Suunnistusta Fin5-rastiviikolla

Vilvoittelua Rukan Talvijärvessä

Lähdin jo viikon päästä Nuuksio Backyard Ultra -kisan jälkeen toisenlaiseen kisaan, nimittäin viisipäiväiseen Fin5-suunnistuskisaan, kilpasarjaan H50AL (pojat 50 vuotta, lyhyt rata). Tämä oli ensimmäinen kertani tässä viisipäiväisessä tapahtumassa. Silloin kun harrastin lajia aktiivisesti, Fin5 jäi säännöllisesti Kainuun Rastiviikon jalkoihin. Nyt se järjstettiin kuitenkin sopivasti muutaman tunnin ajomatkan päässä Koillismaalla.

Jalkani eivät olleet täysin palautuneet viikon takaisesta 87 kilometrin hölkkäilystä, mutta ajattelin ettei sillä ole niin suurta väliä. Ajatuksenahan on lähinnä verestää suunnistustaitoja. Kyllä sen 3-5 kilometriä jaksaa juosta jos vain rastit löytyvät.

Suunnistuksen säännöt ovat varsin suoraviivaiset, mutta silti tämä on käytännössä melkoista tarkkuutta vaativa taitolaji. Lähdostä maaliin edetään etsimällä maastosta järjestyksessä karttaan merkityt rastipisteet. Kilpasarjoissa vaikeusaste tulee siitä että rastit on sijoiteltu hieman hankalammin löydettäviin maastopisteisiin eikä rastivälilläkään ole välttämättä helpottavia maastokohteita kuten polkuja.

Hankalankin rastivälin saa edettyä kohteeseen muutamalla perusperiaatteella. Aina rastilta lähdettäessä kannattaa tehdä pikaisesti suunnitelma: minkä reitin valitsee, mitkä ovat tarkistuspisteet reitin varrelta, ojat, suon kulmat, isot kivet, mäkien notkelmat, ja niin edelleen. Varsinkin läheltä rastia on syytä painaa mieleen joku helposti havaittava kohde. Eteneminen tapahtuu suunniteltua reittiä pitkin varmisellen ja tarkistellen kukin etukäteen valittu tarkistuspiste, edettyä matkaa tarkasti arvioiden ja kartta/maasto jatkuvasti oikeassa asennossa pitäen, tarvittaessa kompassin avulla.

Näistä perusasioista huolimatta virheitä tapahtuu: on kiire eikä ehdi niin tarkasti suunnitella vaan singahdetaan karkealla suunnalla kohti seuraavaa rastia, maasto ja kartta eivät tunnukaan vastaavan toisiaan, ylimääräiset rastiliput vievät huomion, suunnistajakaverit ryntäävät eri suuntaan ja kuvittelet että siellä se on. Virheen sattuessa on tärkeää kasata itsensä nopeasti ja selvittää mihin on rastin sijasta saapunut ja mitä kautta voisi varmimmin löytää reitin itse rastipisteeseen.

Päivä 1

Ensimmäisen päivän 4.0 kilometrin reitti sijoittui Posion Kirintövaaran rinteille. Sarjan voittoaika oli 32:05, minulla meni 39:25, eli eroa kärkeen 7 minuuttia 20 sekuntia. Vertailun vuoksi hitain aika oli 1:34:04, eli oli siellä mahdollista eksyä oikein kunnollakin.

Nykyaikaisissa suunnistuskisoissa saadaan jokaiselle rastivälillä väliaika. Rastiväliaikoja vertailemalla huomasin että juostessani virheettömästi, olin rastiväliajoissa sarjani neljäntenä melko usein. Valitsin sen siis vertailutavoitteeksi. Alla olevissa diagrammeissa siis tavoiteprosentti 100% on kunkin rastivälin neljänneksi nopein aika. Alla olevassa diagrammissa näkyy kuinka tämä tavoiteaikani on kullakin rastilla ylittynyt.

