Karhun kierrokset
Suomen suosituin retkeilyreitti, legendaarinen Karhunkierros, on vain kolmen tunnin matkan päässä Oulusta. Se mutkittelee Oulangan kansallispuiston parhaiden nähtävyyksien kautta: jokikanjoneiden, kuohuvien könkäiden, riippusiltojen, korkeiden vaarojen ja erämaametsien.
Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan erävaellusta tuolla reitillä yhdeksänvuotiaana. Mukana oli kaksi veljeäni sekä isä ja setä. Tavoitteena oli edetä rauhallisesti noin kymmenen kilometriä päivässä. Ensikertalaisilla oli ruhtinaallisesti varusteita ja evästä mukana. Aikuisten kantamusten painoksi punnittiin yli neljäkymmentä kiloa joten eteneminen oli alkumatkasta melko kömpelöä. Ensimmäinen kommellus tapahtui kun setäni Esa horjahti uupuneena sillalta ja putosi puroon munia myöten.
Kalastus oli reissulla tärkeässä osassa. Nostimme ahvenia jo ensimmäisestä Valtavaaran kainalossa kimaltelevasta lammesta. Suurimman kalansaaliin saimme Jussinkämpän lähistöltä Kulmakkajärvestä. Siellä sattuikin taas pieni kommellus. Pysähdyimme syömään tukevasti jotta varman päälle pakattuihin rinkkoihin saataisiin vähän kevennystä. Päätimme sitten jäädä myös yöksi ja teltoille näyttikin löytyvän oikein mukava painauma. Nukuin huonosti kun paleli. Ulkona satoi. Aamulla huomasin että makuupussi oli ihan märkä. Telttapaikastamme oli tullut sateen takia lammikko.
Kommelluksista huolimatta tai ehkä osittain niiden takia reissu oli ikimuistoinen. Kiutakönkään kalliouoman näkeminen ensimmäistä kertaa oli varmaankin se kohokohta.
Palasin karhunkierrokselle nuorenamiehenä 90-luvulla. Koko reitin kulkemiseen meni tuolloin puolitoista vuorokautta. Karhunkierros oli muuttunut melko paljon, muunmuassa siltoja oli lisätty kahlaamojen tilalle. Kävelin rauhallisesti mutta ilman pitkiä taukoja ja yövyin lyhyesti puolivälissä. Siltä reissulta muistuu mieleen nolo tapaus jota en liene kenellekään kertonut. Olin kevyellä repulla liikkeellä joten kaikki vaatteeni olivat iltayöllä kuivumassa. Kun ketään ei ollut koko iltana näkynyt niin päätin juosta ulkohuussiin ilman rihman kiertämää housut kädessäni. Hetikohta alkoikin kuulua koiran haukuntaa ja pian paikalla oli kaksi ikäneitoa. Kädessäni olevat housutkin osoittautuivat puseroksi. Ehdin tehdä jo suunnitelmia viuhahdusreitiksi mutta onneksi naiset jatkoivat matkaa ja pääsin hiippailemaan teltalle.
Kahdeksan vuotta sitten tein ensimmäisen juoksuvaellukseni Ristikalliolta Rukalle. Aikaa meni 70 kilometriin noin 13 tuntia. Rauhallisella vauhdilla edeten tuollainen vaellus oli miellyttävä elämys ja samalla hengähdystauko arjesta kun kotona odotettiin nuorempaa tytärtämme syntyväksi. Yksin liikkuessa pääsi nauttimaan maisemista toden teolla ainakin niin hyvällä säällä. Ehdin juuri ja juuri ajoissa Rukalle nauttimaan pizzaa ja olutta. Valtavaaran vuorijono oli raskas mutta ainoa pysyvämpi vamma oli huonosti istuvasta repusta aiheutunut massiivinen hiertymä selässä. Hotelliyö piti kuitenkin käynnistää Buranalla.
Kolme vuotta sitten Karhunkierroksella järjestettin ensimmäistä kertaa polkujuoksutapahtuma. Se oli lämminhenkinen pikku tapahtuma jossa järjestelyt olivat hyvät. Piskuinen osallistujajoukko oli monipuolinen ja tunnelma hyvä, jopa lähtö meinasi unohtua. Ilma oli kuuma mutta otin riskin ja lähdin liikkeelle pelkkää pullovyötä kantaen. Alkumatka menikin nopeasti lämpimänä kesäaamuna. Sitten alkoi tulla hiukan liiankin kuuma, kesä oli aikaisessa.
