Harjoitteluni kohti Kauhajoki Ultra-Running Festivaalia

Kahden viikon päästä edessä on pitkästä aikaa ultrajuoksukilpailu tiereitillä. Osallistun Kauhajoen Ultra Festival tapahtuman 24-tunnin juoksukisaan. Tarjolla olisi ollut myös 6-päivän ja 48-tunnin kisat mutta tämänhetkisellä kunnolla vuorokauden kisa riittää hyvin.

Olen tässä vähän treenannut, jos tätä nyt treenaamiseksi voi sanoa. Oikeastaan harjoitteluni perusta on se että yritän olla rikkomatta mitään, eli teen varovasti. Pikkusen välillä tuntuu oikeassa kantapäässä mutta ei läheskään samalla tavalla kuin parin viime vuoden aikana. Syksyn juoksutauosta ilmeisesti oli jotain hyötyäkin.

Alkukevät ennen Karhunkierroksen satamailista oli normaalia peruslenkkeilyä ilman raskaita harjoituksia. 35-tunnin vaellus itsessään kävi hyvästä kestävyysharjoituksesta.

Reissun jälkeinen kuukausi on sisältänyt muutaman nelituntisen polkupitkiksen, yhden kahdeksan tunnin patikkaretken ja yhden kolme pitkistä sisältävän ryppään. Lisukkeena on ollut säännöllistä peruslenkkeilyä polulla ja tiellä. Tuon rankempaa ohjelmaa en tohtinut näin vierekkäin olevien kisojen väliin tehdä jotta pystyisin osallistumaan juoksuun virkeänä.

Elämässä on ollut pikku käänteitä tämän tästä minkä takia olen tietoisesti jättänyt aikaa myös hyvän mielen asioihin: käynyt välillä vähän musiikkia kuuntelemassa, mikrofoniin lauleskelemassa ja osallistunut myös kieli poskella järjestettyihin tapahtumiin kuten Kaljamäki, Hellucooper ja Nakukymppi. Näistä voisi vetää helposti sellaisen johtopäätöksen että alkoholijuomia olisi kevään mittaan virrannut roimasti mutta päätelmä ei pidä paikkaansa. Yleensä olen ollut selvinpäin ja kuskina, mikä onkin kaksin verroin hauskempaa.

Ultrajuioksijan henkinen valmentautuminen pähkinänkuoressa

Vuorokauden kisaan ei toki viitsi lähteä pelkästään hauskaa pitämään vaan kyllä tavoitteena pitää olla vähintäänkin oman ennätyksen tekeminen.

Lajin ylivoimainen maailmanennätys 303.506 km vuodelta 1997 on historian menestyneimmän ultrajuoksijan, Kreikkalaisen Yannis Kouroksen nimissä. Yannis on lajin legenda joka pitää nimissään suurta osaa pitkien ultrajuoksumatkojen ennätyksistä.

Suomen ennätys on Kaarinalaisen Jari Tompon hallussaan pitämä 252,250 km. Sekin on varsin hyvää kansainvälistä tasoa, vuonna 2012 sillä pääsi lajin MM-kisoissa sijalle 6. Naisten ennätys on Noora Honkalan viimevuotinen 234,941 km.

Oma 24-tunnin ennätykseni on vuodelta 2011. Juoksin sen Kaustisen 48-tunnin kisassa vuorokauden väliaikana hieman yli 175 kilometriä. Silloin lähdin liikkeelle äärimmäisen varovasti ja sain säästettyä voimia jos nyt ei ihan koko kahden vuorokauden tarpeisiin niin kuitenkin puoleenväliin asti. Lisäksi sää oli viileä mikä yleensä sopii minulle paremmin.

Kauhajoellakin taidan yrittää rauhoitella itseäni alkumatkasta kun juoksu tuntuu
petollisen helpolta ja säästää jalkoja loppumatkaa varten. Todennäköisesti kävelen jo alusta lähtien pikkupätkän silloin tällöin.

