46 ja vieläkin naimisissa aiemmin mainitun Oulu-tytön kanssa. On tullut toinenkin tytär ja kissa, Serafina. Monen muun tavoin päätimme luottaa Ouluun ja jäädä. Ajan kanssa olen muuttunut hiukan askeettisemmaksi luonteeltani: yritän kuluttaa niin vähän kuin mahdollista. Kaloreita tosin kulutan liikunnan muodossa vaikka juomapuoli on laimentunut vuosien saatossa. Sen suurempia tavoitteita tässä ei enää juuri ole kuin vanheta arvokkaasti.
Mitäs seuraava 46 vuotta voisi tuoda tullakseen? Tässäpä pikku ennustus: Oulun väkiluku tulee kasvamaan. Väestö tulee olemaan nuorempaa kuin keskimäärin Suomessa. Metsäinen luonto pysyy kauniina ja puhtaana ilman ylimääräisiä aitoja. Minä varmaan juoksen vieläkin... no jaa, ainakin paikkakunta säilyy polkupyöräilyparatiisina, maasto kun on siihen hyvin soveltuvaa. Toisaalta en usko että seutua vaivaavasta työttömyydestä ollaan vielä silloinkaan päästy kokonaan eroon.
Tuleeko Oulusta joskus seuraava Piilaakso? Pitää varoa mitä toivoo. Ei Piilaaksossakaan ole mitään helppoa nykyään. Asukkaat tekevät kuusitoistatuntista työpäivää saadakseen valtavat asuntovelkansa maksettua. Voisivat käydä tutustumiskäynnillä Oulussa: täällä on vielä ihan normaalia että on muutakin elämää kuin työ. Jospa se kannatteleisi meitä vielä seuraavat 46 vuotta.
Toivoniemen rantaa Ainolanpuistosta käsin
Teknologian kehittäminen San Franciscon lahden alueella oli suurelta osin Yhdysvaltain puolustusvoimien tukemaa. Suomi ei kylmän sodan aikaan ollut pekkaa pahempi: Oulussa Nokia voitti 1972 puolustusvoimien tarjouskilpailun sotilasradion kehittämiseksi. Nokian valmistamien radioiden tekniikka lisensioitiin Yhdysvalloista.
Seitsemänkymmentäluvun puolivälissä uusi teknologia oli korttelin lapsille varsin kaukainen asia. Oli kiinnostavampaa metsästää muurahaisia Heinätorin pensaikkojen alta, ostella papatteja ja vetopommeja tiskin alta, tai marssia Sonnisaareen onkivavat olalla laulun tahdissa: "me ollaan sonnisaaren sonneja". Meille se oli iso kaupunki ihmeitä täynnä vaikka huolia olikin ilmassa.
Oululla oli kunniakas historia. Oulun linnan kukoistuskaudella 1600-luvulla valloitettiin Euroopan tervamarkkinat. Linnan raunioita lähellä olevat kadut ovat vieläkin sen suuntaisia että niiden myötäisesti pystyisi ampumaan linnan tykinaukoista. Menestystä tuli vielä laivanrakennuksessa, nahkateollisuudessa ja lohikalojen viennissä mutta seitsemänkymmentäluvulla kaupungin tulevaisuus oli usvan peitossa. Se oli hitaan talouden ja työttömyyden aikaa. Suurin työnantaja oli paperitehdas ja sen kyllä haistoi.
Kävelysilta Kauppatorin edustalla
Jotain toivoa sentään oli kytemässä Oulun Yliopistolla, jossa oli sähkötekniikan ja tietojenkäsittelyn osastot jo silloin. Samana vuonna kun Intelin ensimmäinen 8-bittinen prosessori valmistui, Nokian Oulun tehdas aloitti autopuhelinten valmistuksen. Yliopiston kampuksen tuntumassa värkkäiltiin tietokoneiden kanssa. Polar Electro esimerkiksi aloitti uraauurtavan rannetietokoneen kehittämisen vuonna 1978.
Ensimmäiset muistoni huipputekniikasta lienevät insinööritoimistosta jossa isäni työskenteli 70-luvulla. Kahvituntien välissä he murskasivat numeroita Hewlett Packardin isonpuoleisilla funktiolaskimilla. Muistan myös jääkaapin kokoisen minitietokoneen, joka rouskutti numeroita automaattisesti. Olimme jo muuttaneet keskustasta lähiöön ja kiinnostuksen kohteet olivat ihan muuta kuin teknologiaa: Polkupyörärallia poluilla lähiseudun poikien mukana, pihaleikkejä naapurin tytön ja hänen pikkuveljensä kanssa, uiskentelua veljesten kesken viileässä Oulujoessa.
