Kuusi päivää Jouluun

Kristittyjen Joulu on syömäreiden joulu. Varakkaampien perheiden pöydät notkuvat Loppiaiseen asti ja syödä saa niin paljon kuin vyössä riittää reikiä ja lompakossa katetta.

Juomarin joulu on Juhannus. Silloin saa perinteisesti juoda niin paljon kuin jaksaa. Veneilijän joulu se on myös. Jos juo puolitoista pulloa koskenkorvaa yhteen menoon ja soutaa puolialasti järvenselälle pissimään, löytää syvän järven pohjasta edellistalvena kadonneen moottorikelkan. Joku on varmasti keksinyt tämän vitsin ennenkin mutta tietoisesti en kopioinut.

Juoksijan Jouluna saa juosta luvan kanssa hyvin merkityllä reitillä niin pitkään kuin jaksaa, kunhan juoksee 6,7 kilometriä tunnissa. Bonuksena saa myös syödä ja juoda niin paljon kuin haluaa. Siinä mielessä se on vielä hienompi juhla kuin edellämainitut. Tällä Joululla on nimikin, Nuuksio Backyard Ultra, ja se järjestetään kuuden päivän ja yön päästä Perjantaina 2.7.2021.

Valmistautuminen on mennyt tähän asti melko hyvin suunnitelman mukaan. Jos homma ei toimi niin se on sitten suunnitelman vika. Suunnitelman perusrunkona on ollut 2-3 kehittävää harjoitusta per viikko ja sen lisäksi peruskuntoa ja rasvanpolttoa ylläpitävää kevyttä liikuntaa muille päiville. Varsinainen työ lasketaan tehdyksi jo ennen tätä viimeistä viittä viikkoa joten tässä on ollut vain tarkoitus saada muutama sellainen harjoitus jotka valmistavat elimistöä Nuuksion polulle, mutta riittävän kevyesti jotta kisaan saapuu levänneen oloinen urheilija.

Viikko 22:

Ma 31.5. Kevyt asfalttijuoksu 8 km

Ti 1.6.    Kevyt asfalttijuoksu 8 km

Ke 2.6.   Afalttijuoksu intervallit 3 x 1000, 4:15 - 4:30 + verrat 5 km

To 3.6.    Kevyt asfalttijuoksu 8 km

Pe 4.6.    Kevyt polkujuoksu 10 km

La 5.6.    NBU-harjoitus 8 x 6,7 km polkujuoksu, 8 tuntia, verttiä 600 m

Su 6.6.    Kevyt asfalttijuoksu 9 km

Viikko 23

Ma 7.6.   Iltalenkki 8 km kevyt, pulssi 125

Ti 8.6.    Mäkitreeni Ruskotunturi, 50 min loikkaharjoituksia jyrkkään ylämäkeen

Ke 9.6.    Iltapäivä polkujuoksu 10 km rauhallinen, kumma tunne selässä

To 10.6.    Pyöräretki 50 km, alaselkä kipeä

Pe 11.6.    Pyöräily 1 tunti, selkä kipeä, pulssi 110

La 12.6.    Polkujuoksu rauhallinen 32 km, pulssi 115 - 120

Su 13.6    Mäkitreeni runteli 1 tunti + kevyt asfaltti 1 tunti

Viikko 24

Ma 14.6.   Iltalenkki 8 km kevyt, pulssi 125

Ti 15.6.    Juoksu 12 km kevyt (polku 8 km, asfaltti 4 km)

Ke 16.6.    Aamu 8 km jossa 3 x 1000 kiihtyvät, Ilta 1 tunti Ruskotunturi

To 17.6.    Puolimaraton 1:55 jossa kiihtyvät VL 10 x 1000 m, 4:53 - 4:23.

