Päivä 2: Utsjoki - Malkjoki

Toisesta päivästä lähtien aamuherätys oli aikaisemmin, sillä startti oli kello 9 tasan. Nukuin toisena yönä todella huonosti ja olin väsynyt. Pakkasin siis juomarepun täyteen ja otin mukaan myös pesusienen, tarkoituksenani kastella sitä puroista aina kun mahdollista.

Myös asuntoautoihin perustuvan huollon toimivuus testattiin toisena päivänä. Niin sanottu miesten auto oli melkoisessa kaaostilassa. Tavarat olivat siellä, minne ne oli viskattu pakatessa. Myöskään huollon kanssa ei oltu tarkemmin sovittu miten toimitaan ja autojen tekniikka kuten jääkaapin toiminta oli hakusessa.

Olin vähän kärttyinen mutta kaunis juoksuilma nosti tunnelman. Juoksin pääosan matkasta yksin, toki huollosta oli iloa. Ohjeistin heti alussa kaksi kunnollista kahvitaukoa ja yhden "virkamiestason lounaan" eli puolisen tuntia josta osa kului lämpimän ruuan valmistukseen. Sille jaksettiin naureskella vielä sittenkin kun en enää pitänyt lounastauon pituudesta yhtä tarkkaa linjaa. Hölkkäilin rauhallisesti ja pidin minuutin kävelytaukoja säännöllisesti vähintään kymmenen minuutin välein. Hyödynsin myös pesusientä lähes jokaisen lammen ja puronpahaisen kohdalla. Nautin juoksusta ja Malkjoen parkkipaikalle saapuessamme sainkin aikaa kulumaan noin 47 kilometrin matkalla 6:32:00.

Löysimme lähistöltä puron, joka laski suoalueelta ja jonka vesi oli yllättävän lämmintä. Kävimme uimassa ja vaihtamassa vaatteita heti kun se oli mahdollista. Oli ihanaa olla puhdas ja vaihtaa likaiset juoksuvaatteet pois päältä. Siitä tuli minulle oikein tapa: mahdollisimman nopeasti juoksun jälkeen siviilit päälle. Pysäköintipaikan lähistöllä oli paljon muurahaispolkuja mutta saimme sommiteltua niiden väliin kivasti teltatkin. Lähistölle oli istutettu suomen pohjoisin männikkö - olisiko se vaikuttanut muurahaisten määrään positiivisesti?

Majoitusmukavuuden taso parani kun Teemu valmisti puukepeistä riu'ut, joita käytettiin jatkossakin muutaman kerran siihen asti kunnes aloimme leiriytyä säännöllisesti Camping-alueille.

Markulla meni toisena päivänä pidempään, oli raskaampaa. Odottelimme häntä vuoroin saksanpojan ja Eijan kanssa tulevaksi. Kun hän saapui, olivat jalat jo alkaneet enteillä tulevia ongelmia. Teemu valmisti hänelle aterian ja minä opastin puron luo pesulle. Se virkisti ainakin mieltä. Myöhäisestä saapumisesta johtuen miesten auton rauhoittuminen kesti myöhään joten kiitin itseäni että olin tajunnut ottaa teltan mukaan. Pääsin hetkeksi omaan rauhaani kun sulkeuduin telttaan ja laitoin laadukkaat Peltor-kuulosuojaimet korvilleni. Mukana oli myös valoisassa nukkumiseen tarkoitetut silmätyynyt. Nämä varusteet taisivat pelastaa reissuni monta kertaa.

Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):

Heli, Janne, Perttula, Rebekah, Markku, Eija, Minä
Rebekah ja Saksanpoika taipaleella
Tyypillistä maastoa
Ihanista puroista vettä pesusienellä
Aah, raikasta...
Ensimmäinen huoltopiste
Suolojärven kaunista vastarantaa
Markku saapuu toisen etapin maaliin
P-Paikalle majoittuminen aloitettu, kaunis ilta

Kommentit

Suositut tekstit