Kokkola Ultra Run 2016
Saavuimme kisapaikalle noin tuntia ennen, minä, Visa-Pekka ja huoltajamme Teemu. Valmistautumiseen kuului numerolappujen kiinnitys ja juoksuvaatteiden pukeminen.
Omia eväitä ja varusteita varten meille oli vapaa huoltopöytä muiden kilpailijoiden tavoin. Järjestäjien huollossa oli myös saatavilla monenlaista syötävää ja juotavaa. Lähdön hetki tuli ja meni. Oltiin liikkeellä. Kaunis puistoreitti kulki koko 865 metrin pituutensa Suntin rantoja molemmin puolin.
Visa-Pekalla ja minulla oli hyvin erilanen taktiikka. Minä lähdin rauhallisesti liikkeelle, kävelin säännöllisesti lyhyitä pätkiä ja keskityin lähinnä kanssakilpailijoiden kanssa seurustelemiseen. Visa-Pekka aloitti rohkeammalla vauhdilla ja juoksi keskittyneesti omaa juoksuaan kilpakumppaneita sen enempää seurailematta. Visa-Pekka tukeutui enemmän omaan huoltoon kun taas minä koetin syödä ja juoda järjestäjien seisovaa pöytää tyhjäksi. Kohokohtana tarjonnassa oli nuudeleita yöllä ja kaurapuuroa aamulla.
Puoleenväliin asti kilpailu meni molemmilta sujuvasti. Visa-Pekan ongelmat alkoivat ensimmäisenä. Ruuansulatus ei toiminut normaalisti - piti käydä antamassa ylen. Hetkellinen runners-high ei kantanut pitkälle. Juoksu meni vaivalloiseksi. Jälkiviisaasti voisi arvella että ensitunteina vauhtia oli hieman liikaa. Pikkuvarpaankin iho kuoriutui irti ja etenemisestä tuli tuskallista. Lopulta hän siirtyi pois radalta kun 128 kilometriä oli koossa - 24h ultrakisan sääntöjen mukaan kyseessä ei ole keskeytys vaan hyväksytty lopputulos, tosin huomattavasti tavoiteltua lyhyempi.
Minulla ei ollut suurempaa tavoitetta kunhan onnistuisin pysymään liikkeellä koko ajan. Aika kuluu nopeasti kun on juttuseuraa. Lätisin ummet ja lammet huoltajille ja kanssakilpailijoille. Olimme Teemun kanssa yksimielisiä siitä että parhaat jutut ovat kaksimielisiä. Melkoinen virhe minulle tuli jo alussa: tuhrasin paljon kallista aikaa urheiluhallin WC:ssä käymiseen vaikka reitin varrelle oli varta vasten pystytetty bajamajoja.
Aamuyön tunteina jaksoin hetken aikaa juosta tosi hyvin mutta sitten reidet kipeytyivät. Itse asiassa ne olivat torstain pesäpallopeleistä kipeät jo kisan alkaessa. Täytyi pitää useita pikku ongelmanratkaisutaukoja jotta sain juoksun taas kulkemaan. Keskeinen ongelma taisi olla se että yö oli melko kylmä enkä huomannut ajoissa lisätä vaatteita.
Aamun viimeinen parikymmentä kilometriä minulla meni lähinnä kävellen. Paitsi loppukiri. Olen vakaasti sitä mieltä että hyvään urheilusuoritukseen kuuluu asiallinen loppukiri. Juoksin viimeiset 15 minuuttia niin kovaa kuin vain pääsin. Kiri herätti hieman huomiota kisan luonteen huomioonottaen. Sain kuitenkin sen avulla pyöreämmät lukemat ja 165 kilometriä kasaan.
Lähdimme kisan päätyttyä melko nopeasti kotia kohti kukin meistä kokemusta rikkaampana. Teemu ja Visa-Pekka pääsivät tutustumaan lajiin n.s. sisältä käsin ja minä verestämään vanhoja muistoja. Vastaanottavaisimpia kanssakulkijoita ehdin jopa perehdyttää Nuorgam-Helsinki 2017 juoksuun, eritoten mahdollisuuteen osallistua siihen muodossa tai toisessa.
Nyt kun kisan päättymispäivä kaartuu kohti iltaa niin kieltämättä reisiä hiukan pakottaa. Se loppukiri? Päätän raporttini tähän.