Oulangan luontokeskukselle päästyäni oli jo helle mutta otin silti vain pari pullollista nestettä seuraavalle lähes kolmenkymmenen kilometrin etapille. Juomathan sitten loppuivat ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Helteessä juokseminen janoisena on melko toivotonta hommaa. Jussinkämpän lähellä olisi kai ollut jossain lähde. Järjestäjien Heikki sattui kävelemään vastaan ja antoi puoli pulloa vettä omistaan. Huippupalvelu. Lisäksi pummasin vaeltajakaksikolta melkein koko termospullollisen kuumaa Hart-Sport juomaa.
Viimeinen etappi Juumasta Rukalle oli kaikkein vaikein. Ensimmäinen suonenveto reisiin tuli loivassa alamäessa kun astuin vähän huolimattomasti vinolle kivelle. Sen jäleen makailin tuon tuostakin selällään maassa kivusta huutaen. Kukaan ei kuullut. Maalin asti pääsin mutta tyylipisteitä en enää kerännyt tuossa vaiheessa. Kahdeksankymmenen kilometrin etenemiseen meni hieman alle 13 tuntia. Voitin kisan.
Sittemmin tuosta Karhunkierroksen juoksukisasta onkin tullut suosittu polkujuoksutapahtuma joka on liikuttanut tuhansia suomalaisia. Kisan voittoon minulla ei enää ole ollut asiaa mutta viime vuonna ennätykseni 80-kilometrin reitillä parantui alle 12 tuntiin vaikka reitti oli muuttunut hiukan vaativammaksi. Ikimuistoinen kommellus oli myös toissavuotinen kahlaus syvässä munahangessa joka on melkoinen tarina sinänsä.
Ilmoittautuminen ensi kevään kisaan aukeaa 4.10.2016 klo 18:00 osoitteessa nutskarhunkierros.fi ja varmaankin suosituimmat matkat myydään loppuun taas muutamassa minuutissa. Onneksi lyhyemmistä matkoista pitäville harrastajille on tarjolla myös 31 kilometrin pikamatka jossa pääsee kokemaan reitin monipuolisimman osuuden tiiviimmässä paketissa. Olen itse vielä vähän kahden vaiheilla. Voisinhan juoksemisen sijasta lähteä mukaan vaikkapa talkoohommiin.
Pääsin ensimmäistä kertaa kokeilemaan erävaellusta tuolla reitillä yhdeksänvuotiaana. Mukana oli kaksi veljeäni sekä isä ja setä. Tavoitteena oli edetä rauhallisesti noin kymmenen kilometriä päivässä. Ensikertalaisilla oli ruhtinaallisesti varusteita ja evästä mukana. Aikuisten kantamusten painoksi punnittiin yli neljäkymmentä kiloa joten eteneminen oli alkumatkasta melko kömpelöä. Ensimmäinen kommellus tapahtui kun setäni Esa horjahti uupuneena sillalta ja putosi puroon munia myöten.
Kalamiehet tauolla
Kalastus oli reissulla tärkeässä osassa. Nostimme ahvenia jo ensimmäisestä Valtavaaran kainalossa kimaltelevasta lammesta. Suurimman kalansaaliin saimme Jussinkämpän lähistöltä Kulmakkajärvestä. Siellä sattuikin taas pieni kommellus. Pysähdyimme syömään tukevasti jotta varman päälle pakattuihin rinkkoihin saataisiin vähän kevennystä. Päätimme sitten jäädä myös yöksi ja teltoille näyttikin löytyvän oikein mukava painauma. Nukuin huonosti kun paleli. Ulkona satoi. Aamulla huomasin että makuupussi oli ihan märkä. Telttapaikastamme oli tullut sateen takia lammikko.
Kommelluksista huolimatta tai ehkä osittain niiden takia reissu oli ikimuistoinen. Kiutakönkään kalliouoman näkeminen ensimmäistä kertaa oli varmaankin se kohokohta.
