Nuuksio Backyard Ultra Kokemuksia 2021

 

Valmistautuminen

Kisaan valmistautumisessa viimeiset viisi viikkoa menivät melko lailla suunnitelman mukaan. Treenit eivät olleet ehkä parhaat mahdolliset pitkään ultrasuoritukseen, vaan paremminkin lyhyeen ultraan sopivat. Tein kuitenkin osallistumispäätöksen niin myöhään että harjoittelua en enää ehtinyt suuresti muuttamaan, vaan viimeistelemään ja keventelemään jotakuinkin järkevästi. Ainoa suoranainen virhe oli että kahden viimeisen yön yöunet ennen kilpailua olivat vain puolet normaalista joten huippu-urheilijoiden mukaan kisailemaan saapui vähäsen nuutunut kuntoilija.

Haukipudas-Nuuksio

Minä ja Satu (huoltaja-puoliso) heräsimme starttipäivän aamuna 5:40 ja istuimme kuumimman ajan ilmastoidussa junassa mikä oli periaatteessa hyvä ratkaisu mutta aamuherätys oli tosiaan aivan liian aikainen, sillä olimme jo ehtineet tottua kesälomalla myöhäiseen nukahtamiseen. Tikkurilan asemalta oli lyhyehkö matka autovuokraamon pihaan, ja siinä kyllä sitten meni puoli tuntia hikoillessa kuumimpaan aikaan kun raahasimme kaikki huollossa tarvittavat varusteet autoon. Muutenhan juna-vuokra-auto yhdistelmä oli oikein onnistunut idea, sillä ehdimme kisapaikalle sopivasti tunti ennen starttia ja saimme pystytettyä huoltopisteen siten että en aivan ehtinyt pehmentyä auringossa.

Kisakeskuksessa Solvallan Urheiluopiston pihalla ehdin pikaisesti tervehtiä useita tuttuja juoksupersoonia ja kisan kuluessa paikalla piipahti melkoinen joukko muitakin ultrajuoksun ja polkujuoksun suuruuksia haistelemassa kisatunnelmia.

Päiväreitti 18:00 -  20:00

Päiväreitti 6,7 km, "omat tavoiteajat"

Valitsin päiväreitille jalkaan Salomon Speedcross talvimallit. Muutama kanssakulkija niitä ihmettelikin johon vastasin että on minulla myös kahdet lämpimät sukat alla. Yhdistelmä toimi: kantapää ei pahasti kipeytynyt eikä rakkoja tullut.

Juoksin ensimmäisen kierroksen rennosti letkan mukana. Yllätyin jo tässä vaiheessa siitä miten kauan päiväreittiin meni aikaa: lähes 55 minuuttia. Se oli yli 5 minuuttia kauemmin kuin harjoittelureitilläni kotona. Osittain etenemistä hidastivat kanssakulkijat sillä kapealla polulla ohituspaikat olivat harvassa. Myöskin juurakon ja vaihtelevanmuotoisen kalliopinnan määrä yllätti. Sensijaan noususumma 80 metriä per kierros oli varsin maltillinen ja suopätkätkin olivat kuivia. Reittiä voisi verrata Pilpasuon reittiin, paitsi että helpottavia pitkospuita reitillä ei ollut. Toisaalta reitti ei ollut niin tekninen kuin Iso-Sydänmaan perälenkki. Jokainen itseään kunnioittava pokujuoksijahan toki tuntee nämä referenssit!

Toisella kierroksella otin puhelimen mukaan ja videoin reittiä instagramiin nähtäville. Satuin sellaiseen väliin että edessä ei ollut hitaampia kulkijoita joten huoltoaikaa jäi hieman enemmän. Videokuvauksen välissä tutustuin reitin kiintopisteisiin. Panin mieleeni tarkistusajat kahdesta kohtaa: Kun Orajärvi on näkyvissä niin pitäisi olla kulunut 30 min tai hieman yli ja kun on saavuttu suurimmalle kalliolle, pitäisi olla mennyt hiukan yli 40 min. Koska puhelin oli mukana, ehdin lähettää huoltoon monenlaisia tekstiviestejä. Ikävä kyllä huollon puhelin oli sammutettuna.

Yöreitti 20:00 - 04:00

Yöreitti 6,7 km, helpohko

Yöreitti oli monessa mielessä helpompi kuin päiväreitti joten juoksin sen normilenkkareilla. Loivia ylämäkiä ehti kävelemään runsaasti, sorapolku ja asfaltti olivat helppokulkuisia vaikkakin hieman jalkoja jumittavia ja mikä parasta, aika kului nopeasti kun kanssakilpailijoiden kanssa pystyi leveällä baanalla keskustelemaan. Puolenyön maissa oli jo niin viileää että se suorastaan helpotti oloa vaikka missään kohtaa ei tullutkaan varsinaisesti kylmä.

Kiitokset eritoten Jaana Thorström ja Pasi Koskinen joiden molemman kanssa kiersin täyden kierroksen niitä näitä rupatellen. Ne kierrokset olivat kilpailun helpoimmat. Seuraa oli yön aikana monesta muustakin ja kuulemma huoltajallakin oli ollut kivasti juttuseuraa kisakeskuksessa.

Hattumiehet, Jyrki ja Pasi

Leveä sorabaana ja asfalttitien reuna oli minulle sopivaa helppoa juostavaa, välillä tuntui kuin sitä olisi voinut jatkaa ikuisesti. Huoltoaikaa jäi helposti 5-10 minuuttia per kierros. Siinä ajassa ehti vähän istahtaa tai loikoilla selällään jos siltä tuntui. Yön mittaan sain jopa syötyä pari kipollista kasviskeittoa. Suuhun löytyi siedettävää energiaa ja lötköpullon ehti täyttää. Tavakseni tuli ottaa lötköpulloon vain 3 desilitraa juotavaa jotta sitä oli helppo kantaa.

Viimeisen yökierroksen jälkeen vaihdoin maastokengät jalkaan ja lisäsin annoksen Voltaren Forte-kipugeeliä oikeaan kantapäähän, sillä sitä oli asfaltti jo alkanut hieman juimia.

Päiväreitti 04:00 - 07:00

Hyvin menneen yön jälkeen oli järkytys kuinka paljon hitaampi päiväreitti oli. Kävin 11. kierroksen alussa isommalla hädällä pusikossa ja jäin hitaaseen letkaan. Olin järven rannassa 33 minuutissa ja isolla kalliolla 45 minuutissa. Polulla ei ketään pystynyt ohittamaan joten pienestä loppukiristä huolimatta huoltoaikaa jäi vain kaksi minuuttia. Tämä sattui pahaan aikaan sillä huoltajan lyhyt unitauko oli vielä kesken.

Huollossa tarjolla olisi ollut aamupuuro, en ehtinyt ottaa. Mukana olisi ollut monenlaista nesteytystablettia, magnesiumvoidetta pohkeisiin, jopa pari pullollista energiajuomaa, en ehtinyt niitäkään edes ajatella. Täytin vain lötköpullon dexalilla ja join yhden kuksallisen colaa. Sitten tuli lähtö taas.

Hieman säikähtäneenä lähdin 12. kierrokselle vauhdikkaammin ja pääsin hyvävauhtiseen letkaan jossa ei tarvinnut pysähdellä, ylämäet toki käveltiin reippaasti. Järven rannassa 30 minuutissa, isolla kalliolla 42 minuutissa. Huoltoaikaa jäi ruhtinaalliset 6 minuuttia vaikka vähän himmasinkin vauhtia lopussa. Vaikka huoltaja oli herännyt, tein huollossa tässä kohtaa ehkä suurimman virheen. Otin vain yhden vihreän kuulan ravinnoksi sillä kaipasin mahdollisimman raikasta juotavaa. Kurkkuun kaatui puoli litraa jäisen kylmää vettä, ainoa pullo mikä oli vielä pysynyt täysin kylmänä. Mukaan lötköpulloon otin 3 desiä sitruunateetä. Sitä on helppo juoda mutta siinäkään ei ole paljon energiaa. Kylmän veden ja istahtamisen jälkeen olo oli kuitenkin hyvä.

Tarkoituksella lähdin 13. kierrokselle taas rahtusen hitaammin. Ilma oli hieman lämmennyt mutta metsän suojassa oli vielä mukavan viileää. Pöllähdin Orajärven rantaan 33 minuutissa mutta enää olo ei ollut sitä mitä pitäisi kevyen alun jälkeen. Mutkitteleva rantapolku huimasi ja vatsassa kouristi, kuvittelin että olen syönyt jotain sopimatonta, mutta tuskin sellaisesta oli kysymys. Taistelin eteenpäin samaa vauhtia kunnes isolla kalliolla kuulin Klasilan Jannen sanovan edessään kulkevalle että ollaan tultu liian nopeasti, tässähän jää monta minuuttia vaihtoaikaa. Sen kummemmin tarkistamatta otin loppumatkan vähän iisimmin, kävelin väliin 10 askelta ja sitten juoksin parikymmentä. En tarkistanut kelloa ennen kuin kuulin maalipaikalle saapuessani Mikael Heermanin pillistä yhden vihellyksen: yksi minuutti aikaa lähtöön. Istahdin alas huoltotuolilleni ja katsoi kelloa. Neljäkymmentä sekuntia aikaa lähtöön. Huoltaja yritti kysellä mitä tarvitsen. En saanut vastattua mitään vaan join raikasta vettä kylmimmästä pullosta. Kaikenlaista olisi pitänyt tehdä. Huonon olon takia olisi pitänyt sekoitella nesteytystabletti ja juottaa se minulle. Kofeiinitabletti olisi voinut toimia. Jotain energiaa olisi pitänyt tunkea suuhun, jotain sellaista mikä maistuu. Lötköpullo olisi pitänyt täyttää energiapitoisesta juomasta. Mukana olisi ollut pari pulloa kylmää energiajuomaakin. Kaikkea tätä yritin saada päähäni niiden sekuntien aikana, mutta en saanut sanottua huoltajalle mitään ymmärrettävää. Sitten kuului huuto, kummenen sekuntia lähtöön. En saanut syötyä tai juotua kuin pienen kulauksen vettä. Lötköpullot jäivät maahan.

Kierrokselle 14. lähdin kävely-hölkkäämään muiden perässä yhden vesitilkkasen voimin ilman juomapulloja. Olo oli hetkessä mennyt todella huonoksi, huimasi, oksetti, eikä todellakaan tuntunut siltä että pystyisin oikeasti juoksemaan. Kilometrin kohdalla pysähdyin kokonaan, jäin nojailemaan mäntyyn ja ihmettelemään mitä on tapahtunut. Montaa minuuttia ei tarvinnut hiljentyneessä luonnossa miettiä, kun kilpailuni oli käytännössä ohitse. Pikku tauon jälkeen kävelin samaa reittiä takaisin kisakeskukseen. Sain roimat aplodit ja DNF-kyltin.  Kaikki oli tapahtunut niin nopeasti että sitä tuskin pystyi tajuamaan.

Nuuksion Heerokset La 07:00 - Su 10:00

Keskeyttämiseni jälkeen sain jäädä koko lauantain ajaksi fiilistelemään kisan kulkua. Tällaisen kisan seuraaminen on jännittävintä juuri tällä tavalla - kulkea joukon mukana alkumatkasta sen verran että pääsee kilpailun tunnelmaan mukaan ja sitten jäädä kisakeskukseen seuraamaan oikeiden huippu-urheilijoiden koitosta.

