Voiko Suomen halki juosta yksin idästä länteen yhdellä kertaa?

Seison Venäjän rajalla Raatteen kylässä majatalon pihassa ja katson länteen. Pihapiirissä näkyy vartiomuseo, piikkilanka-aitaa, ja muutamia muita rakennuksia. Ympärillä korpimetsä. Kello on 6:33, lämpöasteita kolme, totesi majatalon vanhempi herrasmies. Suussani maistuu vielä minua varten keitetty tuore kahvi. Jaloissa heikottaa. Koen pienen valaistumisen, kun hahmotan mielessäni kuinka pitkä matka täältä on Pohjanlahden rannalle. Haluttaisi mennä vielä takaisin sisälle aamupalapöytään. Ottaisi vielä kupposen kahvia. On silti pakko lähteä liikkeelle, muuten tulee kylmä. Kärry tuntuu pahuksen raskaalta työntää, kestääköhän sen runko näin painavaa tavarakuormaa?

Lähtövalmisteluja

Astuin Oulusta linja-autoon, mukanani notkuva kylmälaukullinen juotavaa, kassillinen ruokaa ja muita tarvikkeita sekä retkimallinen ohjaajantuoli. Huiskuttelin perheelle heippatirallaa ja istahdin penkille selaamaan kännykästä vielä kerran bussiaikatauluja. Kontiomäellä joutuisin kävelemään pari kilometriä Suomussalmen linjalle mutta siinä ei pitäisi puolessa tunnissa olla mitään ongelmaa.

Juomien valinnassa ei ollut mitään tarkkaa systeemiä, paitsi se että urheilujuomaa olin päättänyt välttää:

• 2 litraa vadelma-raparperi kivennäisvettä
• 2 litraa colaa
• 2 litraa energiajuomaa
• 1 litra appelsiinituoremehua
• 3 litraa jääteetä
• 2 litraa iskukuumennettua maitoa
• 2 litraa alkoholitonta olutta
• 2 litraa ykkösolutta

Syömispuoli oli myös hyvin yksinkertainen, ei todellakaan mitään energiapatukoita:

• Pussi sipsejä
• Levy suklaata
• Neljä banaania
• Karkkipussi
• Kääretorttu
• Kahdeksan ruiskiekkoa joiden välissä margariinia, juustoa ja runsaastu suolakurkkua

Muilta osin mukana oli merisuolaa, kofeiinitabletteja, lääkkeitä, hygieniavälineitä, lämpimät varavaatteet, yöpymisvarusteet majataloa varten, ja muuta sekalaista, sekä tietysti se ohjaajantuoli lepotaukoja varten. Juoksukärryn olin jo vienyt Raatteen Guest House Karelia:n autotalliin edellisenä päivänä valmiiksi.

Muhoksella kyytiin astui kaksi nuortamiestä kuulokkeet kaulalla ja rotsit täynnä bändien nimiä.

"Tässäpä tulleeki sitten vähän kovemman luokan hevimiehiä!"

Saattajana ollut nainen sanoi kuskille: "katoppa sitten että nämä pojat jääpi Mieslahteen". Musiikin jytke kuului takapenkiltä kuulokkeitten läpi aivan eturiviin asti. Hetken harmitti ettei tullut omia kuulokkeita mukaan mutta toisaalta kännykkäni akulla ei olisi toivoakaan kestää kahden päivän ajan jatkuvaa kuuntelua.

Päivä oli 15.7.2019, seuraavana päivänä lähtisin juoksemaan Suomen poikki ja Metallica soittaisi Hämeenlinnassa cover-version Popedan hitistä "Pitkä Kuuma Kesä", saman kappaleen jolla avasin edellisenä torstaina karaoke-putken Suomipop-festivaaleilla. Hyvä valinta, vaikka en sitä vielä linja-autossa istuessa tiennyt. Mieslahdessa hevimiehiä oli vastassa jämäkän sorttinen täti-ihminen.

Bussi saapui Kontiomäen tienristeykseen kymmenen minuuttia myöhässä joten yhtäkkiä olikin kiire. Otin tavarat kantoon ja lähdin kiirehtimään maantien reunaa pohjoiseen muutaman pysäkinvälin verran. Harmin paikka. Toisessa kädessä oli vaikeasti kannettava kahdenkymmenen kilon styroksinen kylmälaukku jonka kahva pingotti repeämäisillään ja toisessa kädessä tavarakassi sekä hankalan muotoinen ohjaajan tuoli. Jouduin vaihtamaan varusteita kädestä toiseen parinkymmenen askelparin välein. Kun olin oikealla pysäkillä hartiat olivatkin jo tulessa ja vaatteet läpimärkänä hiestä. Linja-autoa numero 40 ei tarvinnut kauaa odotella.

Matka lähes tyhjällä linja-autolla Suomussalmelle sujui nopeasti. Söin Ämmänsaaren R-Kioskilla hot-dogin & pizzapalan ja hyppäsin tolpalta taksiin. Taksikuski oli asunun Oulussa kymmenen vuotta joten juttua riitti, eritoten Nokian kännykkäbisneksen kulta-aikoihin liittyen. Nuo ajat lienevät olleet myös taksiyrittäjien kulta-aikaa.

Raatteen Guest House Kareliasta sain rauhallisen kahden hengen huoneen omaan käyttööni. Tavaroita tarkistaessani huomasin että sipsit, suklaat ja karamellit olivat jääneet kotiin. Sain kuitenkin paikattua tilanteen alakerran kahviosta ja samalla tulin jutelleeksi henkilökunnan kanssa. Hintaan kuuluivat ilmaiset tervetuliaispullakahvit. Koetin mennä nukkumaan aikaisin mutta nukuin tavallista kevyemmin.

Norkoilin aamiaiselle ennen kuutta, vanhempi pariskunta oli jo täydessä touhussa aamiaista valmistamassa. Vitriini sisälsi kaikkea mitä hyvään hotelliaamiaiseen kuuluu ja enemmänkin: otin kahvia monta kupillista, weetabix-muroja, munakokkelia ja paahtoleipiä päällysteineen. Aamiaiselle saapuivat myös keski-ikäiset kaverukset joiden tiedossa oli että Raatteesta on juostu Ouluun ennenkin, mutta ei yhdellä kertaa vaan etappeina, välillä yöpyen.

Pihalle lähtöäni katsomaan ja hyvää matkaa toivottamaan saapui isäntäväki ja mainitut kaverukset. Ei siinä auttanut kuin tarkistaa kärry vielä kerran ja lähteä läpsyttelemään.

Raate - Suomussalmi 40 km

Alkumatkalle laitoin t-paidan ja shortsien päälle pitkän puseron ja verryttelyhousut. Kaulassa pidin buff-huivia sillä kurkku oli karhea edellisen viikonlopun musiikkifestivaalien johdosta. Parin tunnin päästä sain alkaa vähennellä päällimäistä vaatekertaa.

Eteneminen kärryn kanssa ei tuntunut kovinkaan raskaalta mutta matkavauhti osoittautui normaalia juoksua hitaammaksi alusta lähtien. Raatteen museotie oli mukavaa soratietä jolla saattoi pysähtyä tärkeimpien nähtävyyksien kohdalle valokuvaamaan: Purajoen puolustusasema, Venäläinen muistomerkki, Raatteen portti ja Talvisodan muistomerkki. Raatteen Petobongauksen kohdalla tien toiselta puolelta kuulin hiljaisesta metsästä oksien rapinaa. Ihminen se ei varmasti ollut, todennäköisesti hirvi, mutta miksei karhukin, niitä on nalleja tällä seudulla omiksi tarpeiksi ja vähän ylikin.

Ämmänsalmen sillalta oli vielä matkaa mutta taajamassa oli nopeampi edetä. Keskusta oli puoleltapäivin hiljainen mutta Starburger-grilli auki. Söin ulkopöydän ääressä hampurilaisen mallia L kaikilla mausteilla.

Ensimmäisiä mansikkakojuja oltiin pystyttämässä kun lähdin kävelemään torin halki. Olo tuntui ihan siltä kuin olisin maratonin juossut raskaan kärryn kanssa, mikä pitikin paikkaansa. Keskustorin laidalla vaihdoin hölkäksi ja suuntasin kohti Puolangan tienhaaraa. 