Pe 18.6.    Kevyt 10 km, pulssi 125

La 19.6.    Polkujuoksu kevyt 20 km, pulssi 110, vertti 300 m

Su 20.6    NBU-harjoitus 5 x 6,7 km polkujuoksu, pilvinen 14 astetta, vertti 400 m

Viikko 25

Ma 21.6.   Iltalenkki 8 km kevyt, pulssi 125

Ti 22.6.    Aamulenkki 8 km kevyt kiihtyvä, pulssi 120 - 155

Ke 23.6.    Asfalttijuoksu 3 x 1000 m rento + 7 km verryttely, pulssi max 175

To 24.6.    Tunnin mäkitreeni Köykkyri, aurinkoinen 24 astetta, vertikaali 400 m

Pe 25.6.    Pyöräretki 87 km , aurinkoinen 23 astetta, pulssi 110

La 26.6.    Kevyehkö asfalttijuoksu 19 km, aurinkoinen 21 astetta, pulssi 130

Su 27.6    Kevyt polkujuoksu, 11 km, aurinkoinen 21 astetta, pulssi 115 - 120

Viikko 26

Ma 28.6.   Polkupyöräily 21 km

Ti 29.6.     [suunnitelma] hölkkä 8 km

Ke 30.6.    [suunnitelma] lepo tai hölkkä 4 km

To 1.7.      [suunnitelma] hölkkä 6 km

Pe 2.7.      NBU 2021, kilpailu alkaa klo 18:00

La 3.7.      [arvio] NBU 2021, Jyrki Leskelän kilpailu päättyy klo 18:00  

Viimeisten viikkojen aikana on vastuksina ollut selkäkipu (viikko 23), pitkospuun tukilankkuun kolautettu etureisi mustelmineen (viikko 24) sekä hyttysenpuremien ja kuuman kelin aiheuttamat huonot yöunet muutamana päivänä (viikko 25). Myös kroonisesti kipeä oikea kantapää on vaivannut kuumenpina päivinä.

Nyt tilanne on hyvä sillä edessä on monta rentoa lomapäivää joiden treeniohjelma on kevyt. Tavoitteena on saada itseni levänneellä ja uteliaalla mielellä lähtöviivalle. Sen verran vakavasti otan kisan kuitenkin että mukana on semi-tottelevainen mutta luotettava huoltaja.

Kisastressiä ei tule olemaan sillä saavumme junalla & vuokra-autolla leppoisasti pari tuntia aiemmin paikalle suoraan kotisuomesta. Tärkeimmät varustukset on jo pakattu, ja enää omat ravintoaineet pitää käydä kaupasta hakemassa. Ajatuksena on käyttää pääasiassa järjestäjän tarjoamaa huoltoa. Poikkeuksena:

- osmosal-liuos

- kofeiini eri muodoissaan

- coca-cola

- suolaa

- olutta (alkoton)

- itselleni maistuvaa purtavaa

Yksi pohdinnan aihe on mahdollinen Ibuprofeenin käyttö (Burana). Yleensä en koskaan käytä sitä kisoissa mutta mitenkähän tämänkaltaisessa kisassa jossa 10 minuutin tauon aikana saattavat jalat mennä kivuliaaseen kramppiin tai jumiin vaikka muilta osin jaksaisi vielä kierroksen tai pari. Voi olla että otan varalta yhden Buranan mukaan henkiseksi tueksi, mutta kaksin käsin en ala niitä napostelemaan vaan elämää suuremman tuskan edessä annan nöyrästi periksi ja siirryn katsomoon. Jos oireet vähänkään viittaavat nestehukkaan niin Burana jää siinäkin tapauksessa taskuun.

Ajattelin käydä tarkemmin läpi vielä varustepuolta mutta turha tätä on venyttää sen kummemmin. Matkajääkaappiin tulee juomista ja syömistä sekä juoksijalle että huoltajalle. Laukuissa kulkevat ohjaajantuolit, makuupussit, teltta, varavaatteet ja sen sellaiset. Kenkiä otan vain kahdet: polkukengät ja lenkkarit. Sukkia ja alushousuja pakkaan riittävästi. Auringon suojaksi tulee hattu. Ainakin vielä ennuste näyttää lämmintä koko kisan ajaksi, yöllä kylmimmillään 15 astetta, päivällä 25 asteen pilvetön helle. Sellainen keli ei ole minulle paras mahdollinen mutta pärjään kyllä kun olen ehtinyt tottua.

Sellaista tällä kertaa, heipparallaa, lähden tästä paljuun lihashuoltoa tekemään ja Juhannusta jatkamaan. Onneksi kisaan on enää kuusi päivää ja yötä. Palataan.




 

 


Kommentit

  1. Tsemppiä kisaan! Mielenkiintoista olla seuraajana välillä :=)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, seuraan vuorostani sitten YPH-pallukoita kiikkutuolista 😊

      Poista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit