Peltilehmä II

Tosivanha ja vanha

"Älä myy sitä koskaan." - Pasi Koskinen, Ultrajuoksija

"Pitää niitä uusiakin autoja huoltaa, ja sehän se vasta maksaa" - Huoltomies

Viime kesänä autoni matkamittari alkoi lähestyä 400 tuhannen kilometrin rajapyykkiä. Olin ajatellut kattavaa huoltoa sillä eihän niin puhkiajettua autoa voi myydä, saati sitten antaa vaihdossa järkevään hintaan. Rotiskolla oli ikääkin yli kaksikymmentä vuotta. Niinpä ajomatkaa olisi pidennettävä huolellisesti huoltamalla.

Korjauskustannukset seitsemälle vuodelle jaoteltuna olivat aiemmin vain 54 euroa kuukaudessa, mutta nyt tuli yhdelle kesälle jo 1200 euron edestä: kahdet laakerit, pakoputki ynnä muuta pientä. Lisäksi kaasuttaessa kuului yhä jotain ylimääräistä pörinää ja ajettavuus oli jotakuinkin huono väsähtäneiden etuiskunvaimentimien takia. Saattaisipa toisen tonnin edestä tulla ylimääräistä korjattavaa lähikuukausina.

Kesän aikana luottamus omaan eliittikumppaniin oli siis ehtinyt hieman rapautua. Tulin katselleeksi vaihtoautoja Internetin kautta selaten. Vanhat autot näyttivät olevan halpoja ja uudet kalliita. En myönnä olleeni ostohousut jalassa.

Tein hakuja myös oman autoni kaltaisista ja ikäisistä romuista selvittääkseni voisiko tuollaisen romun voisi laittaa myyntiin jos on tarvis. Toyota Yaris Versoa oli varsin vähän myynnissä, alle 10 kappaletta koko maassa, joten siltä osin saattaisi kysyntää olla. Toisaalta myytävänä oli uudempia tai ainakin vähemmän ajettuja kuin pihalla seisova autovanhus. Esimerkiksi juuri Kempeleeseen myyntiin tullut kaunokainen:

    - Melkein viisi vuotta uudempi kuin omani

    - Ajettu 250 tuhatta kilometriä vähemmän

    - Uudempi malli jossa muun muassa ilmastointi

    - CD-soitin (omassani vain C-kasettipesäke)

    - Radio on ehjä

    - Hinta vain 2250.-

Kallista on

Tuollaista vastaan olisi turha laittaa myynti-ilmoitusta kaikkensa antaneesta elämäntoverista. Pelkästään ilmastoinnin, CD-soittimen ja radion (ajotietokoneeseen integroitu) yhteishinta olisi yli 2250 euroa jos asentaisin ne omaan autooni. Itse asiassa tarvitsisin ilmastoinnin. Ja CD-soittimen. Ja radion.

Oikeastaan tarvitsisin myös 250 tuhatta ajokilometriä.

Viisi vuotta uudempi autokaan ei haittaisi.

Katsoin autoliikkeen yhteystiedot: pieni autoliike joka ostaa vaihtoautoja isommilta liikkeiltä könttänä ja myy nopeasti eteenpäin. Näppäilin puhelinnumeron ja sain myyjän kiinni. Verso oli kuulemma tullut edellisenä iltana eikä sitä oltu ehditty vielä laittaa myyntikuntoon. Kysyin milloin liike aukeaa. Myyjä lupasi tulla paikan päälle tunnin päästä kunhan käyttää koiran ulkona. Hyppäsin tummanvihreän autovanhukseni kyytiin ja laitoin moottorin pärisemään. Hop hei, vielä yksi reissu pitää jaksaa. C-kasetti pesäkkeeseen ja menoksi.

Autoliikkeen pihalla oli toinen asiakas odottelemassa. Hän ei ollut varma mitä oli ostamassa. Ehkä tuon Pösön, tai sitten ehkä Volkkarin. Pihalla oli autoja hintaluokassa tonnista kymmeneen. Verso erottui harmaasta massasta kuin nätti kirkkaanpunainen pesukone.

Kirkkaanpunainen pesukone

Viimein sain myyjältä avaimen ja kävin koeajolla. Ohjaustuntuma oli miellyttävä, käynti mukavan äänetön, kytkin irroittaa vähän ylhäältä. Ei mitään dramaattista. Katselin huoltokirjan läpi. Laite oli ollut enimmän aikaa Helsingin Kaupungin Rakennusviraston omistuksessa. Hyvin huollettu, tosin saatettu käsitellä myös ronskisti.

Laitoin auton parkkiin ja etsin myyjän käsiini.

Juteltiin hinnasta. Sanoin että vähän kallis. Myyjällä ei pysynyt pokerinaama. Tarjosin vanhaa vaihdossa. Käytiin pihalla katsomassa. Ehdotin viittäsataa. Upposi. Kävin sisällä, tehtiin paperit, maksoin välihinnan 1750 euroa. Neuvottelin vielä oman hattuhyllyni ja pölykapselit siirrettäväksi uuteen autoon. Vanha auto ilmaantui heti seuraavana päivänä myyntiin hinnalla 999,-

Olen nyt ajellut nuorikolla neljä kuukautta ja olen ollut tyytyväinen. Jarrupalat on uusittu ja öljyt vaihdettu. Häkkyrä on hintansa haukkunut jos menee ensi kesänä katsastuksesta läpi. Ilmastointi, radio ja CD-soitin ovat olleet kovassa käytössä. Auto on riittävän samanlainen kuin edeltäjänsä joten mitään haikeutta vanhaa kulkupeliä kohtaan ei ole jäänyt. Kojelauta poikkeaa vain uusien toimintojen osalta.

"Maltillinen kasvonkohotus"


Kommentit

  1. Aika ihmeellistä, että Versoa oli noinkin vähän myynnissä. Meillä on Toyota itsellämme, ei tosin Verso vaan Corolla. Toyota merkkihuoltoon se olisi vietävä pian. Olemme olleet kyllä olleet tyytyväisiä eikä varmaankaan merkkiä lähdetä vaihtamaan. Aivan hyvinhän tuosta sai väliä kuitenkin, jos maksettavaa jäi alle pari tonttua. Turvallisia kilometrejä sinne!
    https://muuralanautohuolto.fi/

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit