Lähdimme jatkamaan matkaa Ouluntieltä hieman Kemistä etelään.
Reitti kulki päätietä mukaillen mutta hyödynsi kevyen liikenteen väyliä ja pikkuteitä missä vain mahdollista.
Juoksin suurimman osan matkasta Helin kanssa.
Etenimme hyvää vauhtia mukavassa sateettomassa juoksusäässä.
Simon kohdalla saimme kuulla että olimme ohittaneet Mikon ja Jannen jotka olivat tehneet pikku harharetken ja lähteneet kohti Ranuaa.
Kyllä mekin samaa risteystä pohdimme mutta Heli tajusi soittaa huoltajille ja tarkistaa asian.
Maantiellä oli melkoinen liikenne mutta piennar oli leveä.
Jatkuvaan liikenteeseenkin tottui pikkuhiljaa.
Viimeisessä huollossa meiltä unohtui juomapullojen täyttö kiireessä kun yritimme ehättää maaliin ennen takana tulevaa kaksikkoa.
Pihistelimme urheilujuomaa kun lähestyimme Olhavaa.
Avokallioalueen alkaessa muistelin maamerkkejä väärin ja julistin että maaliin on enää kilometri.
Uskoin olevani asiantuntija koska olin samalla seudulla viettänyt elämäni ensimmäisen suunnistusleirin 80-luvun alussa.
Muistini teki kuitenkin tepposet,
sillä matkaa oli kuin olikin vielä neljä kilometriä.
Pidimme vauhdin silti reippaana maaliin asti.
Päivätaivalta tuli lähes 49 kilometriä aikaan 5:
32:
33,
edellämme vain etappivoittaja Mikko Perttula.
Maalissa kuulimme uutisia Jupesta.
Jupella on tyypin 1 diabetes mutta hän pystyy silti juoksemaan normaalisti kunhan hänellä on mukana laite,
joka annostelee insuliinia automaattisesti.
Laitteen kanyyli oli yllättäen irronnut ja sokeriarvot olivat alkaneet heittelemään.
Jupe taisteli itsensä maaliin mutta oli huonolla päällä.
Kuulemma henkilökemiat Satasammakoiden vaunussa olivat heilahdelleet siinä missä sokeriarvotkin.
Päivissä laskettuna olimme jo puolivälissä kun saavuimme Olhavaan,
vaikka matkassa mitattuna oli puoliväliin vielä muutama kilometri.
Tunsin itseni rintamakarkuriksi kun sain isältäni kyydin kotiin käymään.
Sisälle astuttuani ihmettelin hetken että kukahan se tuo nuorekas nainen oikein on ja pääsenkö sohvalle nukkumaan vai oikeinko peräkamariin.
Reissu kun oli jo ehtinyt viedä niin tiiviisti huomion että arkielämän tavat olivat haalistuneet kaukaiseksi muistoksi.
Olimme eläneet kuin Suomen halki kulkevassa kuplassa.
Hoidin silti kunnialla rästiin jääneet miesten työt:
leikkasin ruohon ja maksoin jokusen laskun verkkopankilla.
Pehmeä oma sänky kutsui jo alkuillasta.
Totuin nopeasti.
Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):
 |
| Ylitimme useita kauniita jokisuistoja |
 |
| Jupe lähdössä vielä hyvällä mielellä |
 |
| Petolliset reittimerkinnät |
 |
| Maalaismaisemaa |
 |
| Kesäkahvila avoinna |
 |
| Tyylikkäät äänivallit |
 |
| Paikallisia pihakoristeita |
 |
| Hierontajono |
 |
| Pojat vähän kiusoittelee Perttulaa |
 |
| Muu porukka yöpyi Merihelmessä, minä kotona |
Kommentit
Lähetä kommentti