Kisassa taisteli monenlaisia juoksijasuuruuksia sekä polkujuoksun että tiejuoksun areenoilta. Myös kisataktiikkaa oli monenlaista. Osa urheiljoista eteni maastossa säästellen itseään ja viipyi vain lyhyen aikaa huollossa. Tätä taktiikkaa noudattivat menestyksellä ainakin Janne Klasila ja Pekka Aalto. Myös sellainen taktiikka tuntui toimivan että kierros suoritetaan ripeästi ja huollossa ehditään levätä kunnolla.

Seurasin kisaa paikan päällä siihen asti että kilpailijoita oli mukana enää alle 10 kappaletta. Sitten palautimme vuokra-auton, tuijottelimme olutterassilta ilta-aurinkoa, nuokuimme yön junanvaunussa. Kun olimme seuraavana aamuna kotona Pohjois-Suomessa, kilpailu vain jatkui ja jatkui. Loppuratkaisu tapahtui vasta kun minä ja huoltajani olimme jo sikeässä unessa omassa sängyssä kahden valvotun yön jäljiltä.

Voittaja Hannes Veiden (Heavy-Metal Ultran voittaja vuodelta 2019) taktiikka näytti olevan uuvuttavassa kelissä ylivoimainen. Hän suoritti kierrokset ripeästi ja sai lähes joka kierroksen jälkeen yli 10 minuuttia palautumisaikaa. GPS-seurannasta huomasin että aina Orajärvelle eli puolen tunnin kohdalle asti Hannes oli vain hiukan pääjoukkoa edellä, mutta hän kiristi muihin nähden vauhtia huomattavasti viimeisellä parilla kilometrillä. Hän joko tietoisesti kiihdytti tai hänen polkujuoksunsa vain oli niin paljon vahvempaa kuin muilla. Tuloksena 39 tuntia (261 kilometriä) silkkaa nautintoa Solvallan takametsässä ja kilpailun voitto.

Oppirahat

Saimme mukavasti opittavaa tulevia kisoja varten. Alkumatkasta huoltaminen on helppoa mutta juoksijan väsymys voi tulla yllättäen ja silloin reagointiaikaa jää vain minuutti tai pari, huolto pitää olla nopeaa ja etukäteen suunniteltua. Tämän suunnitelman teko on juoksijan vastuulla, huolto sitten toteuttaa ennalta tehtyä suunnitelmaa. Tämä suunnittelupuoli, varsinkin huollon yötauon jälkeinen aika, se hetki jolloin juoksija ei enää itse tiedä mitä tarvitsee, se meiltä jäi tekemättä. Juoksijana minulta jäi liian vähälle reitin aikainen etenemisen seuranta, sen varmistaminen että ainakin 3-4 minuuttia jäisi aikaa huoltoon.

Upeiden juoksusuoritusten lisäksi oli kiinnostavaa seurata huikeita huoltosuorituksia. Monta kertaa uupunut urheilija pelastettiin parissa minuutissa kaatamalla päähän ämpärillinen kylmää vettä, juottamalla ja syöttämällä tarkan ennakkosuunnitelman mukaan, vaihtamalla lötköpullot valmiiksi täytettyihin, jopa tunkemalla juoksulakin sisään jääpaloja.

Kisasta jäi hyvä maku suuhun vaikka oma suoritus ei aivan tavoitetta täyttäytkään. Jos lähden vielä mukaan niin muutan tavoitetta hieman kevyemmäksi, minun tasollani riittänee noin 18 kierrosta. Lisäksi teen tarkan huoltosuunnitelman koko 18 kierrokselle (+ 6 varakierrosta) ja niitä noudatetaan pieteettisen tarkasti. 

Viisastunut?

Yle seurasi kisaa koko sen keston ajajn paikanpäällä, seurantalinkki: Yle: https://yle.fi/urheilu/3-12007328?fbclid=IwAR2Hi7RN8Pt0bSAoY_tv-8DVQElYGSFmEM0mACg9EOwY6g8jDhteGvEQQ7A

Kiitokset Mikael ja Sari Heermanille ja koko järjestelytiimille uskomattoman hienosta ultraelämyksestä, ja Pekka Poudalle kauniiden aurinkoisten säiden osalta.