Neljäntenä aamuna oli selvää että aurinkovoidetta täytyy laittaa.
Iho oli jo punainen ja osittain kesinytkin ja säätiedotus lupasi poutaa.
Yksi päivän ongelmista oli jalkaongelmaisen Markun saaminen matkaan.
Rakot olivat isot ja jalkaterät turvonneet joten hän joutui lähtemään Crocseilla liikkeelle lenkkikenkien sijaan.
Pasi soitti ja tarkisti lähtöpaikan.
Tuurunharjun levikkeellä yhytin hänet ja Kirsin.
Juttelun lomassa esittelin Pasin muille tapahtuman osanottajille.
Lähdön hetki koittikin kuin varkain ja lähdimme matkaan.
Pasi ohjeisti minua menemään omaa vauhtiani,
hän tulee sitten mukana.
En kuitenkaan kehdannut mitenkään mahdottoman hitaasti mennä,
kun oli seuraa.
Matkahan kului jutellessa kuin siivillä.
Keskustelu sivusi Lapin säitä ja elämää Nellimissä,
mustalaisleirimme tapahtumia,
ja juoksuharrastukseen liittyviä asioita.
Sivuttiinpa siinä mahdollisuutta jatkaa reissua Helsingistä Hankoonkin.
Olin varannut riittävästi lomaa että sekin olisi mahdollista mutta en täysin ollut lämmennyt ajatukselle että sooloilisin "
paremman suorituksen"
kuin muut osanottajat.
Reitti oli kumpuileva muttei niin paljon nousuja kuin edellisinä päivinä.
Illalla oli hieman sadettakin.
Inarin ohitus toi vaihtelua maantien sivussa juoksemiseen,
tosin ei sekään ollut mitään myrkkyä -
autoilijat olivat kohteliaita ja nostivat jopa kättä juoksijoille.
Jani oli ilmoittanut tapahtumasta paikallisradioon.
Pasi pääsi näkemään myös huoltomme toimintaa sellaisenaan.
Tuolloin alkumatkasta oli yleensä kolme huoltopistettä.
Ensimmäisellä oli tapanani ottaa kahvikuppi ja pieni pullapala.
Keskimmäisessä huollossa söin enemmän:
nuudeliateria oli se kaikkein tyypillisin.
Viimeisessä huollossa otin joko alkoholittoman oluen tai kupillisen lihalientä -
riippuen siitä mikä maistui.
Juomarepussa oli urheilujuomaa ja jotain karamelleja,
pähkinöitä,
energiapatukoita tai vastaavaa.
Pasi tuli kanssani etapin 47 kilometriä ja pitkien taukojenkin kanssa siihen meni vain 6:
08:
00.
Kävelypätkiäkin pidettiin mutta silti Pasi hieman toppuutteli vauhdin kanssa.
Pitäisi muistaa että ollaan vasta aivan alussa.
Maalissa hyvästelin ystäväni ja päästin hänet jatkamaan lenkkiään.
Lupasin sinisen Suomi 100 -paidan kunhan seuraavan kerran piipahtaa meillä päin.
Hän juoksi vielä taaksepäin niin kauan että löysi viimeisenä taivaltavan Markun jolla jalassa olevien rakkojen takia kesti todella kauan,
yli 14 tuntia.
Pasillekin kertyi kunnollinen pitkis,
yli 70 kilometriä.
Osa autoista suuntasi leirintäalueelle mutta me jäimme levikkeelle Inarin eteläpuolelle.
Peseydyin kirkkaassa järvessä ja laitoin teltan puiden suojaan.
Kun on väsynyt,
niin kaikenlaista kummaa sattuu.
Tällä kertaa astuin siviilikengillä tuoreeseen paskaläjään.
Kului ainakin tunti kun puhdistelin kenkää vessapaperilla ja pumpulipuikoilla.
Oikeastaan se oli mukavan rauhoittavaa hommaa.
Levikkeellä pääsin telttaan lepäämään rauhoittumaan vasta hieman ennen kymmentä,
enkä varmasti ollut syönyt tarpeeksi.
Tuntui kuitenkin liian myöhäiseltä joten päätin että lepo on tärkeämpää kuin ravinto.
Nukahdin nälkäisenä.
Kuvia, sekä omia että luvan kanssa lainattuja (kiitos Janne, Markku, Heli, Rebekah):
 |
| Lähtövalmisteluja Tuurunharjussa |
 |
| Eija, Pasi, Mikko L, Jani, Jyrki |
 |
| Taas lähtee |
 |
| Pettu antaa läpsyt |
 |
| Tutuksi käynyt lähtökiihdytys |
 |
| Inarin kahvila |
 |
| Tonttupuu Inarissa |
 |
| Ohitamme Lemmenjoen kansallispuistoa |
 |
| Janne Korpelan tyylinäyte |
 |
| Täältä sitä saa |
 |
| Kirsi, Rebekah ja Pia (Kirsin huoltaja) |
 |
| Maalissa ollaan, Pasi jututtaa Saksanpoikaa |
 |
| Juttua paikallislehdessä |
Kommentit
Lähetä kommentti