Aina valmiina

Joskus ala-asteen loppupuolella tutustuin maanmainioon harrastukseen nimeltä Partio. Kyseessä on aatteellinen nuorisojärjestö jonka tavoitteet ovat lähinnä kasvatuksellisia. Käytännön toiminta sisälsi leirejä, retkiä, kilpailuja ja kädentaitojen ylläpitämistä. Siihen aikaan kun minä olin mukana jokaisen kunnon partiolaisen piti sisäistää seuraavanlaiset partioihanteet:

1. Kehittää itseään ihmisenä
2. Kunnioittaa toista ihmistä
3. Auttaa ja palvella
4. Tuntea vastuunsa ja velvollisuutensa
5. Rakastaa ja suojella luontoa
6. Olla uskollinen ja luotettava
7. Rakentaa ystävyyttä yli rajojen
8. Etsiä elämän totuutta

Ensimmäiset partiomuistot ovat legendaarisen Karhu-vartion kokouksista. Vartiojohtaja oli oivallinen tunnelman luoja, jatkanut sittemmin uraa puolustusvoimissa. Kokoonnuimme viikoittain partiotaitoja hiomaan lähinnä askartelun ja sensellaisen parissa. Seuraavana vuonna olinkin jo itse Karhu-vartion johtaja. Tosi kivaa! Hmmm, jos totta puhutaan niin kyllästyin melko pian partiokololla puuhasteluun. Mukana toiminnassa minut pitivät muut lippukuntamme Tervapartion aktiviteetit.

Vanhoja partiotaitoja verestämässä

Partiotoimintaan kuului oleellisena osana muun muassa leirit. Kevättalven pitkät leirit pidettiin Ylläksen lähiseudulla. Siellä sain kokeilla ensi kertaa yöpymistä teltassa 35 asteen pakkasella ja laskettelua lumipyryssä Pallaksen puuttomilla rinteillä. Leireily tunnelmallisessa hirsikämpässä isolla porukalla oli sellaisenaankin kivaa.

Kaukaisin leiri jossa olin mukana järjestettiin Yorkin lähistöllä pohjoisessa Yorkshiressä, Englannissa. Reissu kesti kaikkiaan kolmisen viikkoa. Mukana samassa linja-autossa oli meidän lippukuntamme lisäksi Salopartiolaisia Haapavedeltä. Reissulta jäi uskomaton määrä muistoja, olinhan vasta täyttänyt kahdeksantoista. Meri-ilmaa ja olutta Ruotsinlaivalla. Linja-automme katoaminen ja hiiren kokoiset etanat Etelä-Ruotsissa. ACDC:n luukutusta kannettavista stereoista Kööpenhaminalaisen majatalon pihalla. Jättimäiset mustat koripalloilijat Rotterdamin puistossa. Koko porukan (melkein) karkoitus hotellista Amsterdamissa parvekkeilla kiipeilevien partiolaishuligaanien takia. Nähdä ensimmäistä kertaa Lontoon öiset valot majatalon viereiseltä mäenrinteeltä makuupussissa kivassa Haapavetisessä seurassa ja haaveilla. Ajella Lontoon metrolla pitkin poikin randomilla ja pullahtaa satunnaiselta asemalta ylös pähkäilemään missäs sitä taas ollaankaan.

Ja itse leiri sitten. Englantilaiset osaavat järjestää partioleirejä. Vaellusta Pohjois-Yorkshiren nummilla. Kalliokiipeilyä upeilla hiekkakivilohkareilla. Synkkien luolien mutaisten syvien tunnelien valloitusta ikivanhojen varusteiden avulla. Laskeutumista kiipeilyköydellä keskiaikaisen linnan tornista. Laskettelua keskellä kesää muovimäestä erikoisvarustetuilla laskettelusuksilla joilla liian jyrkästä jarrutuksesta oli tuloksena mustelmia ja naarmuja. Varjoliitimellä lennätystä. Eppu Normaalin biisien opetusta paikallisille partiopojille iltapuhteella. Tutustumista Englantilaisen keittiön ihanuuksiin ruuanvalmistuksen muodossa (painoin reissun jälkeen enää 64 kiloa).

"North Yorkshire Moors"

Myös partioporukalla tehdyt hiihtovaellukset lukeutuvat mukaviin muistoihin. Olin mukana pari kertaa Hetta-Pallas hiihtovaelluksella ja kertaalleen Haltillakin. Ne olivat rajuja reissuja vaikka muistaakseni säät yleensä suosivat kevättalvisin.

