Viinaa!
Ilmaista viinaa ei helpolla saa. Jos sellainen kuitenkin kiinnostaa niin kannattaa lukea juttu loppuun. Uudenvuoden kunniaksi tämä tarina kertoo viinasta, ryyppäämisestä ja humalassa sekoilusta ylipäätään.
Harjoittelimme alunperin alkoholin käyttöä urheiluharrastuksesta huolimatta ja sen yhteydessä. Tanskan rastiviikolla 1988 taisi ikä olla vielä hiukan rasitteena mutta kiinalaisesta ravintolasta irtosi välipalaksi pikkuruinen kevätrulla ja iso olut. Laivamatkalla niin muodoin siirtyi parempiin suihin kiintiöpakkaus elefanttiolutta kahteen pekkaan jaettuna. Urhoollinen teko vaikka lämpimään norsukaljaan ei muodostunutkaan siinä vaiheessa minkäänlaista kiintymyssuhdetta.
Pari vuotta myöhemmin oltiinkin maistelussa hieman kokeneempia. Lähdimme kisakaverin asuntovaunulle Rukalle pitämään muutaman päivän hiihtoleiriä peruskunnon kohottamista varten. Nestetankkauksesta huolehdittiin, eikä kepposteluakaan unohdettu. Välähdyksenä muistan kun jankkasimme ravintolahenkilökunnan kanssa sulkemisaikaan että ei voi vielä lähteä koska "tikkataulusta on tikat hukassa". Niitä kadonneita tikkoja muka etsiskelimme ympäri baaria henkilökunnan harmiksi, ettei tarvitsisi lähteä -18 asteen pakkaseen.
Aamu-uutiset sitten kertoivat miehestä joka samasta baarista lähdettyään oli pitänyt lepotauon hangessa ja jäänyt sinne lopullisesti. Meidän treeniporukkamme ainoa tapaturma oli laskeminen laskettelusuksilla lampeen kaulaa myöten, ei sekään ihan vaaraton kommellus kovalla pakkasella.
Toki ehdittiin myös treenata: toiseksi viimeisenä päivänä käytiin kiertämässä porukalla Valtavaaran kymppi, oikein hyvää treeniä tulevaa kautta varten vaikka vähän lyhyenläntä saldo neljän vuorokauden leiristä. Tuolta reissulta mieleen jäi seuraavanlainen coctail-resepti:
"Lallin Kumautus on käsite joka tunnetaan
Se Köyliöstä lensi tänne meillekin
Ja joka päivä
joka puolella
päitä putoaa:
Lakkalikööriä, jaloviinaa,
pieneen lasiin ja jää" - J Karjalainen, Lallin Ḱumautus
Aina ei tietenkään oltu treenaamassa vaan joskus viihteellä myös.
Kalajoen Juhannusfestari 90-luvun alussa oli tasokkaasti järjestetty tapahtuma. Ensimmäisellä käyntikerralla oli tosin budjetti sen verran tiukalla että piti miettiä ostaako liput festarialueelle vai sijoittaako juomapuoleen. Liput jäivät ostamatta. Pahoittelen, asia lienee korvattu käyttämällä rahaa myöhempinä vuosina runsaskätisesti. Muutaman neuvoa-antavan jälkeen lähdimme tutkimaan miten musiikki kuuluu aitauksen takaa.
Jonkin matkaa aidan reunaa kierrettyämme pääsimme seuraamaan erikoista tapahtumaa. Avulias herrasmies avasi aitaan puutarhasaksilla aukon, jonka luo muodostui pitkä jono. Ajauduimme sitä kautta sisäpuolelle ja pääsimme tapahtumaa seuraamaan.
Seuraavana päivänä aukko oli tukittu, ja aidan luona kierteli järjestysmiehiä koirien kanssa. Vaikutti siltä että festivaali oli meidän osaltamme taputeltu. Onneksi Kalajoen hiekkasärkillä on muutakin mukavaa tekemistä, esimerkiksi upeat rannat. Kävimme kahlaamassa matalaa hiekkarantaa ja teimme kiinnostavan havainnon. Mereltä päin festivaalialueelle saapuvia ei huomattu vahtia lainkaan. Sieltäpä sisälle siis.