Kun kuulee keskusteltavan 24-tunnin juoksukisasta niin aiheena on yleensä se mitä syötiin, monetko eri kengät oli käytössä, satoiko vai paistoiko, ynnä muuta. Keskustelusta voi saada väärän kuvan kisan luonteesta jos ei ole ollut paikan päällä.

Minullakaan ei ollut lajista aivan oikea käsitys ennen kuin ensimmäisen kerran osallistuin kesällä 2009. Muistan hämmästelleeni kahdeksan tunnin paikkeilla miksi kukaan ei ollut pitänyt vielä mitään lepotaukoja tai edes kunnollisia syömätaukoja, hätäisimmät enintään piipahtaneet vessassa. Sellaista se on vuorokauden juoksu: jokainen yrittää pysyä liikkeessä ilman pysähdyksiä, ainakin niin kauan kunnes tulee jokin sellainen ongelma joka pakottaa pysähtymään. Esimerkiksi polkujuoksussa pidetään huoltopisteellä usein huomattavasti pidempiä taukoja.

 Linkki sanomalehti Kalevan juttuun ensimmäisestä 24-tunnin juoksustani.

Osallistuin vuorokauden juoksukisaan viimeksi Kokkolassa kaksi vuotta sitten. Silloin retkeilin vain 165 kilometriä johtuen pikkuhiljaa kipeytyneestä kantapäästä. Tänäkään vuonna luottamus omaan kuntoon ei ole suunnaton mutta ainakin jalkojen pitäisi olla ehjemmät. Olen myös pari vuotta viisaampi. Karhunkierroksen polkuvaelluskin saattoi olla sopiva ravistelu joka totuttaa elimistöä olemaan pidempään liikkeellä.

Kisan ajoitus on minulle todella hyvin sopiva sillä juoksu alkaa vasta lauantaina kuudelta illalla. Saan nukkua rauhalliset yöunet kotona ja matkaan sitten junalla ja juoksututtavan kyydillä paikanpäälle. Kisapaikalla jää riittävästi aikaa tutustua paikkaan ja keskittyä lähtöön. Riskinä on etten ole sopinut itselleni huoltajaa, mutta pärjään jotenkuten ilmankin, kunhan saan varattua hyvän paikan huoltopisteeltä. Huipputulosta en lähtisi yrittämäänkään ilman huoltajaa mutta oman ennätyksen parantaminen on mahdollista ilmankin.

Kisan alkamisajankohdassa on sekin hyvä puoli että yö tulee vastaan alkumatkasta eikä vasta sitten kun on jo todella väsynyt. Minulle yöjuoksu on aina ollut raskaampaa kuin päivällä.

Viimeisestä kisasta on jo aikaa joten pitää palautella mieleen mitä huoltopisteelle tarvitaan. Päässä pyörii mustikkakeitto, taateli, glukoositabletit, suolattu coca-cola, alkoholiton olut, osmosal, suolatabletit, kofeiinitabletit, magnesium, kettukarkit, vauvapuurot, smoothiet, banaanit ja metukkaleivät. Muutamat kengät, sukat, vaseliinit, sadetakki ja sensellaista. Muuta pohdittavaa on tavoiteaikataulu mahdollisine kävelypätkineen.

Juhannuksen jälkeiset kaksi viikkoa on tarkoitus ottaa harjoittelun osalta rauhallisemmin mutta jatkan silti normaalia lenkkeilyä noin tunnin tai puoli päivässä, ensi viikkonloppuna ehkä vielä kevyt kuntoa ylläpitävä pitkis. Minulla menisi täydellisestä juoksutauosta vain elimistö sekaisin ja huonolla tuurilla kertyisi vielä ylimääräistä läskiä kannettavaksi.  Näillä kevennyksillä pitäisi koneesta kyllä lähteä ne tehot mitä siellä enää on.

Eli tavoitteena tosiaan uusi upea ennätys. Näillä puheilla.

Kommentit

Lähetä kommentti

Suositut tekstit