Moni asia muuttui kahdeksankymmentäluvun alussa. Kotitietokoneet yleistyivät nopeasti ja lapset muodostivat ennennäkemättömään tahtiin harrastelijaporukoita ja verkostoja. Perehdyimme saatavilla oleviin peleihin sekä apuohjelmiin ja kehittelimme omiakin. Paikallinen elektroniikkateollisuus oli jälleen matalasuhdanteessa samalla kun uusi insinöörisukupolvi oli vasta hautumassa. Oulun ja paikallisten sijoittajien vastaus oli perustaa uusi teknologiakylä Yliopiston kampuksen läheisyyteen.
Yliopisto tuli minulle tutummaksi kahdeksankymmentäluvun lopulla. Valtava päärakennus oli kaupungin pohjoisosan kartassa huomiota herättävä kohde. Rakennuksen sisältä saattoi löytää sekä käyttäjäystävällisen Apple Macintosh -tietokoneen että harvinaisempia Symbolicsin valmistamia Lisp-koneita. Oulun Yliopisto kasvoi nopeasti 80-luvulla. Samaan aikaan kun Ethernetiä oltiin saamassa valmiiksi Xerox PARC laboratoriossa, OuluBoksin "wiz", Jarkko, viimeisteli Internet Relay Chat -protokollaa (IRC). Mikhail Gorbachev jätti pakollisen Lenin-museovierailun väliin 1989 jotta ehti käydä tutustumassa Oulun Teknologiakylään. Se oli myös vuosi jolloin otin itseäni niskasta kiinni ja kirjoittauduin sisään Yliopistoon lukemaan tietotekniikkaa.
Nokialle ne olivat traagisia aikoja. Legendaarinen pääjohtaja Kari Kairamo löytyi kuolleena 1988 rohkean ulkomaan markkinoille laajentumisen jälkimainingeissa. Hän jätti jälkeensä vahvan tietoliikennesektorin ja sekavan joukon muita toimintoja kaapeleista ja autonrenkaista televisioihin ja henkilökohtaisiin tietokoneisiin. Oulun kampuksen suurin projekti oli ensimmäisen GSM tukiaseman kehitystyö. Yhdysvalloissa länsirannikon tietojärjestelmätalo Oracle oli vielä altavastaajana itärannikon jättiläiselle IBM:lle.
Yhdeksänkymmentäluvun taitteessa edessä oli joukko yllättäviä tapahtumia. Ensimmäinen niistä oli Neuvostoliiton romahdus. Suomen pohjoiset osat vajosivat nopeasti työttömyyskierteeseen viennin ja valuuttalainojen takia. Paikalliset teknologiayhtiötkin taistelivat selvitäkseen eivätkä pystyneet palkkaamaan lisää työntekijöitä, joten opiskelijapojan vähäiset tulot tulivat jäätelöpalleroiden pyörittelystä ja taimitarhan urakkahommissa raatamisesta.
Kun viimein valmistuin 1994, ilmassa oli jo positiivista tunnelmaa. WWW kiihdytti Piilaakson Internet-teollisuutta. Oulussa oltiin myös toiveikkaita GSM-menestyksen myötä. Verkko- ja matkapuhelinliiketoiminnan menestys toi myötätuulta Nokialle ja sen yhteistyökumppaneille. Vuonna 1994 matkapuhelimissa oli jo SMS-viestitys ja melodiset soittoäänet. Applella oli myynnissä ensimmäinen tablettitietokone, Newton nimeltään, mutta myynti takkusi. Vuonna 1996 julkaistua Nokia Communicator 9000:sta pystyi käyttämään kannettavana Unix-terminaalina tai vaikka koko huoneen konferenssipuhelimena. Sekään ei kappalemääräisesti ollut mikään jättimäinen myyntimenestys.