Kolmanneksi päiväksi aavistelimme vielä tarkempia turvatoimia. Niinpä siirryimme muina miehinä alueelle jo ennen festivaalin alkamista ja norkoilimme siellä ikään kuin talkooporukoiden joukossa. Sitten kun portit sulkeutuivat, olimme sisäpuolella. Hämmästys tuli siinä vaiheessa kun oikeat festivaalivieraat alkoivat valua sisään: jokaisella oli kädessään kirkkaankeltainen ranneke, meillä ei mitään.
Aluksi pakoilimme henkilökuntaa, mutta sitten huomasimme että se on tarpeetonta. Naamat olivat kai jääneet aamupäivästä mieleen eikä meitä pidetty tavallisina vieraina. Kolmannesta festivaali-illasta tulikin melkoiset talkoot, viimeinen eksynyt lammas löytyi vasta yömyöhään Neon 2 -yhtyeen keikkabussista jatkoilta.
Humalassa saattaa tulla spontaanisti tehtyä juttuja toisin kuin tekisi selvinpäin.
Itse kun olen sen verran nolostuvaa sorttia että tyhmät temput jäävät ikuisesti mieleen, niin voisinkin terapialuontoisesti kerrata top-3 noloa tapausta joissa alkoholilla oli osuutta asiaan:
Joskus voi baarissa olla hyväkin pössis. Aikanaan saman kadun molemmin puolin sijaitsivat Yes-Bar ja No-Bar. No-Barissa tuli isoilta näytöiltä urheilua. Satuimme ryhmittymään sinne porukalla seuraamaan jääkiekon MM-loppuottelua vuonna 1995. Tuolloin Suomi voitti ensimmäisen kultamitalin. Tunnelma oli jokseenkin niin katossa kuin voi olla ja vadelmaolut päivän sana.
Baarissa tulee aika harvoin käytyä ja silloinkin joutuu keksimään juomisen sijasta oikeaa tekemistä. Ei yhden miedon oluen kanssa jaksa istua nätisti pöydässä koko iltaa. Onneksi huvittelussa ei alkoholi ole se pointti vaan nousuhumalasta saatava dopamiini ja endorfiini. Niitä kahta saa ilmankin viinaa, näkemällä vähän vaivaa:
- Olemalla sosiaalinen, pitämällä hauskaa hyvässä seurassa
- Harrastamalla miellyttävää liikuntaa esimerkiksi tanssahtelemalla
- Tekemällä jotain jännittävää kuten esiintymällä karaoke-laulajana
Livemusiikin katsominen on myös hauskaa hommaa. Viime vuosilta ovat lukuisien festareiden lisäksi jääneet mieleen Korppusahan ikimuistoinen Halloween Party (lähinnä upeiden Halloween-asujen takia) ja Fortissimo plays Hurriganes (musisointi viimeisen päälle, alkuperälleen uskolliset Rock'n Roll muuvit).
Viimeksi kävin baarissa vaimoni kanssa pari viikkoa sitten. Tytär lähti siskon luo yökylään joten päätimme käväistä pahamaineisessa musiikkiravintolassa vähän tanssahtelemassa. Sehän meni ihan hyvin, alkuillasta. Vaimo joi kohtuudella Captain Morgan -juomasekoituksia ja minä väljähdytin tilaamaani mietoa olutta keskittyen seuraavan karaoke-kappaleen valintaan.
Illan edetessä joutui mikrofonia jo hieman jonottamaan. Minun lisäkseni aplodeja keräsi muuan huomiota herättävästi pukeutunut vaaleahiuksinen nainen kappaleella "Pure Mua". Siihen vaimo: "tuo jos tulee sinulle keimailemaan niin minä lähden kotiin".