Palasin karhunkierrokselle nuorenamiehenä 90-luvulla. Koko reitin kulkemiseen meni tuolloin puolitoista vuorokautta. Karhunkierros oli muuttunut melko paljon, muunmuassa siltoja oli lisätty kahlaamojen tilalle. Kävelin rauhallisesti mutta ilman pitkiä taukoja ja yövyin lyhyesti puolivälissä. Siltä reissulta muistuu mieleen nolo tapaus jota en liene kenellekään kertonut. Olin kevyellä repulla liikkeellä joten kaikki vaatteeni olivat iltayöllä kuivumassa. Kun ketään ei ollut koko iltana näkynyt niin päätin juosta ulkohuussiin ilman rihman kiertämää housut kädessäni. Hetikohta alkoikin kuulua koiran haukuntaa ja pian paikalla oli kaksi ikäneitoa. Kädessäni olevat housutkin osoittautuivat puseroksi. Ehdin tehdä jo suunnitelmia viuhahdusreitiksi mutta onneksi naiset jatkoivat matkaa ja pääsin hiippailemaan teltalle.
Kahdeksan vuotta sitten tein ensimmäisen juoksuvaellukseni Ristikalliolta Rukalle. Aikaa meni 70 kilometriin noin 13 tuntia. Rauhallisella vauhdilla edeten tuollainen vaellus oli miellyttävä elämys ja samalla hengähdystauko arjesta kun kotona odotettiin nuorempaa tytärtämme syntyväksi. Yksin liikkuessa pääsi nauttimaan maisemista toden teolla ainakin niin hyvällä säällä. Ehdin juuri ja juuri ajoissa Rukalle nauttimaan pizzaa ja olutta. Valtavaaran vuorijono oli raskas mutta ainoa pysyvämpi vamma oli huonosti istuvasta repusta aiheutunut massiivinen hiertymä selässä. Hotelliyö piti kuitenkin käynnistää Buranalla.
Kolme vuotta sitten Karhunkierroksella järjestettin ensimmäistä kertaa polkujuoksutapahtuma. Se oli lämminhenkinen pikku tapahtuma jossa järjestelyt olivat hyvät. Piskuinen osallistujajoukko oli monipuolinen ja tunnelma hyvä, jopa lähtö meinasi unohtua. Ilma oli kuuma mutta otin riskin ja lähdin liikkeelle pelkkää pullovyötä kantaen. Alkumatka menikin nopeasti lämpimänä kesäaamuna. Sitten alkoi tulla hiukan liiankin kuuma, kesä oli aikaisessa.
Oulangan luontokeskukselle päästyäni oli jo helle mutta otin silti vain pari pullollista nestettä seuraavalle lähes kolmenkymmenen kilometrin etapille. Juomathan sitten loppuivat ensimmäisen viiden kilometrin aikana. Helteessä juokseminen janoisena on melko toivotonta hommaa. Jussinkämpän lähellä olisi kai ollut jossain lähde. Järjestäjien Heikki sattui kävelemään vastaan ja antoi puoli pulloa vettä omistaan. Huippupalvelu. Lisäksi pummasin vaeltajakaksikolta melkein koko termospullollisen kuumaa Hart-Sport juomaa.
Viimeinen etappi Juumasta Rukalle oli kaikkein vaikein. Ensimmäinen suonenveto reisiin tuli loivassa alamäessa kun astuin vähän huolimattomasti vinolle kivelle. Sen jäleen makailin tuon tuostakin selällään maassa kivusta huutaen. Kukaan ei kuullut. Maalin asti pääsin mutta tyylipisteitä en enää kerännyt tuossa vaiheessa. Kahdeksankymmenen kilometrin etenemiseen meni hieman alle 13 tuntia. Voitin kisan.
Karhunkierroksen arvaamaton kevät
Sittemmin tuosta Karhunkierroksen juoksukisasta onkin tullut suosittu polkujuoksutapahtuma joka on liikuttanut tuhansia suomalaisia. Kisan voittoon minulla ei enää ole ollut asiaa mutta viime vuonna ennätykseni 80-kilometrin reitillä parantui alle 12 tuntiin vaikka reitti oli muuttunut hiukan vaativammaksi. Ikimuistoinen kommellus oli myös toissavuotinen kahlaus syvässä munahangessa joka on melkoinen tarina sinänsä.
Ilmoittautuminen ensi kevään kisaan aukeaa 4.10.2016 klo 18:00 osoitteessa nutskarhunkierros.fi ja varmaankin suosituimmat matkat myydään loppuun taas muutamassa minuutissa. Onneksi lyhyemmistä matkoista pitäville harrastajille on tarjolla myös 31 kilometrin pikamatka jossa pääsee kokemaan reitin monipuolisimman osuuden tiiviimmässä paketissa. Olen itse vielä vähän kahden vaiheilla. Voisinhan juoksemisen sijasta lähteä mukaan vaikkapa talkoohommiin.
Kommentit
Lähetä kommentti