Rastilta 6 löytyy päivän ainoa isompi moka, joka maksoi lähes 5 minuuttia. Siinä kävi niin että en ilmeisesti huomannut tuota ensimmäistä polkua joten mentyäni risteykseen kuvittelin olevani aiemmassa risteyksessä. Niinpä menin pururataa liian pitkälle ja lähdin ihan jonnekin muualle kuin rastille. Rinteessä pyöriessäni ja pari rastiakin nähtyäni tulin siihen tulokseen että olen toisessa rinteen osassa ja ymmärsin lähteä oikeaan suuntaan. Töppi oli tosi nolo sillä rasti oli teoriassa helpohko. Tästä voisi oppia vaikka sen, että joka väli pitää mennä tarkasti, jopa polkuväli.

Päivän 1 reittihärveli (täältä voi katsella kisaan osallistuneiden reittejä)

Päivä 2

Toisen päivän 5.5 kilometrin reitti kierteli Posion Kuoppavaaran isokivisiä kankaita. Sarjan voittoaika oli 41:13, minulla meni 54:14, eli eroa kärkeen 13 minuuttia ja sekunti. Rastit löytyivät kohtalaisen hyvin siihen asti kunnes kilometri ennen maalia lähdin seuraamaan maastoon syntyneitä uria ja unohdin itse suunnistamisen. Maalia lähellä olevassa rinteessä satuin rutkasti vasemmalle ja kesti aikansa tajuta missä olen. Töppäily jatkui kun lähdin seuraavalle lyhyelle rastivälille ilman tarkempaa suuntaa ja hujautin rastista ohi luultavasti tosi läheltä. On harvinaista että aukiolla tulee tällaisia töppäilyjä kun metsärastit ensin löytyvät. Sillä saattoi olla osuutta asiaan että helle oli tuolla etelärinteessä kaikkein kuumimmillaan. Nämä virheet maksoivat lähes 7 minuuttia ja olivat koko viikon karmeimmat pummailuni. Tästä voisi oppia että suunnistus ei lopu vielä kun ollaan lähellä maalia, vaan vasta siellä maalissa.

Toisena päivinä koko rastiviikkoni oli myös vaarassa keskeytyä EMIT-leimasimen häiriön takia: leimasin nollautui keskellä kisaa todennäköisesti akun tyhjentymisen takia. Onneksi olin muistanut kiinnittää leimasimeen pahvisen tarkistuslipukkeen josta löytyi rastien mukaiset painaumat. Osa kilpailijoista jättää tarkistuslipun pois ja säästää muutaman sekunnin hipaisuleimaamalla. Nyt sain konkreettisen opetuksen että tarkistuslipukkeen käyttö kannattaa. Kisan jälkeen ostin välittömästi tuoreen EMITin vanhan tilalle.

Päivän 2 reittihärveli

3 päivä

Toisen kisapäivän jälkeen ohjelmassa oli välipäivä jonka ohjelmassa oli rentoa mökkeilyä ja pienen karhunkierroksen leppoisa ympärijuoksu kisaturistien seassa pujotellen. Kolmanteen kisaan pääsin lähtemään henkisesti palautuneena.

Alkuviikko kuljettiin kisaan tältä mökiltä

 Kuusamon Itävaaran viereen oli sommiteltu 3.3 kilometrin keskimatkan rata. Se oli rastiviikon helpoin ja nopein, voittajan aika oli 24:09, minulla kesti 28:57. Tein pari minuutin pikkuvirhettä, ykkösellä ja nelosella. Loput vajaa kolme minuuttia jäin voittajalle juoksuvauhdissa, reitinvalinnoissa ja suunnistuksen sujuvuudessa. Diagrammissa jälleen vertailu neljänneksi nopeimpiin rastiväliaikoihin.

Esimerkkinä kolmannen päivän pikkuvirheestä olkoonn nelosrasti: ajauduin rinteessä vasemmalle sivuun väärälle rastille mutta korjasin tilanteen nopeasti. Minut pelasti se että olin arvioinut askeleita laskien olevani jo oikealla korkeudella rinteessä ja ymmärsin kartan avulla tuon väärän rastin sijainnin. Tällaisten pikkuvirheiden kanssa pystyy elämään, mutta niistä voi myös oppia. Olisin voinut juosta rinteen alla suonotkoon asti josta olisin päässyt tarkemmin suoraan ylös omalle rastille ja säästynyt tuoltakin turhalta säätämiseltä.