Suomussalmi - Puolanka 67,5 km

Puolankaa kohti lähtiessä mieleen juolahti että edessä olisi vielä 194 kilometriä. Sehän aika hurjalta tuntui, kun elimistö alkoi varovasti muistuttaa että on tässä jo juostu. Koetin ottaa säännöllisemmin pikku kulauksen nestettä.

Pätkä oli mukavaa ja todella rauhallista erämaantietä jolla äänetön kulkija sai nähdä monenlaista eläimistöä, pääasiassa poroja, metsäkanalintuja ja jäniksiä. Luulenpa nähneeni vilaukselta suuremman petolinnun joka lensi puiden välissä estäen tarkan tunnistamisen. Alussa oli pitkiä suoria ja suomaista erämetsää, lähempänä Puolankaa enemmän korkeuseroja ja vaaramaisemaa: Lamminvaara, Rasinvaara, Äikänvaara, Leipivaara. Olin alusta lähtien päättänyt kävellä kaikki ylämäet ja niin myös tein. Lähes 30-kiloisen kärryn työntäminen ylämäkeen oli aivan riittävän raskasta kävellenkin. Jyrkimmissä alamäissä jouduin kävelemään myös turvallisuussyistä - painavan kärryn vetovoima teki askeleen luonnottomaksi ja se sattui polviin.

Tässä välissä olin jo ottanut tavaksi säännöllisen tauon tunnin välein, mutta vain kerran kahdessa tunnissa istahdin alas asti mukanani olleelle ohjaajantuolille. Yleensä parkkeerasin johonkin metsätien risteykseen tai levikkeelle, tuoli kärryn viereen vasemmalle puolelle. Siitä pystyin selailemaan puhelinta, valikoimaan syömiset ja juomiset, lisäilemään sääskimyrkkyä ja hoitamaan muut mieleen tulevat toimenpiteet. Kovin pitkäksi ajaksi ei haluttanut jäädäkään paikoilleen sillä paarmoja oli auringon paisteessa liikkeellä kiitettävästi.

Harmillisesti tärkein ravintoaine eli suklaa loppui jo näin aikaisessa vaiheessa. Toinen järkytys tuli heti perään. Olin kuvitellut pakanneeni monta tölkkiä alkoholitonta olutta, mutta kylmälaukun pohjalla odotti six-pack jääkylmää keskiolutta. Varmasti ihanamman makuista, mutta tiedän että se ei sovi minulle kesken juoksun ollenkaan. Rupesin olemaan huolissaan siitä riittävätkö nesteet, kun Puolangan kylällekään en ehtisi kauppojen aukioloaikaan.

Kahdeksan kilometriä ennen Puolankaa maantie päättyi T-risteykseen josta oli määrä kääntyä oikealle. Laitoin pitkän paidan päälle kun ilma oli taas jäähtynyt. Oli selvää että ehtisin Puolangalle saman päivän aikana, mutta paikallinen kauppa, grilli ja ravintola olivat kaikki sulkeneet ovensa jo iltayhdeksältä. Näin ollen jouduin ohittamaan keskustan ja jatkamaan matkaani kohti 90 kilometrin päässä siintävää Ylikiiminkiä jossa näkisin sivistyksen merkkejä seuraavan kerran keskiviikkona iltapäivällä. Siellä kaupat olisivat auki jos aikataulu pitäisi. Jos siis jaksaisin sinne asti. 