Entinen Nokian konttori on jo saanut uudet asukkaat
Elokuussa 1997 kiirehdin Helsingistä Singaporen lennolle. Olin ensimmäistä kertaa isännöimässä sessiota alan isossa konferenssissa. Koneessa viereeni istuutunut neito esittäytyi hetimmiten. Hän oli matkalla viettämään häämatkaa Thaimaan kautta Australiaan. Oli juuri mennyt naimisiin lentokapteenin kanssa. Juttelimme sitä ja tätä viinilasin ääressä samalla kun herra lentokapteeni vietti aikaa ohjaamossa ystäviensä kanssa. Ulkona oli ukkosmyrsky joten juttua riitti myöhään yöhön. Meillä oli paljon yhteistä, minullakin oli hääpäivä tulossa pari viikkoa myöhemmin ja häämatka jo varattuna. Tulevaisuus jännitti selvästi molempia. Aamuyöstä sulhanen saapui paikalleen ja tuore aviopari poistui koneesta jo Bangokissa välilaskun aikaan.
Minä jatkoin samalla koneella Singaporeen ja majoituin ylelliseen Hotel Concordeen konferenssin ajaksi. Kokous oli mielenkiintoinen, oli lämmintä ja paikallinen ruoka oli hyvää. Paluupäivänä huomasin lentokentällä yllättävän paljon savua. Kuulin jälkeenpäin uutisista että Indonesian metsät olivat liekeissä. Kotipuolessa paikallinen teknokupla oli hyvää vauhtia muotoutumassa. Se ei ollut dotcom-kupla niin kuin Yhdysvaltain Länsirannikolla vaan Suomessa kuplan tunnusmerkki oli lyhenne WAP, Wireless Application Protocol. Olin liekeissä itsekin: menimme naimisiin, minä ja vaalea tyttönen, ja ostimme oman asunnon. Tuli ensimmäinen tytärkin. Aloin juosta maratoneja, laihdutin, lopetin tupakoinnin. Viimein otin vastaan työn Nokian palkkalistoilla.
San Francisco, keula kohti Piilaaksoa
Nokia kipusi pörssissä mutta niin tekivät monet Piilaakson Internet-yhtiötkin. Alkoi olla kyseessä sellainen kupla joka ei voinut kuin puhjeta. Niin tapahtui, ja Oulu kyllä otti hiukan osumaa mutta Nokia palkkasi vielä lisää. Uudet miljonäärit hurjastelivat katukuvassa avoautoillaan. Muistan tuon aikaisen matkani Piilaaksoon Santa Claran ja Palo Alton alueelle. Ihmiset kanniskelivat mustavalkonäyttöisiä Palm PDA-laitteita ja lähettelivät muistioita tai käyntikortteja toisilleen infrapunalinkin kautta. Oli melkein huvittavaa kuinka kiintyneitä he olivat noihin kummiin laitteisiin. Itselläni oli jo käytössä värinäytöllinen Nokia Communicator 9210, jossa oli uutukainen Rovio-peli, nettiselain ja kunnollinen sähköpostiohjelma.
Vuosituhannen alussa alkoi tuttuja ihmisiä kadota paikallisista teknologiayhtiöistä. Ravintolassa kuulimme huhuja MyDevicesta, täysin uudenlaisesta kosketusnäytöllisestä älypuhelimesta täynnä sensoreita. Nyt kun selailen noita patentteja vuodesta 2002 eteenpäin, muistuttavat ne hieman erästä iDevicea joka tuli markkinoille vasta useita vuosia myöhemmin. Seurasimme toki silmät tarkkana Applen tuotekehitystä kuten käyttäjäystävällistä iPod musiikkilaitetta kun se julkaistiin vuonna 2001. Joidenkin mielestä Steve Jobs loi ympärilleen todellisuusvääristymän. Oli hänen itsevarmuudellaan myös todellisuuspohjaa, laitteiden käytettävyys oli huolellisesti suunniteltu. Toisaalta jokainen yhtiö jonka brändi on Coca Colan tasolla vääristää todellisuutta hiukkasen. Anssi Nokialta saattoi vetää povitaskustaan melkein millaisen muovilätyskän tahansa ja kännykkäkansa huusi halleluja. Ne myivät myös kuin häkä.
Piilaakson seutu oli enemmän tai vähemmän Internet-laaksoa tuohon aikaan. Cisco ja Juniper pitivät hallussaan laitteistopuolta kun taas Yahoo!, Google ja eBay valloittivat Internetiä ohjelmistopuolella. San Franciscolainen Twitter oli aloittamassa sosiaalisen median aikakautta. Nokia oli yksi ensimmäisistä älypuhelinvalmistajista joka integroi Twitter-sovelluksen ja muitakin some-sovelluksia puhelimeensa muttei silti onnistunut välttämään monen menestyvän yrityksen sudenkuoppaa, innovatiivisuuden jähmettymistä. On vaikea viedä läpi radikaaleja muutoksia vielä siinä vaiheessa kun suuri osa asiakkaista pitää yrityksen tuotteita riittävän hyvinä.