Vaimo sai muuta ajateltavaa kun viereisen pöydän nuorimies alkoi sinnikkäästi vongata häntä lähtemään mukaansa. Olisi kuulemma tietyssä mielessä parempi mies kuin minä. Topakasti ojensi vaimo röyhkimystä kohteliaisuuksista huolimatta. Välillä käytiin tanssimassa. Eipä aikaakaan kun edellä mainittu nainen kävi pöytämme luona keimailemassa ja tuli viimein tekemään tuttavuutta. "Teistä näkee että olette pariskunta. Olen minäkin seurustellut jo yksitoista vuotta mutta en taida olla vielä löytänyt sitä todellista rakkautta" "Saako ennustaa?" Minulle ennustus lupaili rahavaikeuksia, rakkautta ja syrjähypyn. Lasten määrä meni oikein. Ilta jatkui samaa rataa vielä muutaman tanssin verran kunnes karkasimme nauraen kotiin. Vaimo aamulla: "mitä kummaa, taasko heräsin täällä".
 |
| Ilmaista viinaa! |
Ennen vanhaan
Nuorena heppuna minut oli helppo houkutella baariin. Autoa en omistanut moneen vuoteen vaikka kävinkin jo töissä, enpä siis joutunut kuskin pukille kun lähdettiin illan rientoihin.Harjoittelimme alunperin alkoholin käyttöä urheiluharrastuksesta huolimatta ja sen yhteydessä. Tanskan rastiviikolla 1988 taisi ikä olla vielä hiukan rasitteena mutta kiinalaisesta ravintolasta irtosi välipalaksi pikkuruinen kevätrulla ja iso olut. Laivamatkalla niin muodoin siirtyi parempiin suihin kiintiöpakkaus elefanttiolutta kahteen pekkaan jaettuna. Urhoollinen teko vaikka lämpimään norsukaljaan ei muodostunutkaan siinä vaiheessa minkäänlaista kiintymyssuhdetta.
Pari vuotta myöhemmin oltiinkin maistelussa hieman kokeneempia. Lähdimme kisakaverin asuntovaunulle Rukalle pitämään muutaman päivän hiihtoleiriä peruskunnon kohottamista varten. Nestetankkauksesta huolehdittiin, eikä kepposteluakaan unohdettu. Välähdyksenä muistan kun jankkasimme ravintolahenkilökunnan kanssa sulkemisaikaan että ei voi vielä lähteä koska "tikkataulusta on tikat hukassa". Niitä kadonneita tikkoja muka etsiskelimme ympäri baaria henkilökunnan harmiksi, ettei tarvitsisi lähteä -18 asteen pakkaseen.
Aamu-uutiset sitten kertoivat miehestä joka samasta baarista lähdettyään oli pitänyt lepotauon hangessa ja jäänyt sinne lopullisesti. Meidän treeniporukkamme ainoa tapaturma oli laskeminen laskettelusuksilla lampeen kaulaa myöten, ei sekään ihan vaaraton kommellus kovalla pakkasella.
Toki ehdittiin myös treenata: toiseksi viimeisenä päivänä käytiin kiertämässä porukalla Valtavaaran kymppi, oikein hyvää treeniä tulevaa kautta varten vaikka vähän lyhyenläntä saldo neljän vuorokauden leiristä. Tuolta reissulta mieleen jäi seuraavanlainen coctail-resepti:
"Lallin Kumautus on käsite joka tunnetaan
Se Köyliöstä lensi tänne meillekin
Ja joka päivä
joka puolella
päitä putoaa:
Lakkalikööriä, jaloviinaa,
pieneen lasiin ja jää" - J Karjalainen, Lallin Ḱumautus
Aina ei tietenkään oltu treenaamassa vaan joskus viihteellä myös.
Kalajoen Juhannusfestari 90-luvun alussa oli tasokkaasti järjestetty tapahtuma. Ensimmäisellä käyntikerralla oli tosin budjetti sen verran tiukalla että piti miettiä ostaako liput festarialueelle vai sijoittaako juomapuoleen. Liput jäivät ostamatta. Pahoittelen, asia lienee korvattu käyttämällä rahaa myöhempinä vuosina runsaskätisesti. Muutaman neuvoa-antavan jälkeen lähdimme tutkimaan miten musiikki kuuluu aitauksen takaa.
Jonkin matkaa aidan reunaa kierrettyämme pääsimme seuraamaan erikoista tapahtumaa. Avulias herrasmies avasi aitaan puutarhasaksilla aukon, jonka luo muodostui pitkä jono. Ajauduimme sitä kautta sisäpuolelle ja pääsimme tapahtumaa seuraamaan.
