Heräsin aamulla siihen että oli kiire.
Juoksin teltasta viisi metriä sateeseen ja vedin housut alas.
Hupsis.
Olikohan siinä eilisessä seisovassa pöydässä jotain pilalla?
Tein aamutoimet ja kokosin teltan.
Jos tässä vaiheessa tulee kunnon vatsatauti niin juoksu saattaa olla ohi.
Kun olin pakannut tavarani asuntoautoon,
jouduin käymään vessassa vielä kahdesti.
Uskalsin syödä vain pienen annoksen puuroa.
Onneksi Markulla oli maitohappobakteereja kapselina.
Sain yhden sellaisen.
Kuudes juoksupäivä oli vaativa kelien puolesta.
Päivälämpötilakin kävi lähellä nollaa ja satoi koko ajan.
Tunturin laella kärsittiin lisäksi kovasta tuulesta.
Juoksin jälleen loppuosan matkasta yksin mutta ensimmäistä kertaa aloin kaivata seuraa.
Juokseminen yksin oli jopa vaarallista.
Pitkässä nousussa kohti Kiilopäätä vastaantuleva rekka otti ajolinjan hiukan lähempää ja kuraroiske lennätti lapinhattuni kymmenien metrien päähän paljakalle.
Onneksi pää jäi paikalleen.
Päivän etappi 45 kilometriä meni Saariselän ja Kakslauttasen kautta Tankavaaraan ajassa 6:
18:
00.
Osa majoittui sinne mutta me palasimme toiseksi päiväksi Kiilopäälle.
Minä en päätöksestä ollut täysin mielissäni telttailukiellon takia mutta pidin mölyt mahassani.
Kävin taas syömässä seisovassa pöydässä ja tutustuin myös Nurmelan Mikkoon,
Satasammakoiden ensimmäiseen huoltajaan.
Mukava mies. Loppuilta meni päärakennuksen kellarikerroksessa pyykkiä pestessä.
Keskustelin Rebekah:n ja muiden pyykkäämässä olleiden kanssa ja he kaikki vaikuttivat jotenkin apeilta ja uupuneilta.
Osittain surkeat ilmat saattoivat vaikuttaa asiaan.
Tunnelma ei ollut meidänkään asuntoautomme osalta ihan tapissa tuona iltana.
Ilveksen Miäs kärsi suolistosairaudesta ja joutui syömään kortisonia sisäisesti.
Siitä huolimatta hänen oli juoksun aikana käytävä vähän väliä vessareissulla.
Lisäksi jaloissa oli kipua.
Saksanpoika oli jo harkinnut ottavansa lennon kotiin Rovaniemen kohdalta.
Jaloissa alkoi hänelläkin olla juoksuun vaikuttavia ongelmia eikä viihtyminen asuntoautossa Suomea puhuvien kanssa ollut parasta mahdollista.
Koetin itse puhua Jullen kanssa Englantia kun olin paikalla mutta en totta puhuen viihtynyt siellä.
Markku ui vielä syvissä vesissä syödessään antibioottikuuria ja odottaessaan jalkojen parantumista.
Kaikilla oli univelkaa.
Kun katsoin huoltajien pitävän iloisena ansaittua illanviettoa,
niin minusta alkoi tuntua että juoksijat ja huoltajat elivät ihan eri maailmassa.
Olin vähän huolissani.
Kaikkein raskainta juoksijoille olivat ne tilanteet kun juoksun jälkeen ei moneen tuntiin ollut selvyyttä mihin majoitutaan,
missä syödään,
pääseekö suihkuun tai saunaan ynnä muuta.
Sellaisessa tilanteessa oma valmistautuminen seuraavan päivän juoksuun kävi hankalaksi,
varsinkin kun asuntoautossa tavarat olivat vähän sikin sokin sekaisin.
Jouduin "
nukkumaan"
asuntoautossa joten otin ensimmäistä kertaa nukahtamistabletin.
Omat unenlahjani tuntien olin varmasti kaikkein parhaiten varautunut unenpuutteeseen.
Osa juoksijoista oli jo ostanut melatoniinia nukahtamisen helpottamiseksi mutta ainakin Ilveksen Miäheltä tuli negatiivista kommenttia niiden vaikutuksista.
Asuntoautossa on vaikea saada riittävästi unta:
se keinahtelee matkustajien liikkuessa aina sen verran että siinä pystyy käytännössä nukkumaan vasta sitten kun koko porukka on alkanut yöpuulle.
Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):
 |
| Kylmän sadepäivän lähtötunnelmia |
 |
| Kunnon sadeasut kunniassa |
 |
| Saariselän hoodeilla |
 |
| Tienrakentajien muistomerkki |
 |
| Allekirjoittanut vauhdissa |
 |
| Maali Tankavaaran lähistöllä |
 |
| Vakavailmeiset juoksijat Rebekah ja Jyrki |
 |
| Suomen Ladun kiva kahvilaravintola Kiilopäällä |
Kommentit
Lähetä kommentti