Ensilumen tunnelmakuvia Kuusamosta

Kuusamosta on pikkuhiljaa tullut tärkein kotimaan retkikohteemme mutta ensimmäistä kertaa taisimme nyt olla siellä syyslomalla. Syksyllä ei vielä ole laskettelusesonki joten vuokramökeissä on mukavasti valinnanvaraa ja hinnatkin ovat kukkarolle armolliset. 

Tällä kertaa päädyimme Lomarenkaan kautta Vuotungin kylän tuntumaan Kuusamosta itään. Mökin valinnassa tärkeimmät kriteerit olivat: erillinen mökki omassa rauhassa ja eläimet sallittu. Honkapirtti olikin oman pikku lampensa rannalla ainoa mökki. Hintaansa nähden mökki oli upea ja todella siisti kelomökki. Avaimen hain läheisestä maatalosta - Tellervo oli aloittanut mökkinsä vuokrauksen 17 vuotta sitten.

Tellervo-mummelin vuokraama tyylikäs Honkapirtti

En ole oikein koti-ihminen joten mökki on minulle yleensä paikka jonne tavarat jätetään ennen ulkoilemaan lähtöä. Tällä kertaa päätimme kuitenkin viettää ensimmäisen illan rauhallista mökkielämää. Saunan lämmetessä savustimme kodassa makkaroita ja itseämme.

Makkaranpaistoa pihapiirin kodassa

Sumuinen syysilta pienen erämaalammen rannalla oli taianomainen. Lammen pinta oli hyvin ohuessa jäässä mutta laiturin päästä pääsi kyllä pulahtamaan uimaan. Pakkasta oli kai vähäsen eikä tuullut lainkaan joten saunasta oli helppo hiipparoida rannalle ja takaisin pitkää laituria pitkin. Vesi oli kylmää mutta rannalla niin hauskaa että kävimme siellä joka ilta.

Pihapiirissä lammenranta saunauintia varten

Ensimmäisenä loma-aamuna vuorossa oli retkeilyä. Lunta oli vielä niin vähän että hiihtoretken sijaan meidän täytyi tyytyä patikointiin. Ajoimme Rukalle Karhunkierroksen maisemiin. Nuorimman tyttären keralla toiveissa oli Valtavaaran huiputus. Sääskiä ei ollut ja polutkin melko kuivia. Kävelimme huurteisista maisemista nauttien ja napsimme paljon valokuvia.

Rinteestä saimme hyvät näkymät Rukatunturille. Laskettelukausi oli alkanut sillä yksi kapea pohjoisrinne oli jo lumetettu. Muutamia laskettelijoitakin näkyi olevan muttei ruuhkaksi asti.

Rukalla jo yhdessä rinteessä lasketellaan

Valtavaaran rinne on tuttu paikka. Viimeisen kolmenkymmenenviiden vuoden kuluessa olen noussut sen kymmeniä kertoja. Välillä on menty juosten, välillä hiihtäen. Monenkokoista reppua on selässä ollut mukana.

Kaikkein ikimuistoisin Valtavaaralle nousu keväältä 2014 muistuu mieleen joka kerta kun täällä nykyään vierailen. Silloin lähdimme yötä vasten matkaan 160 kilometrin polkujuoksukilpailuun karmeissa keliolosuhteissa. Näkyvyys oli huono, upottavaa lunta oli paikoin vyötäröön asti eikä polkua monessakaan kohdin näkynyt. Kolme ensimmäistä kilometriä Valtavaaralle tuntui kestävän ikuisuuden. Kapusimme rinteitä ylös rintamana haravoiden ja alamäet menimme milloin pyllymäkeä ja milloin kierien. Viimein vaakatasossa tuiskuttavan jääsumun keskeltä näkyi Valtavaaran päivätupa, mikä helpotus. Enää 157 kilometriä samanlaista. Emme vielä tienneet että olosuhteet vaikeutuisivat, että kukaan meistä ei sinä vuonna pääsisi perille.

Valtavaaran huippu näkyvissä

Tällä kertaa sää oli miellyttävä ja näkyvyys maisemien kannalta paras mahdollinen. Myös retkeilijöitä oli liikkeellä. Pidimme nuotiota Valtavaaranlammen rannalla hetkisen ennenkuin nousimme huipulle. Päivätupa oli auki joten pääsimme kirjaamaan nimemme vihkoon. Saimme ihastella myös seinäkaiverruksia vuosikymmenten varrelta. Näistä voi olla monta mieltä mutta minun mielestäni niihin on tallentunut mukavasti eräretkeilyn historiaa ja yleensä kaiverrukset ovat hyvällä maulla tehtyjä. Paljon näitä tuli lapsena ja nuorena lueskeltua partioretkien ja erävaellusten ajankuluksi. Jotain pientä on ehkä tullut itsekin raapustettua.

Valtavaaran päivätuvan seinän puumerkkejä

Päiväretken jälkeen syysloman vietto jatkui mökkimaisemissa rauhallisissa merkeissä mutta vuorossa oli myös aikuisten omaa aikaa lenkkeilyn muodossa. Puhtaalla ensilumella oli monenlaisten eläinten jälkiä bongattavaksi, jopa sellaisia joita en lähde arvuuttelemaan. Vuotunki ja koko itä-Kuusamo on tunnettua riistaseutua metsästyksen harrastajille, ja metsän asukkaitakin löytyy Karhuista Ilveksiin.

Tällainen kuljeskellut mökin tuntumassa

Lähtöaamuna kotikissamme Serafina perehtyi hänkin metsästyksen saloihin ja toi jostain hiiren. Naisväen kiljuessa kiikutin tuon kauniin luontokappaleen roskakoriin. Lisää ei löytynyt.