Seuraavana päivänä aukko oli tukittu, ja aidan luona kierteli järjestysmiehiä koirien kanssa. Vaikutti siltä että festivaali oli meidän osaltamme taputeltu. Onneksi Kalajoen hiekkasärkillä on muutakin mukavaa tekemistä, esimerkiksi upeat rannat. Kävimme kahlaamassa matalaa hiekkarantaa ja teimme kiinnostavan havainnon. Mereltä päin festivaalialueelle saapuvia ei huomattu vahtia lainkaan. Sieltäpä sisälle siis.
Kolmanneksi päiväksi aavistelimme vielä tarkempia turvatoimia. Niinpä siirryimme muina miehinä alueelle jo ennen festivaalin alkamista ja norkoilimme siellä ikään kuin talkooporukoiden joukossa. Sitten kun portit sulkeutuivat, olimme sisäpuolella. Hämmästys tuli siinä vaiheessa kun oikeat festivaalivieraat alkoivat valua sisään: jokaisella oli kädessään kirkkaankeltainen ranneke, meillä ei mitään.
Aluksi pakoilimme henkilökuntaa, mutta sitten huomasimme että se on tarpeetonta. Naamat olivat kai jääneet aamupäivästä mieleen eikä meitä pidetty tavallisina vieraina. Kolmannesta festivaali-illasta tulikin melkoiset talkoot, viimeinen eksynyt lammas löytyi vasta yömyöhään Neon 2 -yhtyeen keikkabussista jatkoilta.
Humalassa saattaa tulla spontaanisti tehtyä juttuja toisin kuin tekisi selvinpäin.
Itse kun olen sen verran nolostuvaa sorttia että tyhmät temput jäävät ikuisesti mieleen, niin voisinkin terapialuontoisesti kerrata top-3 noloa tapausta joissa alkoholilla oli osuutta asiaan:
- Meitä taisi olla neljän nuoren miehen kaveriporukka, joista yksi sai valomerkin jälkeen idean että lähdetään jatkoille kylään hänen lähellä asuvan tuttavansa luokse. Tottakai tuttava on aina hereillä puoli neljän aikaan perjantaiyönä, ilman muuta hän ilahtuu kun saa vieraita. Siihen aikaan ei ollut matkapuhelinta mukana jolla asian voisi tarkistaa joten ei kun porukalla pimpottamaan ovikelloa. Ovi aukesi sekunniksi ja sieltä ehti vilahtaa ärsyyntyneen näköinen pariskunta alusvaatteissaan. Sanaakaan ei vaihdettu ennen kuin ovi läiskähti voimalla kiinni. Se niistä jatkoista.
- Eräänä lauantaiyönä olimme sukulaismiehen kanssa liikkeellä keskustassa, lähdössä jo oikeastaan kotiinpäin. Hän sattui ajankuluksi harjoittamaan nokkelaa sanailua väärässä paikassa ja sitten jo juoksimme pitkin kaupunkia jotakin tosielämän Tony Halmetta karkuun. Kaappi sai meidät lopulta kiinni, taisimme kuitenkin uuvuttaa korston koska selvisimme hengissä.
- Meninpä yhtenä yönä taksijonossa töksäyttämään lähimpänä seisovalle naiselle tuosta vaan että "meille vai teille?" Ilmeisesti ryyppykaverille oli näytettävä miten homma muka toimii. Vastaus: "mennään vaik meille". Kolmen sekunnin ajan että jee, sitten oltiin taksissa ja sitten alkoi hävettää. Eihän noin tökeröitä repliikkejä kenellekään voi mennä tosielämässä sanomaan. Eikä muutenkaan ollut tarkoitus hankkia yöseuraa vaan keskittyä ryyppäyspuoleen. Jonka takia eipä tainnut mitään kumisia varmuusvälineitäkään olla mukana. Että kunhan ei vaan sattuis mitään.
