Sevettijärvi-Nuorgam 1981

Olen vieraillut suomineidon päälaella Nuorgamissa useita kertoja, mutta elävimmin tuo Suomi 100 -juoksun aloituspiste muistuu mieleen lapsuutemme erävaellusretkeltä. Taivalsimme melko vaativan 80-kilometrin vaellusreitin Sevettijärveltä Nuorgamiin alle viikossa. Meidän kolmen veljeksen lisäksi mukana oli isäni ja hänen veljensä Esa. Reitti oli varsin rauhallinen, tapasimme matkalla vain muutaman vaeltajan. Siitä huolimatta vaelluksesta tuli ikimuistoinen.

---

Sevettijärveltä pohjoiseen ohut vaelluspolku näkyi metsäisessä maastossa selvästi. Miesten täyteen pakatut rinkat hidastivat matkantekoa ja pohjoinen aurinko nosti hien pintaan. Sääsket tunkivat korviin. Ensimmäinen vastus oli vuolaasti virtaava Näätämöjoki. Meiltä pojilta sen ylittäminen kahlaamalla ei olisi onnistunut.

Opukasjärven rannalta löysimme lukitsemattoman veneen. Me lapset saimme kyydin järven toiselle puolelle ja jäimme sinne odottamaan varusteiden kanssa. Miehet palauttivat veneen ja lähtivät etsimään kahlaamoa. Pitkän odotuksen jälkeen isä ja Esa saapuivat kauttaaltaan märkinä ja kalpeina. Ylitys oli ollut vielä hurjempi kuin miltä se näytti.

---

Reitti jatkui pikku lampien kuvioimalla tundralla. Polku katosi välillä kokonaan ja suunnistus topografisella kartalla oli onnen kauppaa. Eksyimmekin hetkeksi. Lähimmälle tielle oli kymmeniä kilometrejä. Meille lapsille se oli seikkailua parhaimmillaan.

Tsaarajärven tuvalla oli jo valmiiksi kaksi saksalaista nuortamiestä kun sinne saavuimme. Tulimme hyvin juttuun, isäni osasi muutaman sanan Saksaa. Tsaarajärvi on syvä ja laaja tunturijärvi. Siikaa meillä veljeksillä nousi mukavasti, isoja vonkaleita, osa niistä mato-ongella. "Sieben!". Saksalaiset ystävykset eivät saaneet mitään. Vääränlaiset vieheet? Annoimme heille vähän siikaa lohdukkeeksi.

---

Caroaivin rinteellä vastaan tuli lyhytpartainen karaistuneen näköinen mies koira mukanaan. Koira oli karannut Pulmankijärven rannalta hänen mukaansa. Lupasimme saatella koiran takaisin. Talutushihna sidottiin nuorimman veljen vyöhön koska hänellä ei ollut rinkkaa. Siitä tuli melkoista kyytiä - koira oli villin puoleinen vetokoira.

Ihmisen jälkiä tunturissa

Tsuomasvarri on laakeassa maastossa huikea näky. Iltaruskossa erikoisen muotoinen korkea tunturi on yksinään kuin toisesta maailmasta. Sen juurella sijaitsi hyvin pidetty entinen rajavartioiden kämppä. Koira metsästeli hiiriä samalla kun me vaeltajat valmistimme iltapalaa. Seuraavana päivänä reitti kulki pitkän tovin rajan pinnassa kosteikkoisessa maastossa. Viimein saavuimme Pulmankijärven rantaan. Nuo yöt tunturissa ovat ainoita kertoja kun olen elänyt koiran kanssa.

---

Pulmankijärven pohjukasta ylitimme syvän mutkaisen joen veneellä ja palautimme koiran. Edessä oli vielä raskas taivallus metsätietä pitkin Nuorgamin keskustaan. Kiirehdimme. Keskustassa odotti paluu sivistyksen pariin. Ostimme kioskilta jäätelöpuikot. Toisetkin.

Kommentit

  1. Joudut kohtaamaan muistosi yhä uudelleen kun aiot juosta Nuorgamista Helsinkiin.
    Asiaa hankaloittaa että olet asvalttitien vanki ja edessä loputon askelia vaativa matka. Et voi poiketa "polulta" vaan on jatkettava kohti rannikon pientä kalastajakylää.
    Tulet kohtaamaan päiviä jolloin ainoa muistosi on valkoinen pientareen viiva ja loppumaton väsymys.

    Siksipä tuon kaiken kokeneena suosittelen harjoittamaan myös henkisiä ominaisuuksia pitkillä hitailla lenkeillä; mielikuvina tulevasta - välähdyksinä mahdottomasta.

    VastaaPoista
  2. Onneksi aika on jo kullannut muistot, helpottaa niiden kohtaamista. Toisaalta vaarana on että että parhaat muistot kuluvat kirjoitellessa ja matkalla päässä pyörii niitä vähemmän mieluisia.

    Henkistä puolta voi harjoittaa tiettyyn rajaan asti. Mutta tienpientareella en kuitenkaan muuta kuin ottaa vastaan mitä tulee. Niinkuin elämän tiellä.

    VastaaPoista
  3. Pauttiarallaa näin se meni, mutta täytyy muistaa että rajavartijoiden tupa oli täynnä otuksia ja liian kuumaksi lämmitetty meidän toimesta.

    T;) Iso-Veli

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Suositut tekstit