Jyrki, Onni ja Visa-Pekka
Omia eväitä ja varusteita varten meille oli vapaa huoltopöytä muiden kilpailijoiden tavoin. Järjestäjien huollossa oli myös saatavilla monenlaista syötävää ja juotavaa. Lähdön hetki tuli ja meni. Oltiin liikkeellä. Kaunis puistoreitti kulki koko 865 metrin pituutensa Suntin rantoja molemmin puolin.
Visa-Pekalla ja minulla oli hyvin erilanen taktiikka. Minä lähdin rauhallisesti liikkeelle, kävelin säännöllisesti lyhyitä pätkiä ja keskityin lähinnä kanssakilpailijoiden kanssa seurustelemiseen. Visa-Pekka aloitti rohkeammalla vauhdilla ja juoksi keskittyneesti omaa juoksuaan kilpakumppaneita sen enempää seurailematta. Visa-Pekka tukeutui enemmän omaan huoltoon kun taas minä koetin syödä ja juoda järjestäjien seisovaa pöytää tyhjäksi. Kohokohtana tarjonnassa oli nuudeleita yöllä ja kaurapuuroa aamulla.
Puoleenväliin asti kilpailu meni molemmilta sujuvasti. Visa-Pekan ongelmat alkoivat ensimmäisenä. Ruuansulatus ei toiminut normaalisti - piti käydä antamassa ylen. Hetkellinen runners-high ei kantanut pitkälle. Juoksu meni vaivalloiseksi. Jälkiviisaasti voisi arvella että ensitunteina vauhtia oli hieman liikaa. Pikkuvarpaankin iho kuoriutui irti ja etenemisestä tuli tuskallista. Lopulta hän siirtyi pois radalta kun 128 kilometriä oli koossa - 24h ultrakisan sääntöjen mukaan kyseessä ei ole keskeytys vaan hyväksytty lopputulos, tosin huomattavasti tavoiteltua lyhyempi.
Minulla ei ollut suurempaa tavoitetta kunhan onnistuisin pysymään liikkeellä koko ajan. Aika kuluu nopeasti kun on juttuseuraa. Lätisin ummet ja lammet huoltajille ja kanssakilpailijoille. Olimme Teemun kanssa yksimielisiä siitä että parhaat jutut ovat kaksimielisiä. Melkoinen virhe minulle tuli jo alussa: tuhrasin paljon kallista aikaa urheiluhallin WC:ssä käymiseen vaikka reitin varrelle oli varta vasten pystytetty bajamajoja.
Aamuyön tunteina jaksoin hetken aikaa juosta tosi hyvin mutta sitten reidet kipeytyivät. Itse asiassa ne olivat torstain pesäpallopeleistä kipeät jo kisan alkaessa. Täytyi pitää useita pikku ongelmanratkaisutaukoja jotta sain juoksun taas kulkemaan. Keskeinen ongelma taisi olla se että yö oli melko kylmä enkä huomannut ajoissa lisätä vaatteita.
Aamun viimeinen parikymmentä kilometriä minulla meni lähinnä kävellen. Paitsi loppukiri. Olen vakaasti sitä mieltä että hyvään urheilusuoritukseen kuuluu asiallinen loppukiri. Juoksin viimeiset 15 minuuttia niin kovaa kuin vain pääsin. Kiri herätti hieman huomiota kisan luonteen huomioonottaen. Sain kuitenkin sen avulla pyöreämmät lukemat ja 165 kilometriä kasaan.
Lähdimme kisan päätyttyä melko nopeasti kotia kohti kukin meistä kokemusta rikkaampana. Teemu ja Visa-Pekka pääsivät tutustumaan lajiin n.s. sisältä käsin ja minä verestämään vanhoja muistoja. Vastaanottavaisimpia kanssakulkijoita ehdin jopa perehdyttää Nuorgam-Helsinki 2017 juoksuun, eritoten mahdollisuuteen osallistua siihen muodossa tai toisessa.
Nyt kun kisan päättymispäivä kaartuu kohti iltaa niin kieltämättä reisiä hiukan pakottaa. Se loppukiri? Päätän raporttini tähän.
Hyvä, Jyrki! Kokemus "voitti" seurueessamme, jos minutkin siihen lasketaan. Oikein hyvää palautumista. 165km on VALOVUODEN enemmän kuin 133km. Ketuttaa, mutta vain kilpailullisesti ja hyvällä maulla :) Ehkä sittenkin pitää vielä joskus juosta sileä 24h, kun tämä meni häneksi.
VastaaPoista