Millainen on hyvä lastenosasto?
Lasten sairaalahoitoon liittyvä keskustelu on ollut vireää viime vuosina eritoten Lastensairaala 2017 -hankkeen takia. Olen itsekin siltä osin etuoikeutettu että pystyn muodostamaan omakohtaisen mielipiteen aiheesta.
Juuri peruskoulun kynnyksellä minulta löydettiin pitkällisten tutkimusten jälkeen vasemmanpuoleiseen munuaiseen liittyvä vika joka vaati leikkaushoitoa. Leikkaus vaati pitkähkön seurannan joten vietin Oulun Yliopistollisen Keskussairaalan lastenosastolla peräti kolme viikkoa.
Minulle jäi lastenosaston henkilökunnasta ja muista lapsista hyvät muistot. Joutuminen osastolle pitkäksi aikaa on lapselle suuri elämänmuutos. Varsinkin vuodepotilaana aika kuluu hitaasti ja jää aikaa pohdiskella kipuja sekä muita huolia. Itse pääsin onneksi melko pian leikkauksen jälkeen liikkumaan osastolla vaikkakin kolmea letkulla vatsaan kytkettyä dialyysipussia mukana roikottaen. Olin noina aikoina melko vilkas lapsi ja saatoin aiheuttaa hotajille hieman huoltakin, siitä pahoitteluni.
Lapsista oli melkoisesti seuraa toisilleen. Muistan hymyhuulisen tytön jolla oli oravan kokoinen syöpäkasvain käsivarressaan. Puheliaalla nuorellamiehellä oli U-muotoinen tikkaus otsassa - oli kuulemma jääkiekko lentänyt katsomossa suoraan otsaan. Vuodepotilaana oleva vanhempi poika oli pudonnut korkean ladon katolta suoraan aidan päälle ja murskannut lantionsa. Oli meitä paljon muitakin mutta he kolme jäivät elävästi mieleen.
Päiväsaikaan lastenosaston toimintaa rytmittivät hoidot, ruokailut, ja vapaa-ajan tekemiset joista tärkempinä muistan leikkihuoneen sekä kirjastokärryn. Säännölliset toimet ja omaisten vierailut loivat osastolle rauhoittavan ilmapiirin vaikka osalla lapsista oli tuskia ja vakavia oireita.
Emme me kuolemaa pelänneet. Muistan ajatelleeni että olenhan jo seitsemän vuotta vanha. Kaiken tärkeimmän olen jo nähnyt. Urheat olivat mietteet muillakin. Emme me kuolemaa. Seuraavaa yötä me pelkäsimme.
Yöllä minuuttiviisari pysähtyy. Lastenosastolla ei kovin paljoa nukuta. Unia jos nähdään niin ne ovat sellaisia jotka pitäisi lapsilta kieltää. Sekuntiviisari takoo hitaasti kuin vasara. Sen jyskeen katkaisee vain ajoittainen itku. Käy kipeää. Pissattaa.
Lasten mielestä osaston tärkein ihminen oli yöhoitaja eli yökkö. Onnellinen oli se jonka käsi ylsi vuoteen päädyssä sijaitsevaan hälytysnappiin. Jos ei yltänyt niin oli pakko huutaa. Huonetoverit auttoivat. Aikuisen vieraileminen yhden potilaan luona auttamassa toi turvallisen tunteen koko jengille. Hyvällä onnella nukuimme loppuyön ihan oikeasti.
Kolmekin viikkoa päättyy joskus. Osa huonetovereista ehti vaihtua, ja osa jäi vielä niille sijoilleen. Letkuistakin pääsin viimein irti. Tarvitaanko puudutusta? Ei tämä käy ollenkaan, vastasi lääkäri ja riuhtaisi. Pluts, slurp, SLURP. Ihanaa, olen vapaa!
---
Tiivistelmä: Lasten mielestä hyvän osaston tärkein ihminen on yöhoitaja eli yökkö.
Juuri peruskoulun kynnyksellä minulta löydettiin pitkällisten tutkimusten jälkeen vasemmanpuoleiseen munuaiseen liittyvä vika joka vaati leikkaushoitoa. Leikkaus vaati pitkähkön seurannan joten vietin Oulun Yliopistollisen Keskussairaalan lastenosastolla peräti kolme viikkoa.
Minulle jäi lastenosaston henkilökunnasta ja muista lapsista hyvät muistot. Joutuminen osastolle pitkäksi aikaa on lapselle suuri elämänmuutos. Varsinkin vuodepotilaana aika kuluu hitaasti ja jää aikaa pohdiskella kipuja sekä muita huolia. Itse pääsin onneksi melko pian leikkauksen jälkeen liikkumaan osastolla vaikkakin kolmea letkulla vatsaan kytkettyä dialyysipussia mukana roikottaen. Olin noina aikoina melko vilkas lapsi ja saatoin aiheuttaa hotajille hieman huoltakin, siitä pahoitteluni.
Lapsista oli melkoisesti seuraa toisilleen. Muistan hymyhuulisen tytön jolla oli oravan kokoinen syöpäkasvain käsivarressaan. Puheliaalla nuorellamiehellä oli U-muotoinen tikkaus otsassa - oli kuulemma jääkiekko lentänyt katsomossa suoraan otsaan. Vuodepotilaana oleva vanhempi poika oli pudonnut korkean ladon katolta suoraan aidan päälle ja murskannut lantionsa. Oli meitä paljon muitakin mutta he kolme jäivät elävästi mieleen.
Päiväsaikaan lastenosaston toimintaa rytmittivät hoidot, ruokailut, ja vapaa-ajan tekemiset joista tärkempinä muistan leikkihuoneen sekä kirjastokärryn. Säännölliset toimet ja omaisten vierailut loivat osastolle rauhoittavan ilmapiirin vaikka osalla lapsista oli tuskia ja vakavia oireita.
Emme me kuolemaa pelänneet. Muistan ajatelleeni että olenhan jo seitsemän vuotta vanha. Kaiken tärkeimmän olen jo nähnyt. Urheat olivat mietteet muillakin. Emme me kuolemaa. Seuraavaa yötä me pelkäsimme.
Yöllä minuuttiviisari pysähtyy. Lastenosastolla ei kovin paljoa nukuta. Unia jos nähdään niin ne ovat sellaisia jotka pitäisi lapsilta kieltää. Sekuntiviisari takoo hitaasti kuin vasara. Sen jyskeen katkaisee vain ajoittainen itku. Käy kipeää. Pissattaa.
Lasten mielestä osaston tärkein ihminen oli yöhoitaja eli yökkö. Onnellinen oli se jonka käsi ylsi vuoteen päädyssä sijaitsevaan hälytysnappiin. Jos ei yltänyt niin oli pakko huutaa. Huonetoverit auttoivat. Aikuisen vieraileminen yhden potilaan luona auttamassa toi turvallisen tunteen koko jengille. Hyvällä onnella nukuimme loppuyön ihan oikeasti.
Kolmekin viikkoa päättyy joskus. Osa huonetovereista ehti vaihtua, ja osa jäi vielä niille sijoilleen. Letkuistakin pääsin viimein irti. Tarvitaanko puudutusta? Ei tämä käy ollenkaan, vastasi lääkäri ja riuhtaisi. Pluts, slurp, SLURP. Ihanaa, olen vapaa!
---
Tiivistelmä: Lasten mielestä hyvän osaston tärkein ihminen on yöhoitaja eli yökkö.
Kommentit
Lähetä kommentti