Pidin jäähyväispuheeni muille ohjelmistoarkkitehdeille samana vuonna kun iPhone ja Android julkaistiin. Sain yleisöstä hyvät naurut kun luin lainauksen kirjasta "Component Based Software Engineering" joka oli julkaistu jo 90-luvulla. Lainauksessa varoiteltiin ongelmista jotka saattavat johtaa sekavaan DLL-helvettiin jopa huolellisestikin toteutetussa komponenttijärjestelmässä. Meillä tosiaan oli tutuksi käyneessä Symbian-käyttöjärjestelmässä dynaamisia kirjastoja ihan omiksi tarpeiksi, vaikkakaan tuo yksityiskohta ei riitä selittämään käyttöjärjestelmän luisua merkityksettömyyteen.
Piilaakson yritykset osallistuvat ahkerasti rojaltivapaisiin standardointielimiin kuten IETF:aan. Foorumeina ne ovat vielä vähemmän kaupallisia kuin tietoliikenteen standardointi joka oli Nokian leikkikenttää. Yhdessä vaiheessa minusta tuli rojaltivapaan OpenCL standardointielimen delegaatti muutamaksi vuodeksi joten sain oppia jotain Piilaakson vaikutusvallasta niissä. Khronos OpenCL oli ohjelmointirajapinta laskennan kiihdyttämiseksi grafiikka- ja rinnakkaisprosessoreilla. Piilaakson yritykset Apple, AMD, Nvidia, Intel, Vivante ja EA olivat varsin aktiivisia osallistujia kokouksissa. Neuvottelujen osallistujat olivat myös ihailtavia persoonia. Kun suuri oikeusjuttu tuli julki kokousaamuna, juttelimme jo iltapäivällä Applen edustajien kanssa kuin ennenkin.
Valotaidetta Oulun keskustassa
Kun Nokia N9 työnnettiin sivuun Windows puhelinten tieltä, kesti yllättävän kauan ennen kuin sen mainos Peltolan kampuksen julkisivussa korvautui Windows-puhelimen mainoksella. Toki vertailin senaikaista iPhonea ja N9:aa vierekkäinkin. Minulla ei jäänyt mieleen kumpi niistä oli helppokäyttöisempi, muistan vain kuinka paljon kauniimpi laite N9 oli.
Windows-puhelimet sitten olivatkin ihan oma tarinansa. Ne seikkailut tuovat mieleeni WebOS:n, kohutun älypuhelinkäyttöjärjestelmän Palm Inc:itä Sunnyvalesta. WebOS kuului niihin tuotteisiin, jotka olivat teknisesti kehittyneitä mutta eivät onnistuneet saamaan laajempaa käyttäjäkuntaa. Palm Inc myytiin Hewlett Packardille 2010 mutta sekään ei saanut muokattua modernista HTML5 käyttöliittymästä menestyvää tuotetta. Palm Inc:n yrityskulttuuri oli minulle tuttua jo 2000-luvun alusta ja heille jos jollekin olisi suonut menestystä. Kulttuuriin kuului ilmaiset lounaat ja nörttimäiset ammattinimikkeet kuten "Vanhempi Bitinvääntäjä". Palmin tarina päättyi lopullisesti vuonna 2011. Mozilla ei onnistunut juurikaan paremmin Firefox-käyttöjärjestelmänsä kanssa. Ei kai se ollut HTML5 joka sittenkin tappoi nämä molemmat hankkeet?
Viimeiset vuoteni Nokialla vietin perinteisessä matkapuhelintiimissä joka lopussa muunsi itsensä peruspuhelinten kehittäjästä halpojen älypuhelinten innovaattoriksi. Eräänkin kerran toimiston päällikkö tuli vastaan etuovella ja myhäili että mitäs nyt, sinut näkee harvoin hymyilemässä tuolla tavoin. Yrityksen tilanteeseen nähden tunnelmat olivat kuitenkin siedettävät. Olimme aika ylpeitä viimeisestä älypuhelintuoteperheestä, jonka saimme valmiiksi ollessamme jo osa Microsoftia. Puhelimissa pyöri Android KitKat 4.4:een perustuva ohjelmisto.