Jossain tien päällä

Alustava reittisuunnitelma

Linja-autossa matkalla lähtöpaikalle

Runsas aamiainen Guest House Karelia

Juoksua ja sotahistoriallisia nähtävyyksiä

Starburger L -hampurilaisateria

Kainuulaista järvimaisemaa

Toripoliisin tervehdys

 

Aktiviteettitasot ovat olleet kohdillaan

Puolanka - Sanginkylä 50 km

Oli keskiyö ja juoksu alkoi tuntua pikkaisen rankalta henkisesti. Päätin laatia itselleni seuraavanlaisen selviytymisrutiinin: Jokaisella tasatunnilla istahdan reilusti alas, laitan hupparin niskaan lämmikkeeksi ja nautin vuoronperään jonkin seuraavista yhdistelmistä: ruisleipää & maitoa, karkkeja & jääteetä, sipsejä & colaa (tai ykkösolutta). Yritän suoriutua alle kymmenessä minuutissa tauolta liikkeelle. Alussa pidän hupparia päällä ja kun lämpenee niin nakkaan sen kärryyn.

Muutaman tunnin juostuani huomasin tutkia kännykästä vähän karttoja ja koin melko järkytyksen. Muistini mukaan Puolanka - Sanginkylä väli olisi ollut 40 kilometriä mutta jostakin oli ilmaantunut kymppi lisää. Kuinka pienestä sitä voikaan murtua henkisesti, kun yksi tienristeys tulee vähän oletettua myöhemmin. Annoin itselleni luvan kävellä silloin tällöin, mutta vain enintään kaksikymmentä askelta kerrallaan. Välillä ihmettelin onkohan tämä hölkkävauhti kärryn kanssa edes yhtään kävelemistä nopeampaa.

Onneksi oli sentään viileää: nestettä ei kulununt niin paljon, hyönteisiä ei näkynyt ja muutenkin ilma oli mainio yhdistelmä auringonlaskua ja auringonnousua, kun varsinaista pimeää ei tullut lainkaan. Selviytymisrutiinia tunti tunnilta tahkoten Sanginkylän risteys tuli viimein vastaan ja siellä koin seuraavan järkytyksen. Kännykkä olikin jäänyt vahingossa päälle ja kylmässä sen akku oli kulunut loppuun. Varakännykässä oli vain puhelut ja tekstiviestit, joten tästä eteenpäin olisi mentävä ilman kartta, tienviittoihin luottaen.

Vaikeudet eivät loppuneet siihen. Vatsa lopetti hetkeksi yhteistoiminnan ja jouduin käymään pusikossa ainakin kymmenen kertaa. Rupesi huolettamaan myös vessapaperien loppuminen, joten aloin arpomaan mitä vaatekappaleita voisi sen jälkeen hyödyntää: varasukat, pipo, hanskat, kauluri,...

Sanginkylä - Ylikiiminki 40 km

Aamusella käännyin mukavalle mutkittelevalle pikku maantielle joka kulkee Ylä-Vuoton kylän läpi Ylikiiminkiin. Alussa mentiin melko tasaista kangasmetsää mutta loppumatkasta reitti muuttui taas mäkiseksi. Jatkoin samaa selviytymisrytmiä tunti kerrallaan ja vatsan liikatoimintakin alkoi helpottaa.

Viidentoista kilometrin kohdalla ohitin majatalo Vuoton Joutsenen, jossa näytti olevan kahvio auki. En kuitenkaan rohjennut sillä haavaa niin isoa taukoa tehdä joten jatkoin eteenpäin. Piakkoin vastaan tuli ulkoilijapariskunta, ensimmäinen joiden kanssa pääsin juttusille. Arvasivat että olen vähän kauempaa koska ei täällä kuulemma lenkkeilijöitä yleensä näy. Tulin heille paljastaneeksi mitä olen yrittämässä, toivottivat onnea koitokseen.

Ylikiiminki. Se on aina ollut jotenkin vaikeasti lähestyttävä sisäänpäinkääntynyt kyläpahanen. Ainoa tielle näkyvä kauppakin on sijoitettu rinteen päälle selkä päätien suuntaan - sisäänkäynnin luo joutuu kiipeämään karua rinnettä pitkin. Ostin litran vissyvettä, litran vähäsokerista lime-ananas-mehua, juustonaksuja, suklaalevyn, lisää banaaneja. Ja tietysti Jättis-tuutin. Kiirehdin mahdollisimman pikaisesti keskustasta pois muutaman kilometrin kunnes löysin ensimmäisen rauhallisen pusikon.

