Aprillipila: Sponsorikuvioita

Juoksurintamalla tapahtuu tällä hetkellä suuria asioita: ensimmäisiä henkilökohtaisia sponsorineuvotteluja Suomi 100 -juoksun tiimoilta käydään kiivaaseen tahtiin. Tähän kevääseen asti onkin ollut melko hiljaista mutta nyt näyttäisi jo siltä että osa reissusta saataneen kustannettua sponsorivaroin, kunhan vain sopimusten ehdot saadaan täytettyä. Jokainen sponsori toki haluaa vastineeksi näkyvyyttä tässä ainutlaatuisessa tapahtumassa.

Ensimmäisenä minuun otti yhteyttä Etelä-Karjalan maatiaiskissayhdistyksen puheenjohtaja Jarno Luikku. Vaimollani on isän puolelta karjalaista verta joten sitä kautta olemme myös olleet yhdistyksen toiminnassa mukana etäjäseninä. Meillähän on ollut maatiaskissoja jo parikymmentä vuotta, nykyisen kaunokaisen nimi on Serafina. Hän on hyvin puhdasrotuinen valioyksilö, sopisi vaikka yhdistyksen mannekiiniksi.

Kotikissamme Serafina, kuin juoksuun lähdössä

Jarnolle on kunnia-asia oikoa maatiaiskissoihin liittyviä väärinkäsityksiä. Puhdasrotuisuuden jälkeen toinen suosikkiaihe on kissojen juoksutaidot. Hänen mukaansa on aivan liian yksioikoista luokitella kaikki kissarodut pikajuoksijoiksi. Suuret kissapedot kuten gepardit ja leijonat toki uupuvat muutaman sekunnin pyrähdyksen jälkeen mutta maatiaiskissat ovat toista maata. Jarno kertoo ajaneensa nuorta maatiaiskollia takaa kärrypolkua pitkin yli kymmenen kilometrin matkan saamatta sitä kiinni. Juoksutempaustamme voisi hyödyntää tuomaan näkvyyttä tälle maatiaiskissojen vähemmän tunnetulle ominaispiirteelle. Yhdistys voisi osallistua kustannuksiin jopa euron per kilometri jos vain saisin maatiaiskissan houkuteltua juoksemaan mukanamme suomen päästä päähän.

Teimme viime viikolla Serafinan kanssa ensimmäiset juoksuharjoitukset. Alussa meinasin turhautua. Kissaparka juoksi pari metriä ja katsoi taakseen. Sitten se pyrähti pensaikkoon ja sieltä peräkärryn alle. Se ei selvästikään ymmärtänyt ohjeita. Kokeilimme myös vetää narulla houkuttelevaa leikkihiirtä pitkin tien pintaa. Pari pylväänväliä meni hyvää juoksuvauhtia mutta sitten keskittymiskyky katosi ja jälleen oltiin pensaikossa. Siellä ilmeisesti oli oikea hiiri. Emme tietenkään heti luovuttaneet vaan kokeilimme kaikenlaista. Viimein huomasin suihkuttaa leikkihiireen hieman kissanminttuöljyä. Kissanmintun tuoksu saikin Serafiinan sellaiseen kiihkoon että se jaksoi jolkotella hiiren perässä useita kilometrejä sivulleen vilkuilematta. En siis ole heittänyt kirvestä kaivoon vaan ensi viikonloppuna on tarkoitus kokeilla Ouluhallissa miten maatiaiskissalta sujuu kokonainen maraton. Sinne saa tulla katsomaan, Jarno on paikalla myös.

Toinen sponsoriehdokas on Padasjoen Vesijaon kylän kyläyhdistys. Yhdistys ja eritoten sen tuttu puuhamies Aarne on vuosittaisen Nakukymppi-tapahtuman taustavoima. Tämän kansainvälistäkin näkyvyyttä keränneen tapahtuman mottonahan on "luonnollisena luonnossa" mikä tarkoittaa sitä että hyödynnetään suomen lämmintä kesää ja juostaan ilman tarpeettomia vaatekappaleita. Varmaan arvaattekin millä ehdolla tämä sponsori lähtee tapahtumaa rahoittamaan. Aivan oikein. Suomi pitäisi juosta päästä päähän n.s. "luonnollisena luonnossa". Tästä palkkiona olisi tiedossa ikuinen osallistumisoikeus Nakukymppi-tapahtumaan sekä lisäksi yhdistys rahoittaisi juoksun aikana tarvittavan vaatetuksen kokonaisuudessaan.

Luonnonmukainen juoksuvaatetus

Hoksasin kyllä että yhdistys yrittää hiukan puijata rahoituskuvioissa. Nakukymppi-tapahtuman osallistuminen on perinteisesti ollut maksuton eikä viuhahtajan vaatetuskaan maksa maltaita. Olen silti vakavasti harkinnut tarjousta. Vaikka muu vaatetus puuttuisikin niin pelkkä kenkäbudjetti on sekin melkoinen kasa rahaa. No juu, maraton päivässä tai hieman ylikin on toki pitkä matka juostavaksi alasti esimerkiksi hiertymäriskin takia. Sitä pitää kokeilla ennen kuin asia lyödään lukkoon. Onneksi tämän kevään Nakukymppi-tapahtuman yhteydessä järjestetään maailman ensimmäinen nakumaraton. Nyt on mahdollisuus käydä siellä hakemassa vähän tuntumaa.

Kolmatta sponsorointitarjousta pitää vielä jäädä harkitsemaan. Länsi-uudenmaan rantalentisbongareiden rahastonhoitaja Kari on luvannut tarjota ylöspidon ja matkaseuraa reitin loppuosaan Oulusta etelään kunhan etapit järjestetään siten että joka illalle löytyy rantalentistä bongattavaksi. Tämä vaatisi käytännössä reittimuutoksen siten että Oulu-Helsinki -väli juostaisiin länsirannikkoa pitkin. Matka pitenisi himpun verran ja joutuisimme käymään Turussa. Ylöspitotarjous on kyllä houkutteleva: majoitteena toimisi yhdistyksen oma jurtta joka kuulemma on asuntoautoa miellyttävämpi kesämajoite. Urheilujuomaksi tarjolla olisi useita korillisia ohrapohjaista ravintouutetta sekä kaksi ensimmäistä kiikaria ilmaiseksi. Tämäntapaisellä hieman pitemmällä ekskursiolla kiikareita kuulemma hukkuu silloin tällöin.

EU-säädökset täyttävä bongausjurtta

Pintapuolisesti yhdistyksen sponsoritarjous kuulostaa hyvältä mutta kannattaako yhden sponsorin takia lähteä koko reittisuunnitelmaa enää tässä vaiheessa muuttamaan? Lisäksi on vaara että toistuvat illanvietot rantalentisbongauksen parissa alkavat kyllästyttää, enhän edes tunne koko lajin sääntöjä mitenkään hyvin joten jäisin helposti paitsi joistain nyansseista mitkä aktiiviselle bongarille ovat itsestäänselvyyksiä.

Tällaista tällä erää. Vielä mahtuu sponsoreita mukaan. Oikeastaan kaipaisin muutaman sellaisen ihan vanhanaikaisen sponsorin jotta tarra asuntoauton kylkeen ja rahat tilille. Vaan noinkohan sellaisia vaivattomia perinteisiä sponsoreita enää on olemassakaan, taitaa tämä nykyinen markkinoinnin maailma olla pikemminkin yhtä suurta sirkusta!

Haukiputaalla, Aprillipäivänä 2017
Jyrki Leskelä o.s. Von Münchausen
*) o.s. = osaa sanoa