Kaupunki ei lopettanut kasvuaan sittenkään kun Microsoft ja Broadcom viimein lähtivät lopullisesti. Väkiluku on tuplaantunut sitten seitsemänkymmenluvun, joten se on lähes sama kuin Sunnyvalessa ja Palo Altossa yhteensä. Investoinnit tulevaisuuteen ovat myös jatkuneet. Infraan ja yritystukiin ainakin on riittänyt rahaa. Vastikään valmistui jopa valtava parkkialue KiviSydän kolmekymmentä metriä syvälle keskustan alle kaivettuun luolaan. Vain aika näyttää oliko se investointina hyödyllinen mutta on siellä toistaiseksi asiakkaita ollut.
Lievää innostusta Oulun yritysmaailmassa on jo ollut nähtävissä. Nokian varjoista nousseen paikallisen teknologiajätin Electrobitin langattomien teknologioiden osasto muutti nimensä Bittiumiksi. Sillä on ollut vaikeuksia palkata parhaita vapautuneita asiantuntijoita kun ulkomaiset jätit ARM, MediaTek, Nordic Semiconductor, YotaPhone ja Spreadtrum avasivat tuotekehityskonttoreitaan kaupunkiin. Nokian verkkoliiketoiminta on kaupungissa vielä läsnä Ruskon tehtaan ja tuotekehitysosaston muodossa. Nykyinen työnantajani Haltian käynnisti miljoonien arvoisen bisneksen avaimet-käteen laitesuunnittelussa melkein tyhjästä. Continental osti Electrobitin autoelektroniikan toiminnot ja jatkaa Linnanmaalla. Qt Company, UROS, Kyynel, IndoorAtlas, FingerSoft, ja sadat pienemmät teknologiayritykset punovat suunnitelmiaan tälläkin hetkellä.
Oulun seutu on tunnettu mitä kummallisimmista tapahtumistaan. Kuka on kuullut Ilmakitaransoiton maailmanmestaruuskisoista? Paikallinen startup-yrityskulttuuri ei ole poikkeus: hullunhauskoihin tapahtumiin kuuluu muun muassa Polar Bear Pitching jossa startupit voivat esittää ideoitaan sijoittajille Oulujokeen tehdystä avannosta käsin.
Olen jo 46 ja vieläkin naimisissa aiemmin mainitun Oulu-tytön kanssa. On tullut toinenkin tytär ja kissa, Serafina. Monen muun tavoin päätimme luottaa Ouluun ja jäädä. Ajan kanssa olen muuttunut hiukan askeettisemmaksi luonteeltani: yritän kuluttaa niin vähän kuin mahdollista. Kaloreita tosin kulutan liikunnan muodossa vaikka juomapuoli on laimentunut vuosien saatossa. Sen suurempia tavoitteita tässä ei enää juuri ole kuin vanheta arvokkaasti.
Nallikarin rantaa ilta-auringossa
Mitäs seuraava 46 vuotta voisi tuoda tullakseen? Tässäpä pikku ennustus: Oulun väkiluku tulee kasvamaan. Väestö tulee olemaan nuorempaa kuin keskimäärin Suomessa. Metsäinen luonto pysyy kauniina ja puhtaana ilman ylimääräisiä aitoja. Minä varmaan juoksen vieläkin... no jaa, ainakin paikkakunta säilyy polkupyöräilyparatiisina, maasto kun on siihen hyvin soveltuvaa. Toisaalta en usko että seutua vaivaavasta työttömyydestä ollaan vielä silloinkaan päästy kokonaan eroon.
Tuleeko Oulusta joskus seuraava Piilaakso? Pitää varoa mitä toivoo. Ei Piilaaksossakaan ole mitään helppoa nykyään. Asukkaat tekevät kuusitoistatuntista työpäivää saadakseen valtavat asuntovelkansa maksettua. Voisivat käydä tutustumiskäynnillä Oulussa: täällä on vielä ihan normaalia että on muutakin elämää kuin työ. Jospa se kannatteleisi meitä vielä seuraavat 46 vuotta.
Laitesuunnittelu onkin varmasti hyvä idea. Ainakin, jos tuosta tuli miljoonabisnes. Meidänkin tuttu etsii laitesuunnittelijaa heidän yritykselleen. En itse Oulussa ole käynyt, mutta joskus tahtoisin. Hienoa, jos siellä on sopiva tasapaino työn ja vapaa-ajan välillä. https://www.promec.fi/suunnittelu
VastaaPoista