Ylikiiminki - Toripoliisi 38,5 km

Tälle välille Google oli ehdottanut kahtakin kätevää oikoreittiä mutta ilman älypuhelimen virtaa jouduin menemään tienviittojen opaastamana Kuusamontien varteen asti Oulu-Ylikiiminki liittymätietä. Siitä tuli muutama kilometri suunniteltua enemmän matkaa. Kyseinen tie on lisäksi iltapäivisin ruuhkainen työmatka- ja rekkaliikenteen takia, tosi kapea ja piennartakin vain noin kymmenen senttiä. Etenin hitaasti kun jouduin vetämään kärryt varalta sivuun puolen minuutin välein. Sadannetta kertaa väistäessäni alkoi jo tuntua että onhan tämä ihan luonnotonta, ei vittu, kyllä oikeesti hävettää olla täällä autojen keskellä. Lopulta en enää niin jaksanut väistellä ja kyllähän ne autotkin väisti, ei siinä mitään. Lisäksi mäkiäkin oli taas tällä pätkällä hyvänlaisesti. Pitkiä ja loivia.

Eturengas ei enää pysynyt suorassa ja oikeanpuoleiseen rattaaseen ilmestynyt pullistuma antoi kärrylle nykivän rytmin. Onneksi se kuitenkin vielä liikkui. Sanomattakin on selvää että matkanteko alkoi painaa. Lupailin kuitenkin puhelimessa saapuvani samana päivänä perille joten samanlaista etenemistä oli pakko pitää yllä, varsinkin kun matkaa oli tullut lisää.

Kun pääsin Kuusamontien varteen oltiin jo illassa, mutta juoksuvauhti alkoi piristyä perillepääsyn hurmiossa. Matkan rasitus otti silti veronsa: puita tai kiviä katsellessa niissä näkyi esineitä tai kasvokuvia, jopa rakennuksiakin sellaisissa kohdissa missä ei taatusti pitäisi olla. Tauoilla olinkin jo muutaman kerran mennyt tajuttomaksi kun olin erehtynyt sulkemaan silmät ihan vaan pariksi sekunniksi. No eipä siinä mittään. Pari kolme kilsaa meni hyvää ravia mutta sitten lonkat vetivät niin tuskiin että oli pakko käveleskellä. Pakko olisi silti päästä maaliin kun kilsoja niin vähän. Pikkuisen suklaata suuhun ja etteenpäin.

Vielä Kynsilehdon kohdalla tuli takapakkia kun vanha tuttu pyörätiereitti oli ohjeistettu kiertämään Hesburgerin vierestä, siitäkin taas vähän lisämatkaa.

Onneksi oli sen verran vähän kummiskin jäljellä että homma alkoi olla taputeltu ja sain varmistettua varapuhelimella että kyytikin oli odottamassa. Viimeisen kilsan sain taas kipitettyä vähän paremmalla sykkeellä, eihän sitä kaupungin keskustassa sovi linkuttaa.

Hotellin takana kosketus rantakynnykseen, Toripoliisille vaimoni ja tyttäreni todistamat alafemmat kello 23:31 ja pieni valokuvaushetki. Aivovoimisteluna piti vielä juoksukärry piti purkaa sille mallille että mahtuu takakonttiin. Sitten auton kyytiin pelkääjän paikalle ja matkalle kotiin.

Juoksun jälkeen

Kotiin saavuttuani riisuin vaatteet muitta mutkitta eteiseen ja kävelin suihkuun. En ollut vaihtanut sukkia, shortseja enkä alushousuja kahteen päivään.

Koetin syödä jääkaapista ruuan tähteitä, parhaalta maistuivat kylmät lohipalat. Menin sänkyyn mutta en pystynyt nukkumaan koska molemmissa lonkissa oli voimakas pistävä kipu. Siirryin olohuoneen sohvalle ja erikoisessa kippurassa menetin tajuntani.

Aamuyöllä heräsin yskimiseen ja lonkkakipuun. Päättelin poskionteloiden tulehtuneen. Kävelin omaan sänkyyni ja nukahdin uudelleen.

Aamuyhdeksältä herätessäni uuteen aamuun lonkkakivut olivat poissa.