Ultramaraton
Lapsen synnytystä verrataan maratoniin hyvästä syystä. Tyypillinen alatiesynnytys kestää tuntikausia ja on usein raskas ja tuskallinen riippumatta kipulääkkeistä. Myös onnistuneen synnytyksen jälkeistä euforiaa voi verrata maratonin jälkeiseen olotilaan. Raskausaika kaikkinensa on kai sitten kuin ultramaraton, sillä erotuksella että jo alkumatkasta käydään ultrassa ja se maraton suoritetaan vasta lopussa.
---
Ensimmäinen tyttäremme päätti syntyä vasta pari viikkoa lasketun ajan jälkeen. Odottelimme innolla uudenvuodenyötä sillä lähimpänä vuodenvaihdetta synnyttävälle oli tiedossa palkinto. Aamuyöllä kesken jännityselokuvan tulikin sitten äkkilähtö. Minä ajoin. Synnytyspolilla oli hiljaista kun osa henkilökunnasta oli lomilla. Samaan aikaan oli kuulemma tullut neljä synnyttäjää yhtäaikaa joten kätilöllä oli kädet täynnä töitä.
Valvoimme vaimoni kanssa hiljaisessa sairaalahuoneessa ja laskimme supistuksia. Kätilö kävi paikalla silloin tällöin antamassa ohjeita ja katosi taas jonnekin. Synnytyksen hetki viivästyi ja viivästyi. Vauvan viimein tullessa kätilö ehti sentään paikalle vaikka pari muutakin äitiä oli intoutunut synnnyttämään tismalleen samaan aikaan. Minä leikkasin napanuoran ja pesin vauvan. Pideltiin vauvaa sylissä, kokeiltiin imettämistä, päästettiin lepäilemään.
Saatuaan hetkisen omaa aikaa vaimoni päätti käväistä suihkussa hikisen urakan jälkeen. Se oli virhe. Alkoi huimata ja pian suihkun lattia oli veressä. Löysin kätilön ja kysyin mitä tehdään. Hän epäili hyytymiä. Vaimoni asettui makuulle ja minä sain ohjeet painella vatsasta säännöllisin välein jotta hyytymät saadaan pois. Sitten kätilö katosi jonnekin taas puoleksi tunniksi ja minä tein työtä käskettyä. Saimme vaimoni kanssa jälleen yhteistä aikaa. Se oli elämäni pisin puolituntinen.
Viimein kätilö saapui paikalle supistavan piikin kanssa ja verentulo saatiin tyrehtymään. Hyytymiä punnittiin noin kilon verran. Laitettiin tippa ja käskettiin juoda.
---
Toista lasta uskaltauduimme hankkimaan vasta kymmenen vuoden päästä. Tämä tyttö varoitteli tulostaan jo 08.08.08 mutta päättikin viipyä vielä viikon. Osastolle ilmoitimme etukäteen ensimmäisen synnytyksen vaikeuksista joten siellä oli oikein vastaanottokomitea - kätilö ja kaksi hoitajatarta lupasivat olla apuna tarvittaessa vaikka koko synnytyksen ajan. Isälle oli varattu erillinen lisävuode jossa voisi rauhassa lepäillä ja tarkkailla tapahtumien kulkua. Kehitys kehittyy.
Toinen synnytys olikin kaikin puolin nopeampi ja helpompi eikä sairaalaan tarvinnut jäädä moneksi päiväksi vetelehtimään. Helpotuksen tunteesta huolimatta sanoimme osastolle hellät jäähyväiset. Kolmatta kertaa emme tänne tulisi.
---
Synnytyksen jälkeen sitä luulee hetken aikaa että lapsen teko on sillä selvä. Niinpä niin. Tosiasiassa laitokselta lähdettäessä on mukana vain kitisevä käärö ja sekalainen kasa haaveita. Siitä se lapsen teko vasta alkaa. Maraton oli vain alkukiri, tämä on kuules ultrajuoksua.
Ihmisen syntymässä on muutamia vaiheita. Ensin sikiö laitetaan huolella alulle. Sitten synnytetään vauva. Tämän jälkeen tulee se pisin vaihe jossa tiedottomasta vauvasta syntyy pikkuhiljaa itsenäinen ihminen.
Onko tämä viimeinen vaihe kuitenkin se kaikkein kiehtovin, kaikkein jännittävin? Ensin vanhemmat kasvattava lastaan parhaan kykynsä mukaan. Jossain vaiheessa kuin huomaamatta lapsi ottaa ohjakset käsiinsä ja kokeilee itse. Eikö tulekaan lääkäriä, eikö huippu-urheilijaa? Tuleeko edes hetero? Turha noista on vanhempien liikaa huolehtia. Ehkä lapsesta tuleekin jotain parempaa, nimittäin oma ihana ainutlaatuinen itsensä.