Päivän 3 reittihärveli 

 

4. päivä

Rastiviikon haastavin kisa oli 3.3 kilometrin keskimatkan ristirata Kuusamon Meskusvaaran päällä. Voittajan aika oli 27:33, minulla kului 33:38. Tein jälleen pari minuutin pikkuvirhettä, kakkosella ja kuutosella, mutta näin vaikealla radalla se ei ole paljon. Reitillä olisi ollut aineksia isoihinkin eksymisiin, sillä monin paikoin loivan tiheikköisen vaaran päällä oli hankala tunnistaa sijaintia. Alla jälleen vertailudiagrammi "ihanneaikaan".

Lyhyellä kakkosvälillä ajauduin tiheikköisellä alueella hieman oikealle ja huomasin kapean suoalueen. Onneksi en rohjennut jatkaa näin vaikean näköisella alueella eteenpäin ennen kuin oli saanut pääteltyä etten voi olla missään muualla kuin rastista hiukan luoteeseen. Toinen mitä puntaroin oli rastin itäpuolinen suo. Päättelin onneksi oikein ja piilossa oleva rasti löytyi.

Päivän 4 reittihärveli

Päivä 5.

Viidettä päivää hidasti se etten pystynyt kantapääkivun takia enää täysipainoisesti juoksemaan, joten pyrin keskittymään tarkkaan suunnistukseen. Mukana saattoi olla myös turnausväsymystä sillä kisaa edelsi Suomipop Festivaalien pitkäksi mennyt ilta, neljän tunnin yöunet sekä kolmen ja puolen tunnin ajomatka Oulusta takaisin Kuusamoon.

Psyykkistä palautumista kisojen välissä

 Lauantain 5,1 kilometrin kisa juostiin Kuusamon Tavivaaran alueella ja rastivälit olivat taas tarkkuutta vaativia. Yhtään isompaa pummia ei enää viimeisenä päivänä tullut - rastien löytymistä helpotti sekin että juoksuvauhtini oli nyt kipeän jalkani takia noin minuutin kilometriltä hitaampi kuin edellispäivinä. Voittajan aika oli 40:11, minun aikani 51:26.

Viimeiseltä kisapäivältä voisi nostaa esiin hyvin menneen rastivälin. Kakkoselta kolmoselle lähtiessä tajusin heti että nyt pitäää olla tarkkana. Tähtäsin ensin pitkulaiselle suolle, sitten etsiydyin ison kiven tuntumaan, kaarroin siitä kumpareen yli pikkusuolle ja siitä minijyrkänteen vierestä isommalle suolle. Suon kulmasta tarkistin suunnan vaikean näköiselle kolmosrastille, joka löytyikin heti vaikka näkyikin tiheikössä vasta ihan läheltä.

Päivän 5 reittihärveli

Yhteenveto

Kisaviikon alussa juoksuvauhtini oli kohtalainen mutta rastit eivät löytyneet liian vähäisen suunnistusharjoittelun takia. Loppuviikosta rastit alkoivat löytyä mutta varsinkin viimeisenä päivänä kivikkoisessa umpimetsässä juoksu meni jalan takia mahdottomaksi, kävelin paljon ja valitsin reitinvalinnat pehmeitä suonpohjia pitkin milloin mahdollista. Tulin omassa sarjassani lopulta seitsemänneksi kahdestakymmenestä osallistuneesta. Jos toisen päivän turhat virheet juuri ennen maalia olisivat jääneet tekemättä niin sijoitus olisi voinut olla neljäntenä. Jossittelu on hauskaa mutta tarpeetonta, voittajan vauhtiin ei olisi tällä kunnolla ollut asiaa vaikka taidot olisivat oleet priimaa.

Kaiken kaikkiaan viikko oli kivaa treenivaihtelua, pikkuhiljaa päähän on muistunut tärkeimmät suunnistuksen osa-alueet. Toisaalta selvää on että oikea kantapää ei anna mahdollisuutta tähän huviin kovin usein. Suunnistus on vauhtikestävyyslaji jossa ei ehdi keskittyä siihen millaselle alustalle kipeällä jalalla astuu. Ensimmäiset päivät menivät siedettävästi paksulla urheiluteippauksella mutta loppuviikosta kipu alkoi haittaamaan suorituksia.