Hiihtoretki Ruotsin Lapissa Abiskosta syviä kuruja pitkin Nikkaluoktaan ohi Kebnekaisen oli maisemiltaan huikea. Siellä täällä korkealta kurun reunalta roikkui paksu sininen ikijääkerros. Turvallisuuden kanssa oli näissä talvisissa taipaleissa oltava tarkkana: tuollakin Kungsledenin reissulla yksi retkeläinen jouduttiin lennättämään helikopterilla sairaalaan oksennustaudin ja siitä seuranneen vakavan hypotermian takia. Häneltä jäi väliin muun muassa tunturihotellin yhteissaunassa kylpeminen kansainvälisellä joukolla. Kebnekaiselle kiivenneiltä tuuli vei yhden teltan mennessään, meiltä muilta vain telttapussin.


Tunturihotelli Kungsleden-vaellusreitin varrella

Osa partiolaisaikojen ystävistä olivat sellaisia joiden kanssa vietettiin muutenkin aikaa. Toki samalla porukalla harjoitettiin joitain pikku paheitakin: lonkeron juontia ja tupakan viihdekäyttöä, saatettiinpa vähän ralliakin ajaa metsäteillä. Enimmäkseen oltiin kilttejä pikku partiopoikia.

Tyttöystävää minulle ei partion parista siunaantunut niinkuin joillekuille muille. Eivät tällaista huolineet. Tai jos tarkkana ollaan niin taisipa jo ensimmäisellä pitkällä partioleirillä pirtsakka tytöntyllerö kuuluttaa tekevänsä minusta poikakaverin. Minä itse taisin olla vähän penseä siihen aikaan. Sellainen jää kuitenkin mieleen, olisikohan pitänyt olla suopeampi? Tulin minä kyllä tyttöjenkin kanssa toimeen, paremmin ehkä muitten lippukuntien tyttöjen.

Partioharrastukseen liittyi myös kilpailemista ja urheilua. Näissä kisoissa parasta oli yhdessä tekeminen ja erilaisiin paikkakuntiin tutustuminen vähän tienvartta syvemmältä. Käytännössä kuljetaan maastossa rastilta toiselle ja tehdään tehtäviä joissa vaaditaan taitoja, nopeutta ja hoksottimia. Menestystä tuli jos oli tullakseen. Osallistuimme Karhu-vartiolla useita kertoja valtakunnallisiin partiotaitokisoihin, kerran tuli vihreässä sarjassa jopa voitto, punaisessa parhaimmillaan neljäs sija. Vedimme kisat yleensä vauhdilla, emme jääneet rasteille turhan pitkäksi aikaa hinkkaamaan. Joskus se toimi ja joskus ei.

Välillä osallistuttiin erikoisempiinkin tapahtumiin. Kuka muistaa 1980-luvulla MTV-katsojia koukuttaneen Resiinarallin? Siellä oli oman lippukunnan joukkuekin edustettuna, velipoika pääsi jopa kymppiuutisten loppukevennykseen. Vuosikymmenen lopulla järjestettyyn Kilpisjärvi-Tornio hiihtoon osallistuimme myös.

Kilpisjärvi-Tornio olikin melkoinen viesti: Viiden hengen joukkueet ja lähes 600 kilometriä matkaa. Minun ensimmäinen parinkymmenen kilometrin osuuteni alkoin joitain kilometrejä Kilpisjärvestä etelään. Jouduimme odottamaan ensimmäisen osuuden hiihtäjiä hämärän keskeltä. Kun viimein pääsimme vauhtiin olivat tuuli ja lumipyry jo peittäneet moottorikelkkauran niin tehokkaasti että jouduimme hiihtämään umpihankea tien varteen.

Tienvarsiosuudesta tuli pitkä ja raskas. Seuraavan osuuden päästyä liikkeelle saimme levätä ja ravita itseämme autossa hetkisen Mamban C-kasettia kuunnellen jotta jaksaisimme taas hiihtää. Yöunet jäivät vähiin, ravitsemus hoidettiin pillimehuilla, jugurteilla ja banaaneilla. Kolmannella vuorollani olin jo siinä kunnossa että nenä vuoti verta rinnuksille koko osuuden ajan. Onneksi mentiin siinä vaiheessa leveää luistelubaanaa. Lähempänä Torniota letkan vauhti pikkuhiljaa kiihtyi hiihtokelin ja ladun parantuessa niin että suoritukseen taisi kulua kaikkiaan vain vajaa kaksi vuorokautta. Pitemmältä se kuitenkin tuntui.

Olisihan niistä kerrottavaa vaikka kokonaisen kirjan täytteeksi, partioajoista. Siinä tuli kuitenkin jäävuoren huippu. Täytyy myöntää että viimekertaisesta tapahtumasta on aikaa mutta kerran partiolainen aina partiolainen, eikös niin. Aina valmiina.

Kommentit

Suositut tekstit