---
Ensimmäinen tyttäremme päätti syntyä vasta pari viikkoa lasketun ajan jälkeen. Odottelimme innolla uudenvuodenyötä sillä lähimpänä vuodenvaihdetta synnyttävälle oli tiedossa palkinto. Aamuyöllä kesken jännityselokuvan tulikin sitten äkkilähtö. Minä ajoin. Synnytyspolilla oli hiljaista kun osa henkilökunnasta oli lomilla. Samaan aikaan oli kuulemma tullut neljä synnyttäjää yhtäaikaa joten kätilöllä oli kädet täynnä töitä.
Valvoimme vaimoni kanssa hiljaisessa sairaalahuoneessa ja laskimme supistuksia. Kätilö kävi paikalla silloin tällöin antamassa ohjeita ja katosi taas jonnekin. Synnytyksen hetki viivästyi ja viivästyi. Vauvan viimein tullessa kätilö ehti sentään paikalle vaikka pari muutakin äitiä oli intoutunut synnnyttämään tismalleen samaan aikaan. Minä leikkasin napanuoran ja pesin vauvan. Pideltiin vauvaa sylissä, kokeiltiin imettämistä, päästettiin lepäilemään.
Saatuaan hetkisen omaa aikaa vaimoni päätti käväistä suihkussa hikisen urakan jälkeen. Se oli virhe. Alkoi huimata ja pian suihkun lattia oli veressä. Löysin kätilön ja kysyin mitä tehdään. Hän epäili hyytymiä. Vaimoni asettui makuulle ja minä sain ohjeet painella vatsasta säännöllisin välein jotta hyytymät saadaan pois. Sitten kätilö katosi jonnekin taas puoleksi tunniksi ja minä tein työtä käskettyä. Saimme vaimoni kanssa jälleen yhteistä aikaa. Se oli elämäni pisin puolituntinen.
Viimein kätilö saapui paikalle supistavan piikin kanssa ja verentulo saatiin tyrehtymään. Hyytymiä punnittiin noin kilon verran. Laitettiin tippa ja käskettiin juoda.
---
Toista lasta uskaltauduimme hankkimaan vasta kymmenen vuoden päästä. Tämä tyttö varoitteli tulostaan jo 08.08.08 mutta päättikin viipyä vielä viikon. Osastolle ilmoitimme etukäteen ensimmäisen synnytyksen vaikeuksista joten siellä oli oikein vastaanottokomitea - kätilö ja kaksi hoitajatarta lupasivat olla apuna tarvittaessa vaikka koko synnytyksen ajan. Isälle oli varattu erillinen lisävuode jossa voisi rauhassa lepäillä ja tarkkailla tapahtumien kulkua. Kehitys kehittyy.
Toinen synnytys olikin kaikin puolin nopeampi ja helpompi eikä sairaalaan tarvinnut jäädä moneksi päiväksi vetelehtimään. Helpotuksen tunteesta huolimatta sanoimme osastolle hellät jäähyväiset. Kolmatta kertaa emme tänne tulisi.
---
Synnytyksen jälkeen sitä luulee hetken aikaa että lapsen teko on sillä selvä. Niinpä niin. Tosiasiassa laitokselta lähdettäessä on mukana vain kitisevä käärö ja sekalainen kasa haaveita. Siitä se lapsen teko vasta alkaa. Maraton oli vain alkukiri, tämä on kuules ultrajuoksua.
Ihmisen syntymässä on muutamia vaiheita. Ensin sikiö laitetaan huolella alulle. Sitten synnytetään vauva. Tämän jälkeen tulee se pisin vaihe jossa tiedottomasta vauvasta syntyy pikkuhiljaa itsenäinen ihminen.
Onko tämä viimeinen vaihe kuitenkin se kaikkein kiehtovin, kaikkein jännittävin? Ensin vanhemmat kasvattava lastaan parhaan kykynsä mukaan. Jossain vaiheessa kuin huomaamatta lapsi ottaa ohjakset käsiinsä ja kokeilee itse. Eikö tulekaan lääkäriä, eikö huippu-urheilijaa? Tuleeko edes hetero? Turha noista on vanhempien liikaa huolehtia. Ehkä lapsesta tuleekin jotain parempaa, nimittäin oma ihana ainutlaatuinen itsensä.
Esikoinen
Ihanasti rakkaista muistoista kerrottu❤
VastaaPoista