Sanasepon saappaissa

Nyt kun omatkin lapset kasvavat niin ymmärrän paremmin sen huolen mitä elämäntehtävän etsiskely tuo esiin vanhemmissa. Auttavatko harrastukset aikanaan työn hankinnassa vai joutuuko raatamaan leivän takia ei niin kiinnostavissa hommissa. Saako kunnon ammattia edes? Pappi tai lukkari nyt vähintäänkin, kauppiaskin kelpaisi. Ja miten jaksaa jatkaa harrastuksiaan tai muita kiinnostuksen kohteita työn ohessa vielä aikuisena?

 

Äiti pojastaan pappia toivoi - ei tullut

Minuakin kiinnostivat aikanaan yhtä lailla taideaineet kuin tiedeaineet. Vaikka pystyin hyvin kuvittelemaan itseni yliopiston loputtomia käytäviä tallustelemaan pujopartaa mietteliäästi sivellen niin toisaalta ikioma orkesteri tai vaikkapa ateljee olisi ollut kiva myös.

Musiikin saralla on tullut kokeiltua useitakin instrumentteja. Niistä ei oikein erottunut sitä kaikkein ominta, ellei sitten triangeli. Mandoliinikin on kiehtova peli mutta vaatii sorminäppäryyttä. Omia sävellyksiä löytyy kaiken kaikkiaan yksi. Kuvataiteissa tilanne ei ollut aivan niin paha. Lapsena kehuttiin ja kouluaikoina palkittiin kympeillä todistuksiin. Intohimo ei kuitenkaan riittänyt. Loppujen lopuksi kuvataiteilijoiksi päätyivät vain ne joilla oli sisäinen pakko. Ne meistä joilla oli vaihtoehtoja etsivät jostain leveämmän leivän.

Ei riittänyt temperamentti muusikoksi

Ei siis tullut tiedemiestä, eikä tullut taidemiestä. Tuli insinööri. Pienenä lohdutuksena opin sentään jonkin verran kirjoittamaan. Luin jostakin että kirjoittamisen taito kestää aikaa. Hyvällä onnella taito vain paranee kun elämänkokemuksia karttuu. On mistä kirjoittaa.

Tässäkin blogissa alkaa olla sen verran juttuja että jyvät erottuvat akanoista. Kymmenen luetuinta tekstiä on linkitettynä tähän:

1. MUISTELUKIRJE EX-RAKKAALLENI
2. POHJOISTEN POLKUJEN JUOKSIJAT
3. OI AIKOJA ARKOJA
4. TERVAREITISTÖN TAIKAA
5. TYYPILLINEN VIIKONLOPPU?
6. LOKAKUUN PERINTEINEN MUTAKYLPY
7. HUONON ISÄN MUISTELMAT 
8. LUKIJAVALINTA: HELLRAISER
9. VERENPAINE JA ULTRAJUOKSU 
10. ULTRAJUOKSIJAN VAIMO 

On tuossa listassa pari omaakin suosikkia. Luetuin teksti ansaitsee asemansa puhtaasti kaunokirjallisin ansioin. Melkeinpä kehtaisin suositella. Muut listan jutut esittelevät elämäntapajuoksijan elämää sieltä ja täältä ja tuolta.

Olen saanut blogista ihan mukavasti palautetta jopa kasvokkain. Kannustavaa sellaista. Viime syksyn pikkujoulussa sain oikein kiitokset. Arvostamani mieslukija kannusti jatkamaan samalla linjalla, asiat sellaisena kuin ne ovat liikoja sievistelemättä. Sillä tavoin syntyy mielenkiintoista luettavaa ja hyvää kirjallisuutta.

Työpaikan kahviossa naispuolinen työtoveri kysyi kerrani mitä vaimo on mieltä blogista. Myönsin että muutamaa tekstiä lukiessa ovat kulmakarvat kohoilleet merkitsevällä tavalla. Yhdestä meinasi tulla jopa sanomista. Taiteilijana en silti ala lupia kyselemään ja tekstejä laimentelemaan. Siinä missä insinöörimiehen pitää toimia kuuliaisesti just eikä melekeen niin kirjailijanrenttua on vähän pakkokin katsoa läpi sormien. Vaimoni kuitenkin pitää hyvästä kirjallisuudesta. Jos jutut olisivat tylsiä tai huonosti kirjoitettuja niin siitä vasta tulisikin sanomista. Niin ainakin arvelen.

Ei kai taas... missä se kesä oikein viipyy?