Oi aikoja arkoja

Tämän tempauksen piti pysyä pienessä piirissä, mutta nähtävästi se pääsi jo vuotamaan joten yhtä hyvin voin kertoa mistä oli kysymys. Nähkääs lapsiperheen pään täytyy joskus ottaa kantaa siihen mikä on sopivaa ja mikä ei. Kuten saako aikuisena enää lainkaan ilman päihteitä hullutella vai onko kohtalona pönöttää päivät pitkät jäyhänä perjantaipulloa odotellen. Täytyy ikäänkuin näyttää esimerkkiä.


Tuon maljan juon

Itse ajatus lähti facebookissa levinneestä uutisesta. Vaimoni kommentoi pilke silmäkulmassa että tällaiseen juoksukilpailuun hänkin voisi lähteä. Kiinnostuin vähän itsekin ja soitin tapahtuman järjestäjälle Aarnelle.

Nakukymppi on maaseudulla pienessä Vesijaon kylässä järjestettävä perinteinen tapahtuma johon osallistuminen on helppoa: kunhan saapuu ajoissa paikanpäälle niin pääsee mukaan. Ilmapiiri on rento kuin sekasaunassa. Oikeastaan ainoa jännäämisen aihe ovat tiedotusvälineet. Tapahtuma kun on aiemmin läpäissyt uutiskynnyksen niin CNN:n, Reutersin, kuin Kymppiuutistenkin loppukevennykseen. Varoittelin että emme ole varsinaisesti mitään naturisteja, ainoastaan sen verran spontaaneja ettei pieni kesäinen viuhahdus maalaismaisemassa ole ongelma. Aarnen mukaan pääjoukko osallistuu ihan samalla periaatteella.

Salahanke suunnitteilla

Lait luonnon omat

Valmistelut etenivät vauhdilla. Tarvittiin vain yksi ylimääräinen vapaapäivä, hotellimajoitus Tampereelle ja tekemistä lapsille siksi aikaa. Tämä olisi aikuisten omaa aikaa. Reissupäivää odoteltiin kihelmöivissä tunnelmissa. Varusteiden pakkaus oli helppoa: naiset saavat käyttää halutessaan hihatonta toppia, miehille sallitaan ainoastaan kengät ja päähine. Mukaan pakattiin sentään muikeat aurinkolasit naamioasuiksi.

Matka etelään sujui rattoisasti: Tamperelle asti soivat autostereossa Kikan vanhat levyt. Pidimme pikku tauon hotellihuoneessamme Scandic Rosendahlissa ennen loppumatkaa kohti Padasjokea ja pientä Vesijaon kylää. Arvasimme Harjulan kylätalon olevan lähellä kun aution metsätien laidalla vanha mies sotki vauhdilla eteenpäin ruosteenkirjomaa polkupyörää.



Teeveen päättävät elimet: ei vilku elimet!

Kylätalon piha kuhisi ihmisiä kuin ison urheilutapahtuman kilpailukeskus ja kylätalo itse palveli pukuhuoneena. Poikkeuksen muodosti suuri määrä lehdistön edustajia. Meitäkin valokuvattiin ja haastateltiin pitkään Savon Sanomiin mutta ei aavistusta miten jutulle kävi. Hyviä juttuja julkaisivat ainakin Ilta-Sanomat, Etelä-Suomen Sanomat, sekä Ranskalainen urheilulehti jonka nimeä en nyt muista. Suomen TV-kanavat loistivat tänä vuonna poissaolollaan.

Pukeutuminen, eikun riisuuntuminen, tapahtui omaan rauhalliseen tahtiin siten että lähtövaatteen alle tuli saapua kymmenen minuuttia ennen lähtöä. Lähtijöitä oli paikalla yli sata. Väkeä näytti olevan laidasta laitaan treenatusta huippu-urheilijasta peruskuntoiseen sauvakävelijään. Juoksijoiden iloksi oli esityslavalla pieni tanssiesitys ja lähtöpuhe. Sitten lähdettiin matkaan kukin omalla vauhdillaan. Matkan pituudeksi sai valita mitä tahansa enintään kymmeneen kilometriin asti. Päätimme Sadun kanssa sinnitellä täyden matkan.

Lähdön odotustunnelmaa

Kello tikittää

Alkuruuhkan jälkeen juoksu lähti kulkemaan mukavasti. Ilma oli aurinkoinen mutta sen verran tuulinen että sääskistä ei ollut harmia. Kylätalon lähistöllä katsojia oli paljon mutta kauempana reitillä seurana olivat vain toiset juoksijat. Suurin osa matkasta oli metsätietä joka pujotteli lammen rantaa ja maalaistalon pihapiiriä ennen kuin sukelsi kumpuilevaan metsämaisemaan. Reitti oli yllättävän mäkinen joten kääntöpistettä sai odottaa. Urheiluhenki oli hyvä: lähes jokaiselta vastaantulevalta kilpailijalta irtosi kannustava sananen tai yläfemma. Kaikille oli selvää että kisa oli leikkimielinen, vaikka tehtiin siellä myös tulosta: miesten kisan voitti ultrajuoksija Tomi Halme reittiennätyksellä 36:10. 

Toisella viiden kilometrin lenkillä juoksijoita oli jo paljon vähemmän. Jatkoimme matkaa ihanasta kesäsäästä nauttien vaikka tiedossa että reilusti yli tunnin menee. Loppuajat merkittin virallisesta kellosta käsin osallistumisdiplomiin. Maalissa jäimme vielä juomaan ja juttelemaan muiden kilpailijoiden kanssa. Kenelläkään ei tuntunut olevan kiire pukeutumaan. Tähänhän tottuu!

Aurinko helli juoksijoita

Saunan lauteille sarvikuonot

Juoksun osallistujille oli lämmitetty rantasauna Telarannan camping-alueella. Vanha kunnon puusauna teki hyvää kisan jälkeen. Perinteitä vaalien kyseessä oli sekasauna vaikkakin harmillisen miesvoittoinen. Onneksi sentään meidän rouva uskaltautui lauteille pitämään seuraa tasa-arvon nimissä.

Tapahtuman jälkeen meitä odotti vielä rento hotelliyö Tampereella. Saavuimme Rosendahliin juuri ajoissa syömään iltapalaa. Suunniteltu kaupunkikierros jäi kuitenkin tekemättä - silmäluomet tekivät tenän. Onneksi hauskanpitokiintiö oli muutenkin jo täynnä. Paluumatkalla Ouluun oli vieläkin voittajafiilis. Me totta hitossa teimme sen. Mutta mitenkähän tällainen saadaan pysymään salassa?