Joskus voi baarissa olla hyväkin pössis. Aikanaan saman kadun molemmin puolin sijaitsivat Yes-Bar ja No-Bar. No-Barissa tuli isoilta näytöiltä urheilua. Satuimme ryhmittymään sinne porukalla seuraamaan jääkiekon MM-loppuottelua vuonna 1995. Tuolloin Suomi voitti ensimmäisen kultamitalin. Tunnelma oli jokseenkin niin katossa kuin voi olla ja vadelmaolut päivän sana.
Nykyaika
Kahdenkymmenenviiden vuoden kohtuullisen ryyppäämisen jälkeen lopetin alkoholin käytön ensin 2012 syksyllä puoleksi vuodeksi ja 2013 syksyllä niinsanotusti kokonaan. En ole katunut asiaa, vaikka maksa-arvot olivatkin timanttisessa kunnossa, sillä perusteluna oli parempi unen laatu. Tämän hetken tilanne on sellainen että en ole täysin absolutisti, saatan maistella tölkin tai kaksi viikossa, perjantaina tai lauantaina. Huvittelureissuilla olen kuitenkin lähes aina autolla liikkeellä.
Baarissa tulee aika harvoin käytyä ja silloinkin joutuu keksimään juomisen sijasta oikeaa tekemistä. Ei yhden miedon oluen kanssa jaksa istua nätisti pöydässä koko iltaa. Onneksi huvittelussa ei alkoholi ole se pointti vaan nousuhumalasta saatava dopamiini ja endorfiini. Niitä kahta saa ilmankin viinaa, näkemällä vähän vaivaa:
- Olemalla sosiaalinen, pitämällä hauskaa hyvässä seurassa
- Harrastamalla miellyttävää liikuntaa esimerkiksi tanssahtelemalla
- Tekemällä jotain jännittävää kuten esiintymällä karaoke-laulajana
Livemusiikin katsominen on myös hauskaa hommaa. Viime vuosilta ovat lukuisien festareiden lisäksi jääneet mieleen Korppusahan ikimuistoinen Halloween Party (lähinnä upeiden Halloween-asujen takia) ja Fortissimo plays Hurriganes (musisointi viimeisen päälle, alkuperälleen uskolliset Rock'n Roll muuvit).
 |
| Fortissimo plays Hurriganes, Navetta, Haukipudas |
Viimeksi kävin baarissa vaimoni kanssa pari viikkoa sitten. Tytär lähti siskon luo yökylään joten päätimme käväistä pahamaineisessa musiikkiravintolassa vähän tanssahtelemassa. Sehän meni ihan hyvin, alkuillasta. Vaimo joi kohtuudella Captain Morgan -juomasekoituksia ja minä väljähdytin tilaamaani mietoa olutta keskittyen seuraavan karaoke-kappaleen valintaan.
 |
| Vaimo villinä viihtellä |
Illan edetessä joutui mikrofonia jo hieman jonottamaan. Minun lisäkseni aplodeja keräsi muuan huomiota herättävästi pukeutunut vaaleahiuksinen nainen kappaleella "Pure Mua". Siihen vaimo: "tuo jos tulee sinulle keimailemaan niin minä lähden kotiin".
Vaimo sai muuta ajateltavaa kun viereisen pöydän nuorimies alkoi sinnikkäästi vongata häntä lähtemään mukaansa. Olisi kuulemma tietyssä mielessä parempi mies kuin minä. Topakasti ojensi vaimo röyhkimystä kohteliaisuuksista huolimatta. Välillä käytiin tanssimassa. Eipä aikaakaan kun edellä mainittu nainen kävi pöytämme luona keimailemassa ja tuli viimein tekemään tuttavuutta. "Teistä näkee että olette pariskunta. Olen minäkin seurustellut jo yksitoista vuotta mutta en taida olla vielä löytänyt sitä todellista rakkautta" "Saako ennustaa?" Minulle ennustus lupaili rahavaikeuksia, rakkautta ja syrjähypyn. Lasten määrä meni oikein. Ilta jatkui samaa rataa vielä muutaman tanssin verran kunnes karkasimme nauraen kotiin. Vaimo aamulla: "mitä kummaa, taasko heräsin täällä".
Kommentit
Lähetä kommentti