Sysipaskan hiihtäjän viimeinen kilpastartti

Edellisessä "sysipaska hiihtäjä" -jaksossa jäi ilmaan roikkumaan mahdollinen hiihtokilpailuun osallistuminen vuonna 2026. Eh, nimittäin, vuoden 2025 perumisten myötä minulla oli paikka tämän vuoden Tervahiihtoon, tuohon perinteiseen massatapahumaan joka järjestetään jo 147. kertaa.

Osallistumisoikeus siirtyi kuninkuusmatkalle eli perinteisen hiihtotavan, niinsanotun diagonaalihiihdon, kilpasarjaan pisimmälle matkalle. Päätin osallistua, kun kerta oikeus siihen on. Pienenä miinuksena sellainen sivuseikka, että polvi on antanut tänä talvena juosta. Niinpä ei ole tarvinnut treenata hiihtoa. Tavoitteena on kuitenkin parantaa aiempaa ennätystä Tervahiihdon sijoitusten suhteen. Muistaakseni vuonna 2004 sijoituin pitkällä perinteisellä sijalle 97. Tänä vuonna vastaavassa kilpasarjassa on 19 osallistujaa. Sijoitusennätys vaatiin sen, että jaksan sujutella reitin kokonaisuudessaan läpi.

Ennen starttia kaikki on hyvin

Varustevalintani ei edustanut valtavirtaa. Kilpasarjalaisilla vaikutti olevan pääasiassa tasatyöntösukset ja pitkät sauvat. Kokeilin tasatyöntää viime viikolla ja jaksoin kaksikymmentä työntöä kerrallaan, sen jälkeen piti alkaa potkutella. Niinpä päädyin valinnassa vuorotahtisukseen.

Jalkaan tuli siis Madshusin halvat karvapohjalliset markettisukset, siihen markettimonot ja halvimmat markettisauvat, sellaiset joissa on oikea lenkkihihna eikä mitään tarravirityksiä.

Luisto-osassa alla mustaa Rexiä ja päällä sinistä Rexiä.

Tiedossa oli pitkähkö reissu joten otin taskuun vielä ison pussillinen toffeepaloja.

Startissa ryhmityin kuuman ryhmän taakse

 

Startti tapahtui kello 8:00 Hiukkavaaran lisäkoulun pihasta. Ladut olivat vasta ajetut mutta yöllä oli satanut runsaasti uutta pakkaslunta ja kisan aikana sateli hiukan lisää. Niinpä Madshusien luisto oli hyvä mutta nihkeä. Kansanedustaja Juha Hänninen piti puheen joten lähtölaukaus oli helpotus. Startin jälkeen haettiin asemia. Tasatyöntäjät runttasivat kärkeen ja me vuorohiihtäjät ryhmityimme häntäjoukkoihin.

Alkumatka Sankivaaraan meni mukavasti jutellen samanikäisen kohtalotoverin kanssa, hän tosin oli kuntosarjassa. Huoltopisteellä join urkkajuomaa ja nakkasin toffeepalan perään. Oli kyllä hyvä idea johonkin geeleihin verrattuna. Sankivaaran nousuissa sain sen verran virtaa että jätin kohtalotoverin taakse ja sain hiihtää omia aikojani Kiekonmajan kautta Hiukkavaaraan. Siinä parin tunnin kohdalla alkoi käsissä olla jo kohtuullinen jumi mutta jatkoin sisukkaasti samalla rytmillä: 20 tasatyöntöä ja 20 askelparia vuorotahtia. Myös perse ja selkä alkoi olemaan tulessa jos totta puhutaan.

Hieman ennen Hiukkavaaraa vastaan tulivat pitkän matkan luisteluhiihtäjät. Vaarallisilta tilanteilta vältyttiin sillä latu ei ollut kovin luistava, luistelijat näinollen pysyttelivät heille varatulla alueella. Joku sieltä joukosta tervehtikin mutta en ehtinyt hoksata kuka se oli. 

Hiukkavaarasta lähdettiin välilatuja pitkin reittiä Talvikangas-Heikinharju kohti Auranmajaa jossa kierrettiin sekä koiralatu että normivitonen. Huoltopisteillä alkoi maistua jo suolakurkut sekä mustikkakeitto. Auranmajalla kysyin ensimmäistä kertaa huoltajilta kuinka pitkä matka olisi vielä maaliin. Vastaus oli että 7 kilometriä. Taisi olla vähän enemmän.

Kisasykkeet ja kalorit

 

Jylkynkangas-Ahvenoja oli rankka pätkä hiihdellä perheliikkujien keskellä, mutta sitten alkoi käydä selväksi että kilsoja on melko vähän jäljellä. Aikatavoitetta ei ollut mutta ilman muuta "alle 6 tuntia olisi kiva". Kuusi tuntia alkoi lähestyä sen verran ripeästi että oli pakko vähän kiristää tahtia. Viimeiset sata metriä kovaa. Loppuajaksi tuli 5:51:15. Sijoituksellisesti olin 18. Hitto vie, olin isossa perinteisessä massahiihdossa, pisimmällä matkalla kilpasarjassa kahdeksastoista. Siinä on lapsenlapsille kerrottavaa. Jaa montako starttasi samalle matkalle? No yhdeksäntoista. Yksi keskeytti.

Väsynyt mutta onnellinen, mitali kaulassa

Täytynee vielä selittää tuo otsikko. Sen verran sain pohdittua matkan varrella että eiköhän nämä kilpahiihdot ole tältä osin hiihdetty. Hiihtosuunnistuksessa saatan kisoihin osallistua mutta tasamaan hiidossa varmaan jatkossa kuntosarja kutsuu.

Juoksun osalta tilanne on toinen. Se on minulle luontaisempi liikkumismuoto. Seuraava juoksukisa on jo toukokuussa, 12 tunnin ultrajuoksu Kokkolassa. Polvet osoittavat paranemisen merkkejä sen verran kivasti että on aika laittaa hiihtomonot naftaliiniin odottamaan otollisempia aikoja. Samoin myös sysipaska hiihtäjä siirtyy osaksi muistojen Tonavaa.

Tässä vielä päivän tulokset perinteisen hiidon 56 km miesten kilpasarjasta: