Viimeinen Laulu

Aika on kulunut nopeasti ja suomi100juoksu.fi alkaa olla käsillä. Lähdemme kohti pohjoista noin viikon päästä ja juoksu alkaa aamukymmeneltä 1.7.2017. Tällä hetkellä varusteiden valinta ja pakkaus on meneillään kiihkeänä. Kesäloma on alkanut ja jonkin verran pitäisi ehtiä viettämään aikaa myös perheen kanssa. Niinpä blogiin kirjoittaminen saa jäädä vähemmälle. Lyhyestä virsi kaunis. Seuraavassa muutamia kuvia pakkaamisen etenemisestä:

Matkalaukut alkavat jo olla pakattuna

Kenkämallia ja tukipohjallisia sisäänajettu puoli vuotta

Potilas Leskelän lääkearsenaali Nuorgam-Helsinki välille

 Pop-up teltan mukaanotto harkinnassa

Minulle tämä Nuorgam-Helsinki -juoksu on kokonaisuus johon kuuluu kolme vaihetta: 1. tapahtumaa edeltävä aika eli teemablogi ja suunnitteluvaihe. 2. Juoksun urhoollinen suorittaminen, toivottavasti. 3. Juoksun jälkeinen aika. Ensimmäinen vaihe alkaa siis olla päättymässä. Henkilökohtaisesti tämä yli vuoden kestänyt blogikirjoittelurupeama on ollut iso juttu. Olen onnistunut päivittämään sitä kerran viikossa joten sen osalta varmaan maksimitavoite on saavutettu. Suosituin juttu ylitti juuri 500 lukukertaa joten lukijoitakin on jonkin verran ilmaantunut. Tapahtuman aikana tarkoitus olisi tehdä lyhyempiä ja satunnaisempia päivityksiä milloin vain ehdin jos puhelimessa on akkua ja kenttää. Lisäksi päivitän ehkä jotain omalle Facebook-tililleni sekä muuallekin nettiin kuten Twitteriin. Linkkejä:

https://www.facebook.com/groups/NuorgamHelsinkiRun2017
https://www.facebook.com/suomi100tulokset/
https://www.facebook.com/jyrki.leskela
https://twitter.com/jyrkileskela

 Jälkeenpäin ehkä teen jonkinlaisen koosteen retkestä, ja sitten päätän jääkö blogi elämään vaikkapa hieman muutetulla nimellä vai arkistoinko sen internetin syövereihin. Vanhoja juttuja on kiva kurkistaa itsekin ja miettiä minkälainen ihminen sen on kirjoittanut: blogin takana on eletty monenlaisia elämänvaiheita näinkin lyhyessä ajassa. Myös itse juoksuun lähtee erilainen ihminen kuin se joka syksyllä 2015 ennakkoilmoittautui retkikuntaan mukaan.

Kirjoittelussani olen koettanut välttää kuivakkaa treeniviikkojen läpikäyntiä ja kirjoitella sen sijaan tapauksia menneestä ja tämänhetkisestä elämästä mahdollisimman monipuolisesti, välillä kevyttä luettavaa ja välillä vähän painavampaa tekstiä. Muutama juttu oli selvästi täytemateriaalia ja muutamaa on puurrettu ihan tosissaan. Samoin tulee käymään Heinäkuussa: jotkut päivät ovat ehkä helpompia kun toisia saa taistella verissä päin.

Mukaan on lähdössä hyvä porukka ja ainakin näin virtuaalisesti retkikunnan henki on hyvä. Tästä on hyvä alkaa. Kiitos myös lukijoille kun olette jaksaneet. Hyvää Juhannusta ja Lämmintä Kesää kaikille.

Kommentit

Suositut tekstit